Muistan niin sen hetken kun istuimme kahvilla vierekkäin ja katsoimme toisiamme nopeasti. Mistään hinnasta en antaisi sitä pois. Muistan sen hetken kun ammuin sinua vahingossa isolla kuminauhalla, siinä oli mukana komiikkaa. Nolotti ja nauratti yhtä aikaa. Muistan senkin miten katsoimme toisiamme löylyissä. Muistan sen hetken kun kerroin että paras ystäväni kehotti eroamaan ja laittamaan tinderin, sinä sanoit että ethän ajattele niin. Teki mieli vastata että tinderiä en varmaan tarvitse, mutta olin hiljaa vain. Syvällä sisällä tiedän miten asiat on ja tiedän että jotain pitää tehdä.
Ymmärsiköhän sinä koskaan kuinka sinuun ihastuin
Anonyymi-ap
15432
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Et selvästikään ymmärtänyt.
Meidän kommunikaatio on vaan parasta ikinä.
Jäänyt mieleen miten silloin yhdessä kerran Hakaniemessä. Se oli niin
kaunis hetki. Tuo kappale aina muistuttaa kun tarjosit salmiakkiakin sitten illemmalla.
Ajatelkoot muut mitä haluaa itse tiedän parhaiten ja sinäkin mikä meihin uppoo.
Senkin tiedän että oli mitä oli, tuli mitä tuli en näistä tunteista enää irti pääse.
Olen jatkossakin iilimato., sinussa kiinni.
Kiitos rakas kaikesta ja paljosta tulevasta.
https://youtu.be/tkxToOpZ3nY?si=tCBg4q0e_U6ArAOh
Kevät
Kappale, Tavaramarkkinat
On siis kevät
kuljen Hakaniemen rantaan,
tuuli ei tuule mutta sade kyllä jaksaa
kevät - Pystynkö mitään enää antaan,
konkurssin koin, en haluu enää maksaa,
kevät - Kuljen Hakaniemen rantaan,
sydän ei tunne, mutta jalat vielä kantaa,
kevät - Pystynkö mitään antaan?
Sinä tarjosit salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän,
vaikka tarjosit vain salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
On siis kevät
Uskoin vakavaan valaan,
No pojat on poikia ne lupaa muttei palaa
kevät - Kaiketi taivas vielä kestää,
pilvet jo luin, ei sadetta voi estää
kevät - Sinua ihmistä pelkään
minä oli hölmö, otin turpiin ja selkään,
kevät - Tosiaan ihmistä pelkään
Sinä tarjosit salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän,
vaikka tarjosit vain salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
On siis kevät
kuljen Hakaniemen rantaan,
tuuli ei tuule mutta sade kyllä jaksaa
kevät - Pystynkö mitään enää antaan,
konkurssin koin, en haluu enää maksaa,
kevät - Kuljen Hakaniemen rantaan,
sydän ei tunne, mutta jalat vielä kantaa,
kevät - Tosiaan ihmistä pelkään
Sinä tarjosit salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän,
vaikka tarjosit vain salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
Aurinko paistaa ja vettä sattaa taitaa tulla kesä.
Linnut ne laulaa ja sirkat soittaa, taitaa tulla kesä.
Rakkaudesta lipsuvat jalkani ei yhtään
Pitäneet kutiaan
Sydän vaivaisena kuljin, liian usein oven suljin
Kaikki oli vankilaa
Kurkku oli rikki ja auttanut ei Vikki
Pöpö vainos yhtenään
Siihen meinasin jo kuolla, olin rajalla jo tuolla
Sepä oli aika synkiää
Aurinko paistaa ja
Vettä sattaa
Taitaa tulla kesä (kesä)
Linnut ne laulaa ja
Sirkat soittaa
Taitaa tulla kesä
En usko että hän runoilee, mutta jotain on sisällössä että laittaa miettimään....
Ei tuollasta välttämättä aina ymmärrä. Mä en ole tainnut koskaan ymmärtää kenenkään ihastumista muhun, en niin vakavasti kun on voinut olla. Miksi? En ole omannut niin vahvaa itsetuntoa, enkä koskaan pitänyt itseäni mitenkään spessuna. En vieläkään. Mulla on aina pitkälti tunne, että oon se joka kelpasi, kun muutakaan ei saatu.
Juontaa juurensa lapsuuteen ja nuoruuteeni, kun olin päälle syljetty. Kai siitä jäi joku sellainen, että arvostan kyllä itse itseäni, kun tunnen itseni hyväksi ihmiseksi. Mutta en oleta muiden huomaavan sitä hyvää minussa, lähinnä vain valitettavaa ja vikoja poimivat.
Jotenkin näin se on pääosin menny elämäni. En osaa enää uskoa muuhun.
Koskaan ei ole liian myöhäistä eheytyä tai aloittaa se prosessi.
