"Asiaa selvitettäessä ilmeni, että kantelun kohteena olleen oikeusaputoimiston päätöksen oli
tehnyt oikeusapusihteeri, mutta sen tekijäksi oli merkitty johtava julkinen oikeusavustaja, joka ei ollut
kuitenkaan edes nähnyt päätöstä.
laillisuusvalvonta asiaryhmittäin
�.� tuomioistuimet ja oikeushallinto
138
OA piti virkavastuun kohdentamisen kannalta välttämättömänä, että oikeusaputoimiston
ratkaisuista ilmenee asian tosiasiallisesti ratkaisseen henkilön nimi. Valmistelijat eivät voi tehdä
oikeusaputoimiston ratkaisuja oikeusapuasioissa oikeusavustajien nimissä kuten tässä tapauksessa
oli menetelty. Jos ratkaisuvaltaa ei ole valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetun lain 13 §:n
mukaisesti delegoitu valmistelijoille, oikeusavustajan on tapauskohtaisesti jäljitettävissä olevalla ja
dokumentoidulla tavalla (audit trail) hyväksyttävä kunkin ratkaisun perustelut ja lopputulos niin, ettei
epäselvyyttä ratkaisun tekijästä synny. Jos ratkaisuvaltaa on delegoitu, päätökset on annettava niiden
tosiasiallisen ratkaisijan nimissä.
OA piti ylipäätänsä ongelmallisena, että valmistelijat voivat järjestelmässä tehdä päätöksiä
oikeusavustajien nimissä. Tällaista teknistä mahdollisuutta ei OA:n mielestä pitäisi edes olla,
kuten käsillä oleva tapaus hyvin osoitti. Lain mukaan johtavan julkisen oikeusavustajan tehtäviin
ja virkavastuulle kuului järjestää päätösvallan delegointiin liittyvät menettelytavat ja käytännöt
oikeusaputoimistossa niin, ettei sellaisia epäselvyyksiä, joista nyt oli kysymys, pääse syntymään.
OA katsoi, että johtava julkinen oikeusavustaja oli nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa ollut
vastuussa toiminnan puutteista ja siitä lainvastaisesta menettelystä, että hänen nimissään oli annettu
Kymenlaakson oikeusaputoimiston päätös, jota hän ei ollut tosiasiallisesti tehnyt.
OA antoi johtavalle julkiselle oikeusavustajalle huomautuksen oikeusaputoimiston
päätöksentekojärjestelmän toimintaa ja valvontaa koskevista edellä todetuista laiminlyönneistä.
OA saattoi Kymenlaakson oikeusaputoimiston ja Kaakkois-Suomen oikeusapu- ja
edunvalvontapiirin tietoon myös ratkaisussa esitetyn käsityksensä rikoksesta epäillyn henkilön
avustajan tarpeellisuudesta jo asian esitutkintavaiheessa (1268/2023*)."
Oikeusavustajan nimen väärentäminen on vain erehdys...
Anonyymi-ap
1
106
Vastaukset
- Anonyymi
Vasin tyyppilistä
päätöksen oli
tehnyt oikeusapusihteeri, mutta sen tekijäksi oli merkitty johtava julkinen oikeusavustaja, joka ei ollut
kuitenkaan edes nähnyt päätöstä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1115745Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta323827- 823312
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä172915Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2431970Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?871953- 1411748
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81676Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui371634Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu861513