Kuka tää häiriköijä on. Menkööt tonne Mellilä montulle ajelee tai jonnekin metsämaan mentiin. Rekisteri on jo ylhäällä
Keltanen Valmet
13
1045
Vastaukset
- Anonyymi
Ei taideta kotona paljoa kiinnostaa mitä jälkikasvu tekee öisin vaikka lehdessä saakka asiasta manattu.
- Anonyymi
putkaan saatana tollaset terroristit ja avaimen voi heittää loimijokkeen.
- Anonyymi
Minun mielestäni on hienoa jopa romantista että., pidetään maalaistyyliä yllä. Iham tulee mieleen 70-luku kun kauppalan koulusta päästiin suven viettoon ja traktorilla lähdettiin iltaa viettämään,. Voi niitä aikoja..,
- Anonyymi
Pieniä on murheet joillain.
- Anonyymi
Jep. Tiistaina puoli kahdeksan maissa illalla kaveri kiihdytteli Kauppalankatua urku auki ja mustan sauhun päästäen. Nuorenpuoleinen isäntämies oli puikoissa. Mutta huomio kiinnittyi enempi traktorin tyyppiin. Kokokeltainen Valmet 900 viittaa johonkin 1970-luvun alkupuolen valmisteisiin, eli hyvin on kulkupeli pidetty / entisöity. Osaisiko joku kertoa tästä tapauksesta enempää? Alkoi ihan kiinnostamaan.
- Anonyymi
Pysäytä traktori ja kysy. Mulla on dekkari mut en sitä tähän voi kirjoittaa. Oliskos sekin laari äen traktori. Paha musta sauhu ainaski tulee, ja haisee kans
- Anonyymi
Jätkä vois mennä ajeleen valtatielle mut kiihdyttelee traktorillaan mm tuulensuun alueen kaduilla joissa liikkuu paljon pieniä lapsia
- Anonyymi
Poliisi saisi ainakin tarkistaa ajellaanko polttoöljyllä, sama koskee noita nuorison mönkijöitä.
- Anonyymi
Ilmoittakaa Ankkuritiimille.
- Anonyymi
Voidaan ilmoittaa kuin. Mut täällä ajelee sellainen vihreekin traktori aina silloin tällöin . Miks niiden täytyy tänne kapeille kaduille tulla häiritsee riittää kun noo mopot tossa kaasuttelee
- Anonyymi
Eikös tuossa voisi ihan asiallisesti käydä sanomassa, että ole ystävällinen, ja lopeta tuo traktorillasi hurruttelu tällä kadulla; se häiritsee minua. Kyllä suurin osa nykynuorista ihan asiallista puhetta uskovat.
- Anonyymi
Poliisi ei Loimaalla tee näille häiriköille yhtään mitään. Tänään on taas haettu huomiota kovasti, surullisia tapauksia ovat.
- Anonyymi
Joo ja vanhemmat nämä mönkijät ja traktorit varmaan kustantaa kun tuskin tienaamassa jaksavat käydä kun yömyöhään pitää kaahata ja päristellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1283082EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351455- 1041319
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621047Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1351047Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661037- 60977
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373949- 41777
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22753