onko ajatusta

Jos suhde etenisi hänen kanssa, josta olen ollut kiinnostunut jo pitempään, niin ei olisi tarvetta edetä hitaasti. Tuntuisi omituiselta esim. istua jossain kahvilla yhdessä ja jutella tutustumismielessä kun ilma on niin sähköinen ja jännittynyt. Parempi olisi aloittaa hyppäämällä kaulaan ja suutelemalla niin, että huulia kirvelee. Patoumat pois ja sitten vasta tutustua.

Kysyisin sinulta ap.eikö takaiskuja voi tulla koska vain? Voisiko kaiken aloittaa niin, että heti alkuun kertoo toiselle, mikä pelottaa ja miten ja mihin toivoo suhteen kehittyvän. Sillon toinen voi huomioida pelkosi, ymmärtää ja tukea sinua. Toisen voi olla mahdoton tunnistaa mistä käytöksesi johtuu jos toimit pelosta käsin asioita ja toinen ei tiedä, että sinua pelottaa eikä esimerkiksi ole niin, että hän luulee ettei sinua kiinnosta.

Hyvä alku. Minusta se olisi sellainen, että on aikaa rauhassa keskustella useampaan otteeseen. Käydä vaikka kahvilla, kävelyllä tai syömässä. Soittelua ja viestittelyä siinä välissä. Ei mitään suureellista. Pieniä asioita sopivaan tahtiin. Kuitenkin sellaisella otteella, että kumpikin tietää, mitä ollaan harkitsemassa tai tunnustelemassa.
Ei näissä hommissa ole mitään turvatakuita. Onpa käynyt muutaman kerran niin, että lupaavasti alkanut tapailu on loppunut alkuunsa syystä tai toisesta, eikä ole edes suudeltu. Eräässä tapauksessa mies tuli muutaman tapaamisen jälkeen käymään kotonani. Hän oli jotenkin outo. Ei alkuunkaan oma itsensä. Ajattelin, että se mitä näki ei sitten miellyttänyt
ja annoin olla. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli nähnyt ulko-ovessani eri sukunimen kuin minun sukunimeni ja päätellyt, että asiassa on jotain outoa. Sukunimi oli sama, joka on jokaisessa tehdasvalmisteisessa ovikellossa. En ollut vaihtanut nimeä. Asunto oli uusi. Kysymällä asia olisi selvinnyt.
Eli avoimin mielin ja jos jokin mietityttää, kysyy. Avoimin kortein. Kertoo rehellisesti, kuka on ja mitä etsii. Se on loppujen lopuksi parasta kaikille.

Mitenkähän hitaasti se pitäisi alkaa?

Mulle käy ihan mikä hänelle on sopivin!

Olen aikaisemmin tehnyt virheen, että etenen ja toimin nopeasti ja teen liian nopeita päätöksiä. Ennenkuin aloittaa seurustelun, tulee ottaa tosiasiat selville toisesta ja olla realisti. Ei pidä luoda etukäteen kuvaa, että minkälainen suhde ja toinen on.

On tärkeää tietää, miten toinen ratkoo ongelmia ja ristiriitatilanteita, koska niitä varmasti tulee vastaan. Seurustelu kannattaa aloittaa hitaasti.

Asumisero on erittäin raskasta, joten suhteen täytyy olla hyvin vakaalla pohjalla, jotta kannattaa muuttaa yhteen asumaan.

Loppujen lopuksi koskaan ei voi tietää, kuinka kauan rakkaus kestää. Se voi kestää kuukauden, puoli vuotta, vuosia tai vuosikymmeniä.

Monia erilaisia ihmisiä, tilanteita ja kokemuksia, ja mikä kenellekin sopisi tai mitä toivoisi.

Mietin, että jos kumpikin on ihan vakavissaan, jos siinä on jotain ihan oikeaa, miksipä hätäilläkään. Ehkä sitten taas toisaalta joku voi olla varma nopeammin kuin joku toinen. Tärkeää olisi, että olisi yhtä mieltä etenemisestä. Myös, voihan olla, että joillain on jotain omia asioita, mitä ei heti millään ekoilla treffeillä edes kertoisi. Kun viettäisi aikaa sen toisen kanssa, siinä sitä huomaisi, onko tässä jotain vai ei.

Kyllä se sopii hyvin jos olet hän. Että ei paineita siitä.

Siihen tulokseen oon tullut, ettei treffit ainakaan oo mulle sopivin tapa tutustua heti aluksi. Parempi olisi tavata vaikka jonkin harrastuksen parissa ja siinä pikkuhiljaa tulla tutummaksi ja sitten, jos kiinnostus herää niin mennä vasta treffeille.