Tästä aiheesta on tehty ainakin yks laulukin. Onko sulla tällaisia kokemuksia?
https://mielenihmeet.fi/onko-mahdollista-tavata-oikea-henkilo-vaaraan-aikaan/
Oikea ihminen väärään aikaan
16
558
Vastaukset
- Anonyymi
niin paljon on aihetta lauluun
Tällainen aloitus oli myös sinkuissa, sielläkin kirjoittelen kuten moni muukin varattu ilman seuranhakua.
Tausinpa vastata ettei tuollasta ole tapahtunut, mutta olen kyllä varmasti valinnut vääriä ihmisiä elämääni monta kertaa, kun en paremmistaan ole ollut tietoinen. Enkä nuorena tajunnu muutenkaan miten ihmiset pelailee muilla ihmisillä ihan surutta.Ja mun mielestä ihan oikeasta rakkaudestakin voi toisesta luopua. Jos se luopuminen on toisen, sen rakastetun hyvän ajattelua. Ettei vaikka riko jonkun perhettä tai mitään muutakaan. Luopuminenkin on rakkautta. Ettei luovu voi ollakin itserakkautta, eikä näin rakkautta ensinkään.
No joku sinkuista tai ei sinkuista on pohtinut sitten kai samankaltaisia juttuja 😊
Mä olen joskus käväissyt siellä, mutta en oo jääny pitemmäksi aikaa.En_osaaEn_tunne kirjoitti:
No joku sinkuista tai ei sinkuista on pohtinut sitten kai samankaltaisia juttuja 😊
Mä olen joskus käväissyt siellä, mutta en oo jääny pitemmäksi aikaa.Joo, tuulu varmaan lehtijuttu vastaan ja siitä tullut ajatus aloitukseen. 🙂
Se on vähän hassu palsta, täällä kaikki palstat on vähän hassuja. Jutut on irtonaisia ja lennokkaitakin. Toisaalta olis kamalan puuduttavaa, jos ihmiset ei osaisi keskustella kuin yhden aiheen alaisia juttuja. Joku lesbotkin on aika äkkiä keskusteltu. 😛EivorCreed kirjoitti:
Joo, tuulu varmaan lehtijuttu vastaan ja siitä tullut ajatus aloitukseen. 🙂
Se on vähän hassu palsta, täällä kaikki palstat on vähän hassuja. Jutut on irtonaisia ja lennokkaitakin. Toisaalta olis kamalan puuduttavaa, jos ihmiset ei osaisi keskustella kuin yhden aiheen alaisia juttuja. Joku lesbotkin on aika äkkiä keskusteltu. 😛Jaa millä lailla lesbotkin on äkkiä keskusteltu, kysyy lesbo?
priitamaria kirjoitti:
Jaa millä lailla lesbotkin on äkkiä keskusteltu, kysyy lesbo?
Ei aiheena mikään kovin laaja ja laajasti puitava. Yksilöiden elämä erikseen, lesbous taas on aika äkkiä juteltu.
EivorCreed kirjoitti:
Ei aiheena mikään kovin laaja ja laajasti puitava. Yksilöiden elämä erikseen, lesbous taas on aika äkkiä juteltu.
On kai se heille, jotka eivät ole lesboja. Lesbous identiteettinä voi puhuttaa paljonkin, varsinkin jos on vasta heräämässä siihen.
priitamaria kirjoitti:
On kai se heille, jotka eivät ole lesboja. Lesbous identiteettinä voi puhuttaa paljonkin, varsinkin jos on vasta heräämässä siihen.
Kuten sanoin yksilöt ja yksilöiden elämä on eri asia, kun aihepiirinä lesbous.
Identiteetti liittyy aina yksilöön, yksilöihin. Olipa aihepiiri mikä vaan.EivorCreed kirjoitti:
Kuten sanoin yksilöt ja yksilöiden elämä on eri asia, kun aihepiirinä lesbous.
