Näin unta, sain monta senttiä paksun kirjekuoren postissa. Se oli täynnä papereita. Päällimmäisenä oli joku haaste poliisilta; minulta pyydettiin lisätietoja jostain tapauksesta, mutta en ymmärtänyt mistä oli kyse. Sen allekirjoittajina oli kaksi miespuolista poliisia. Tartuin siihen edes lukematta muita papereita, koska viralliset asiat ensin, tietenkin.
Jossain vaiheessa kuitenkin tartuin toiseen paksumpaan paperinivaskaan, joka osoittautui novellikokoelman käsikirjoitukseksi. Eri ihmisten kirjoittamia novelleja rakkaudesta, ja ilmeisesti jokainen niistä perustui jollain tapaa todellisuuteen kirjoittajiensa kohdalla. Selasin niitä, kunnes yhden kirjoittajan kohdalla oli nimen sijasta vain nimikirjaimet. Ne olivat samat kuin sinun, ja ensimmäisellä sivulla mainitsit minun etunimeni. Tiesin, että tämä tarina oli syy siihen, miksi olin saanut postissa koko kirjekuoren. Tarina lähti liikkeelle jonkinlaisena epämääräisenä, epäonnistuneena rakkaustarinana, mutta muuttui yhä enemmän absurdiksi scifiksi. Kun luin novelliasi, se oli hyvin visuaalinen ja lopulta se olikin kuin videoteosta katsoisi.
Upposin videoteokseen sisälle, ja jossain vaiheessa luin kirjoittamaasi tarinaa pienen hiekkatien varrella. Tie johti rakennukselle, jossa kävin ala-asteen aikoinaan. Tien varrella oli risuista kyhätty "ilmoitustaulu", johon oli kiinnitetty paperinpaloja ja kuvia jotka kertoivat kirjoittamaasi tarinaa. Tarinan lukeminen oli vaivalloista, koska koululta virtasi kymmenittäin pieniä lapsia polkupyörillä jotka tulivat koko ajan eteeni kun yritin lukea tekstejä. Lopulta sain kuitenkin tarinasi sen osan luettua ja lähdin jatkamaan matkaa.
Päädyin ostoskeskukseen. Zoomasit videoteoksessasi ostoskeskuksessa olevan jonkun pienen pubin seinän läpi sen sisällä olevaan hämärästi valaistuun nurkkapöytään, jossa sinä muka kirjoitit tätä tarinaa. Et ollut itse siinä, mutta sinun kahvimukisi oli ja sinun kirjoitustarvikkeesi olivat. Olin nyt löytänyt oikeassa elämässä sattumalta tuon saman pubin, joka osoittautui itse asiassa italialaiseksi ravintolaksi, jossa oli pieni ja hämärä pubiosa, mutta sen terassiosalla oli paljon lounastajia, kaikki kauniita nuoria ihmisiä. Ajattelin, että onpa erikoista että valitsit tuollaisen paikan kirjoituspaikaksesi, synkän nurkan pubin sisältä, kun huoneen ulkopuolella oli niin paljon värikästä elämää.
Jatkoin matkaa, ja jossain kauppakeskuksen uumenissa oli uimala, joka muistutti enemmän katakombeja kuin uimalaa. Siellä oli synkkää ja tummaa vettä ja näin sinut siellä uimassa yksin, kun sivustalta yhtäkkiä tuli jonkinlainen mekaaninen veistoksen käsi, jossa roikkui ihmisiä, ja ne kaikki yhdessä kiskoivat sinut jalasta sivustalle, itseensä. Menin tuonne sivustalle katsomaan tarkemmin ja se osoittautui teatteriesitykseksi. Teatterilavalla olivat ne kaksi poliisia, jotka olivat lähettäneet minulle haastepaperin. Näytelmän tunnelma oli absurdi, mutta oli selvää, että poliisit olivat korruptoituneita ja sääntöjä venyttäviä. Pian yksi heistä kysyi toiselta: "haluaisitko soittaa taas sillä pianolalla?" Poliisit poistuivat lavalta ja sivuhuoneesta jostain alkoi kuulua pianolamusiikkia. Näytelmä päättyi siihen.
Menin esityksen jälkeen tuonne sivuhuoneeseen, josta pianolamusiikki kuului. Matkalla ohitin vedenkeittimen, jossa vesi alkoi pikku hiljaa kiehua. Keittimessä ei ollut kantta. Ajattelin hymyillen mielessäni: "sinä olet siis ihminen, joka keittää vettä ilman kantta. Näin tarinan kautta piti tuokin sinusta oppia."
Pianolahuone oli paljas, karu ja likainen huone. Pahasti kulunut vaalea kokolattiamatto, kovin likainen. Ikkunoita kolmella seinällä, ei verhoja, ei kalusteita, vain petaamaton parivuode, jossa valkoiset ja vaaleansiniset lakanat. Vieressä nurkassa oli laatikko laatikon päällä muovikynsiä. Eri värisiä naisten tekokynsiä avatuissa laatikoissa ja liimaputkiloita niiden kiinnittämiseen. Ikkunalaudalla oli vanha valkoinen kelloradio, josta kuului viimeiset nuotit poliisin pianolamusiikkia. Sen jälkeen kuului ihan lyhyt parin sanan mittainen "rakastan sinua", naisen sanomana, ennen kuin nauha katkaistiin yllättäen. Ajattelin sen olevan joku muu sinua rakastava nainen, mutta sen jälkeen alkoi joku rakkauslaulu vuosikymmenten takaa, mustavalkoiselta ajalta. Kuvittelin mielessäni, että se saattoi ehkä olla viesti sinulta juuri minulle. Olihan tämä sinun kirjoittamasi tarina, jonka olit halunnut, että luen.
Siihen heräsin.
Hyvää juhannusta, jos jaksoit lukea.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi rakas ihana sinä .. ❤️❤️❤️
Alkoi itkettämään en tiedä miksi
Minnekähän päin Juhalle viestisi menee?
Hän on mies, joka tietää, että minulla on harmillinen taipumus pistää viralliset asiat aina etusijalle. -ap
Kolahti kyllä.. Tarkennatko vähä, onko ikäväsi kohde missä päin maata, tai minkä ikäinen?
Pyöreästi noin 45 olemme molemmat. Vuosi sinne tänne. Lännessä. -ap
Kaipaan Juhaa ja toivon hänelle vain kaikkea hyvää ja kaunista, 🥰🥰🥰🥰🥰😍😍😍😍😍😍😍 N
Koskaan ei ole lämpimiä tunteita liikaa.
Hyvä, että sinäkin kerran elämässäsi oot muutamaa senttiä saanut 🤣