Monnin ruokinta

Minulla 60-litrainen akvaario, jossa on toistaiseksi kasvien lisäksi vain yksi iso monni (kalat tulossa juhannuksen jälkeen). Olen antanut monnille ruokana sellaisia tabletteja, jotka tiputetaan pohjalle. Nyt olen lähdössä viikoksi mökille ja mietin miten hoidan monnin ruokailun. Riittääkö, että tiputtelen noita tabletteja pohjalle ja kuinka monta? Vai pitäiskö hakea eläinkaupasta sellaista lomaruokaa, joka hajoaa hitaammin?

Kuinka paljon ylipäätään monni saa ruokaa imuttelemalla pintoja?

Kiitollisena pikaisista vastauksista!
61935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Se riippuu aika paljon monnin lajista...monneja on kuitenkin useita tuhansia lajeja. Joukkoon kuuluu sekä liharuoan saalistajia, puun järsijöitä ja levän mussuttajia.

Sulla on vissiin partamonni?
Älä ainakaan yliruoki sitä nyt. Ylimääräinen ruoka jää vaan syömättä ja pilaa veden. Lomaruoasta taas ei oikeastaan ole ravinnoksi, parempi ilman.
Monni, jos vaan on terve, selviää hyvin viikonkin ilman sapuskaa. Jos se on kasvissyöjä voi tosin kasvit hieman tästä pakkopaastosta kärsiä.

ps. toivottavasti sinulla on puuttunut joko akvaarion koosta yksi nolla, tai monni on todella pieni monni. Partamonnillekin akvaarion minimikoko sutjakalle naaralle on 80 litraa, koiraalle vähintään 100 litraa ja sekin on pieni.

Äänestä
  • No siis luulisin että tuo on täplämonni tai vastaava. Ja se on tosi iso! Ja tosiaankin akvaarioni on vaan 60 litranen. Tuleeko mun monni nyt hulluksi vai miten tuo liian pieni akvaario vaikuttaa?

    Siis en olisi itse edes noin isoa monnia ostanut, mutta sain sen salamatkustajana kasvien mukana... pitäisköhän palauttaa kauppaan?

    No tässä lähtötäpinöissä ehdin jo pudottamaan pohjalle yhden sellaisen "lomaruoan" eli hitaasti hajoavan pötkylän.

    Jaahas, mitenköhän tämä mun akvaarion perustaminen lakaakaan... hirveästi on opittavaa vielä, mutta koko ajan yritän opetella ja lukea lisää.

    Kiitos vastauksesta!

    Äänestä

  • Aloittelemassa kirjoitti:

    No siis luulisin että tuo on täplämonni tai vastaava. Ja se on tosi iso! Ja tosiaankin akvaarioni on vaan 60 litranen. Tuleeko mun monni nyt hulluksi vai miten tuo liian pieni akvaario vaikuttaa?

    Täplämonniksi kutsuttiin pari kymmentä vuotta kaikkia täplikkäitä monneja, eli se ei ole minkään lajin oikea nimi. Pahimmassa tapauksessa sulla on tummaleväpleko. Isopurjeplekokin on ihan mahdollinen, mutta myös partamonneja on täplämonneiksi titulaarettu. Hyvin epätodennäköisenä pidän sitä, että olisit altaaseesi saanut mitään sellaista monnia, joka siellä voisi kokonsa puolesta asustella lopun ikäänsä. Eipä itse asiassa tule muuta mieleeni kuin nuolimonnit, joista löytyisi altaaseesi edes joten kuten sopivan kokoisia lajeja.
    Yritä saada monnille uusi koti (kaupasta, myyntipalstoilta, ihan mistä vaan). Jos et siinä onnistu, on armeliaampaa lopettaa kala. Ethän itsekään haluaisi asua koko ikääsi vaatekomerossa?

    ps. tässä vielä vähän lukemista ;D
    http://www.aqua-web.org/forum/

    Äänestä

  • Aloittelemassa kirjoitti:

    No siis luulisin että tuo on täplämonni tai vastaava. Ja se on tosi iso! Ja tosiaankin akvaarioni on vaan 60 litranen. Tuleeko mun monni nyt hulluksi vai miten tuo liian pieni akvaario vaikuttaa?