Identiteetti liittyy aina yksilöön, yksilöihin. Olipa aihepiiri mikä vaan.Lesbous itsessään ei paljon sisällä, lähinnä käsityksen kahden saman sukupuolen välisen intiimin tunteen ja rakkauden, fyysisyyden. Siinä se lyhyesti on.
Sitten taas identiteetti ei koskaan ole yksinkertainen asia, kuten pelkkä lesbous avattuna. Ja yksilöiden välillä on isoja eroja.- Anonyymi
EivorCreed kirjoitti:
Lesbous itsessään ei paljon sisällä, lähinnä käsityksen kahden saman sukupuolen välisen intiimin tunteen ja rakkauden, fyysisyyden. Siinä se lyhyesti on.
Sitten taas identiteetti ei koskaan ole yksinkertainen asia, kuten pelkkä lesbous avattuna. Ja yksilöiden välillä on isoja eroja.Sanahelinää. Minua kiinnostaa enemmän, miksi trans- sekä bityypit on vallannut lesbopalstan ja käyttää sitä vielä siinä sivussa lesbouden kokemuksen ja identiteetin vähättelyyn? Oma lehmä ojassa, jälleen kerran? Vieressä on trans- sekä bipalsta, luulisi että sun maskuliininen egosi ja tölväisysi mahtuisi sinne oikein hyvin, kuten myös sinkkupalstalle.
Tätä tilaa ei tarvitse käyttää siihen. Anonyymi kirjoitti:
Sanahelinää. Minua kiinnostaa enemmän, miksi trans- sekä bityypit on vallannut lesbopalstan ja käyttää sitä vielä siinä sivussa lesbouden kokemuksen ja identiteetin vähättelyyn? Oma lehmä ojassa, jälleen kerran? Vieressä on trans- sekä bipalsta, luulisi että sun maskuliininen egosi ja tölväisysi mahtuisi sinne oikein hyvin, kuten myös sinkkupalstalle.
Tätä tilaa ei tarvitse käyttää siihen.Mitä vähättelyä on tideta, että tuoli on huonekalu ja lesbous on äkkiä läpi käyty? Etkö ymmärrä, että lesbous terminä ei paljonkaan sisällä, identiteettinä kyllä koska kaikilla sekin on subjektiivinen. Ei ole yhtä oikeas tapaa olla edes lesbo.
Joten mitä ihmettä iniset siinä?Anonyymi kirjoitti:
Sanahelinää. Minua kiinnostaa enemmän, miksi trans- sekä bityypit on vallannut lesbopalstan ja käyttää sitä vielä siinä sivussa lesbouden kokemuksen ja identiteetin vähättelyyn? Oma lehmä ojassa, jälleen kerran? Vieressä on trans- sekä bipalsta, luulisi että sun maskuliininen egosi ja tölväisysi mahtuisi sinne oikein hyvin, kuten myös sinkkupalstalle.
Tätä tilaa ei tarvitse käyttää siihen.Etkä sinä ole minkään oikeutuksen arvoinen sääntelemään millaiset ihmiset täällä kirjoittaa ja asioihin kantaa ottaa, olet miten umpijuntti tahansa lesboutesi suhteen. Kaikkien ei tarvi olla noin mustavalkoisia.
Anonyymi kirjoitti:
Sanahelinää. Minua kiinnostaa enemmän, miksi trans- sekä bityypit on vallannut lesbopalstan ja käyttää sitä vielä siinä sivussa lesbouden kokemuksen ja identiteetin vähättelyyn? Oma lehmä ojassa, jälleen kerran? Vieressä on trans- sekä bipalsta, luulisi että sun maskuliininen egosi ja tölväisysi mahtuisi sinne oikein hyvin, kuten myös sinkkupalstalle.
Tätä tilaa ei tarvitse käyttää siihen.Vähättelyä hyvinkin
priitamaria kirjoitti:
Vähättelyä hyvinkin
Sitten ette ymmärrä kirjoittamaani oikein ja sille minä en mitään voi. Ihminen ymmärtää mitä ihminen ymmärtää.
- Anonyymi
Infirrerence is as indifference does.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799