Ei se helppoa ole mutta oikeiden olosuhteiden läsnäollessa sen on mahdollista.
Ei Roomaakaan päivässä rakennettu - pala kerrallaan.
Ei mulla enää ole väliä tuolla, kun en kaipaa keltään mitään. Kavereina piisaa. 😊
Mulle nykyään riittää, että äitinä oon lapsilleni se hyvä ja luotettava, jota rakastavat ja johon voivat turvata. Parisuhteet on kaikki järjestään pettymystä ja pois lipumista, romanttisuus on asia johon en enää usko ja jota lakkasin kaipaamasta tajuttuani ettei sellaista ole kuin mussa itsessäni. Kumppaneistani sitä on ollut turha etsiä. Kivimiehiä.
Vanhempiroolisi ja siihen panostaminen on erittäin hienoa mutta vaan pieni osa. On sinussa iso osa muutakin ihmisyyttä ja siihen liittyvia tarpeita tulla huomatuksi ja tyydytetyksi.
En kannusta nyt luovuttamaan.
Tuossa tilanteessa ne isot liikkeet saattaa olla loppupelissä se ainoa tapa jos muutostarpeita/halua/voimia sinulla on vielä asioiden kulkua muuttaa.
Tietenkin kaikki parisuhteen hoitamiseen ja parantamiseen liittyvät toiminnot on varmasti yksi hyvä vaihtoehto jumittavaan tilanteeseen.
Joskus jos tilanne on äitynyt jo niin pahaksi niin ymmärrän että voimavarat saattavat olla jo niin vähissä ettei jaksa enää yrittää ja helpompi on sujahtaa omaan kuoreen ja muurin taakse.
Sieltä pois pääseminen on mahdollista kuitenkin.
Hmm, ne tarpeet on kiljuneet nälkäänsä niin kauan, että ne on jo nääntyneet. Enkä halua enää herätellä niitä kuolleista henkiin, koen että pääsen helpommalla kun annan olla ja keskityn helpompiin asioihin. Joudun silloin panostamaan itsekin vähemmän, kun en odota mitään keltään.
Sanotaanko näin ja suoraan, että parisuhteeni ei palaa ennalleen. Kumppanini ei palaa ennalleen ja näin ollen en minäkään palaa ennalleen, mutta elän asian kanssa sulassa sovussa. Annan asian olla ronkkimatta ja katson koska riittää.
Muutama asia ehkä mitä voisi miettiä jos jaksaa
Sinulla on varmasti vielä vuosia elinaikaa jäljellä, miten vuodet haluat kuluttaa?
Auttaisiko laittaa lusikat jakoon ja molempien aloittaa oma itsenäinen elämä, jos yhteiselämä on molemmille liian tuskallista?
Onko parisuhde jo saanut sellaiset muodon, että siitä irtaantuminen on tässä elämässä mahdotonta.
Myrkyllinen suhde jossa kumppanit eivät tue toisiaan, jossa on konflikteja ja toinen yrittää heikentää toista, jossa on kilpailua, jossa on puutetta kunnioituksesta ja yhtenäisyydestä, rakkaudesta, läheisyydestä siis kumppanuudesta kaikkinensa
Pohdi noita asioita mielessäsi... jos pointit toisi selvyyttä miten jatkossa kannattaa toimia.
Olen pohtinutkin ja tullut lopputulokseen, että ei ole niin vaikeaa tai paha olla saman katon alla vielä ainakaan. Että en kiirehdi. Ei minulla ole kiire mihinkään, mun kiireet loppui perheen saamiseen. Heistä tuli mun kiintopiste, jota vaalin ja valvon.
Vaikken olisi tässä suhteessa, en olisi halukas enää pariutumaan. Eikä mulla ole haluja antaa itsestäni muille, kuin lapsilleni, perheelleni joka käsittää mun omat vanhemmat ja puolisoni yhä.
Työlleni annan osan sydäntäni, teenhän työtä lasten parissa. Ja koen sen tärkeäksi.
Ei tilanne ole mitenkään tulehtunut tai uhkaa kenenkään hyvinvointia, vaikkei parisuhde enää muuta tarjoakkaan kuin kasvatuskumppanuuden ja yhteiset vastuut huushollin kautta yhdessä asuen. Kaksi toisistaan parina vieraantuvaa aikuista ja maailman ihanimmat mukelot.
Tilanne olis eri jos olisin jotenkin satutettu tai hinkuisin jotain uutta. Näin on ok, kunhan sopu säilyy ja lasten olo on meidän kanssa huomioitu. Eikä heillä ole tunnetta, että kotona on asiat rempallaan. Kyllä he tietää ja tajuaa, ettei me parina olla ihanne yhtälö, mutta pärjätään sotimatta. Sen verran aikuisia molemmat.
Ompa kiva että aloitus herattaa keskustelua. Saa näkyvyyttä, jospa mies huomaisi kenelle osoitettu. -ap