    Siis en olisi itse edes noin isoa monnia ostanut, mutta sain sen salamatkustajana kasvien mukana... pitäisköhän palauttaa kauppaan?

    No tässä lähtötäpinöissä ehdin jo pudottamaan pohjalle yhden sellaisen "lomaruoan" eli hitaasti hajoavan pötkylän.

    Jaahas, mitenköhän tämä mun akvaarion perustaminen lakaakaan... hirveästi on opittavaa vielä, mutta koko ajan yritän opetella ja lukea lisää.

    Kiitos vastauksesta!

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000001109&posting=22000000009007735

    Kerroit vasta kypsyttäväsi akvaariota ja havainneesi "ekan" nitriitti "piikin", vai oliko se ees piikki, akvaario on vasta kypsymässä ja nitriittiä alkaa muodostumaan.

    Sisäistäppäs tuo ensin ... http://www.akvaariopalsta.net/keskustelu/arkisto4.php?sid=1d52b1313e93613edb3a41d9134efc7f

    Sitten kattellaan sitä kalastoa.

    Tässä on käynyt niinkuin epäilinkin, no kala takas liikkeeseen ja kypsytä akvasi ensiksi kunnolla ennenkuin otat sinne MITÄÄN kalastoa.

    Ja vastaa noihin kaikkiin kyssiin ekaks!

    Äänestä

  • patu kirjoitti:

    Toivottavasti...

    No joka tapauksessa kaikilla on kait oikeus aloittaa uusi harrastus ja heti ei voi olla mestari. Eikös ole hyvä merkki, että kyselen täällä ja haluan oppia!?

    Itse asiassa olen yllättynyt kuinka vaativa harrastus akvaario on. Minulla ei ollut aavistustakaan mitä kaikkea eteen tulee, kun vasta haaveilin oman akvaarion hankinnasta. Mutta nyt on yritys kova ja tosissaan yritän ja haluan oppia.

    Mut siihen asti pliis yrittäkää ymmärtää, ettei alan termistö ole vielä hallinnassa ja oikeesti saatan kysyä ihan tyhmiä... mutta jatketaan tätä siellä toisessa ketjussa sillä nyt on jo eksytty monniaiheesta :)

    Tosi hyvä kun jaksat kysellä neuvoja, vaikka jotkut vastaajat alkavatkin heti paasaamaan ja syyttämään hulluna. Minullekin on tapahtunut niin monta kertaa, mutta en ole siitä lannistunut.Älä välitä kyseisistä "fanaatikoista",kyllä akvaariopalstoilla on mukaviakin auttajia ja neuvojia.
    Olen harrastanut akvaariota jo 13vuotta, mutta aina riittää uutta opittavaa.Lisäksi keskustelupalstoilla on mukava vaihdella kuulumisia akvaariokaloista ja niiden luonteesta. kokeile eri akvaariokeskustelupalstoja esim.aqua-web.org ym. ehkä löydät niistä mieleisesi.
    Ja jatka vain harrastustasi ja kysele paljon lisätietoja niin kalasi tulevat varmasti voimaan hyvin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aloittelemassa kirjoitti:

Minulla 60-litrainen akvaario, jossa on toistaiseksi kasvien lisäksi vain yksi iso monni (kalat tulossa juhannuksen jälkeen). Olen antanut monnille ruokana sellaisia tabletteja, jotka tiputetaan pohjalle. Nyt olen lähdössä viikoksi mökille ja mietin miten hoidan monnin ruokailun. Riittääkö, että tiputtelen noita tabletteja pohjalle ja kuinka monta? Vai pitäiskö hakea eläinkaupasta sellaista lomaruokaa, joka hajoaa hitaammin?

Kuinka paljon ylipäätään monni saa ruokaa imuttelemalla pintoja?

Kiitollisena pikaisista vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu