Kävin pizzalla

Käväisimpäs tuossa pitkästä aikaa paikallisessa ulkomaalaisessa pizzeriassa pizzalla. Kassalla mietin ja valitsin mieluisat täytteet pizzaani: kebabbia, salamia, valkosipulia sekä jalapenoja. Ruokajuomaksi valitain ison coca colan. Menin pöydän ääreen odottelemaan pizzaani ja pian ystävällinen turkkilaismies toikin jo sen. Laitoin vielä tabascoa ja mustapippuria pizzan päälle ja aloin syömään. Olin kerennyt syödä noin yhden neljäsosan pizzastani kunnes mahassani alkoi kiertämään. Yritin pusertaa percposkiani yhteen ja painaa percereikääni tiukasti penkkiä vasten mutta lopulta sulkijalihas antoi periksi ja ripulia alkoi oikein suihkuamaan hallitsemattomasti ympäriinsä. Ripulia roiskui niin kovalla paineella että koko housut ratkesivat saumoistaan ja jouduin keskeyttämään koko pizzeriareissun välittömästi pizzerian pitäjän käskyttäessä minua poistumaan. Kävelin ripuIihousuilla äkkiä kelan kustantamaan sontaluukkuyksiöön ja nyt toimeentulotuella ostetut ripulihousut pyörivät sosiaalitoimiston maksamassa pyykinpesukoneessa ja juon toimeentulotuella ostettua pirkka-olutta lämpimässä kylvyssä.
2353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mullakin oli aivan hillitön kakkakii ma ja perceen I anaalitulvahdukset hajujen kera. Toiset purkautui heterost , minä purkaudun pakoputken kautta

Asd

Äänestä

Saitko edes loput pizzasta mukaasi?

- Sodomiittiseppo

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Käväisimpäs tuossa pitkästä aikaa paikallisessa ulkomaalaisessa pizzeriassa pizzalla. Kassalla mietin ja valitsin mieluisat täytteet pizzaani: kebabbia, salamia, valkosipulia sekä jalapenoja. Ruokajuomaksi valitain ison coca colan. Menin pöydän ääreen odottelemaan pizzaani ja pian ystävällinen turkkilaismies toikin jo sen. Laitoin vielä tabascoa ja mustapippuria pizzan päälle ja aloin syömään. Olin kerennyt syödä noin yhden neljäsosan pizzastani kunnes mahassani alkoi kiertämään. Yritin pusertaa percposkiani yhteen ja painaa percereikääni tiukasti penkkiä vasten mutta lopulta sulkijalihas antoi periksi ja ripulia alkoi oikein suihkuamaan hallitsemattomasti ympäriinsä. Ripulia roiskui niin kovalla paineella että koko housut ratkesivat saumoistaan ja jouduin keskeyttämään koko pizzeriareissun välittömästi pizzerian pitäjän käskyttäessä minua poistumaan. Kävelin ripuIihousuilla äkkiä kelan kustantamaan sontaluukkuyksiöön ja nyt toimeentulotuella ostetut ripulihousut pyörivät sosiaalitoimiston maksamassa pyykinpesukoneessa ja juon toimeentulotuella ostettua pirkka-olutta lämpimässä kylvyssä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu