Maa on littee

sen todistaa se että vesi asettuu tasoon eikä ympyrään
47705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Itsekin Jumalan lapsena uskon litteään maahan. Eli että asumme maanpiirillä. Veden asettuminen astiaan tai järveen ei kuitenkaan kerro maan muotoa. Vesi käyttäytyisi ihan samalla tavalla, elimme sitten pallomallin mukaisessa maassa, tai litteänmallin mukaisessa maassa. Molemmissa teorioissa kun vesi menee maata kohti. Syy, miksi itse uskon litteään maahan, ei ole se, että yrittäisin näin olevan uskovaisempi kuin muut kanssasisaret ja -veljet. Litteän maan malli on vain raamatullinen ja kun lukee tätä Raamattua, niin siellähän ei mainita pallon muotoista maata. Ei, vaan lukuisissa kohdissa selkeästi viitataan maanpiiriin. Pelastumisen kannalta ei ole mitään väliä, minkä muotoiseen maahan uskoo. Sitähän ei meiltä edes kysytä. Meiltä kysytään vain yhtä asiaa: onko synnit anteeksi ja rauha sydämellä. Näin ollen sellainenkin saa omistaa elävän uskon, joka on palloteorian kannalla.

Äänestä
  • Ei pääse paikkansa painovoimateorian on valetta kaikki johtuu magneettikentästä ja tiheydestä zernin tarkoitus on rikkoo kupoli maan päältä ne on satanisteja ne ei pääse tältä mihinkään ennen kuin jumalaa avaa sen

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei pääse paikkansa painovoimateorian on valetta kaikki johtuu magneettikentästä ja tiheydestä zernin tarkoitus on rikkoo kupoli maan päältä ne on satanisteja ne ei pääse tältä mihinkään ennen kuin jumalaa avaa sen

    Ehkä pallo teoria tuo vapautta ajatella kun ne ei usko jeesukseen einstein oli juutalainen eliitin sätkynukke joka kielsi jumalan tiedät mitä nasat ja muut jumalan kieltäjät tekee

    Äänestä

  • Missä Raamatussa sanotaan, että pelastuu, kun on synnit anteeksi?
    Toisaalta oletko varma, että ne on anteeksi, jos joku maallikko ne sinulle saarnaa, voisitko laittaa tukea Raamatusta?

    Oletko vielä niissä lastenpiireissä?

    Äänestä

Lyhyellä matkalla kaarevuutta ei näe eikä tunne.Se on mahdottomuus, mutta km matkalla jo useita senttejä.

1Äänestä
  • Painovaimohan painaa 100 kg eikä osaa laihduttaa syntinen läski putoo maan pinnalle ja varmaan viimein tajuu ettei lihapulla lennä

    Äänestä

Raamattu ei oikeasti sano mitään litteästä maasta vaan se on ihmisten omien raamattu viritys sovellusten käyttöä.
Päinvastoin Jumala on luonut planeetan maapallon nerokkaasti.
Rauta sydän liikkuvassa muodossa tekee suojakentän meidän maapallon ympärille, kuten revontulista voimme päätellä ja kivet jotka lentää n 30 000km h tunnissa eli tähdenlennot niin nekin palavat Jumalan suunnattoman viisaassa teossa nimeltä maapallo.
Vauhdin voi todeta todella meteoriiteista jollaisen itsekin olen nähnyt hyvin läheltä ja vauhti oli lähes järjetön.Savuvana muutamia metrejä paksu.
Kuukin näkyy pallona eikä minään juustosiivuna tuolla taivaalla. Jumalan viisasta luomusta.
On paljon asioita jotka todistaa, että olemme lättänällä pallolla.

Äänestä
  • Älkää menkö eksytyksiin.Tämä littana juttu on muutaman hörhön tekele jo vuosikymmenten takaa.
    Kaikki argumentit on suunniteltu niin, että niitä on vaikea kumota kun ne on tehty jo etukäteen suunnitellen sillä litteällä maallakin voi kehittää teorioita.
    Kuten, että amerikan laivasto vartioi,ettei kukaan pääse etelä- navalle katsomaan reunaa jonka päällä juustokupoli on .Se on tietenkin jääreunus joka on jokapuolella, ettei laivat putoa reunan yli. Miten sattuikin 😆😆

    Äänestä

  • älä häpäise jumalan nimeä siitä seuraa aika löylytys se ei nimittäin salli tulla pilkatuks voi laittaa sut harhojes takia mielisairaalaan

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    älä häpäise jumalan nimeä siitä seuraa aika löylytys se ei nimittäin salli tulla pilkatuks voi laittaa sut harhojes takia mielisairaalaan

    Minä jätän nuo herjailut sinulle.

    Äänestä

Paljon sinisilmäisiä kristittyjä onkin jo nielaissut syötin.
Tulevat aikanaan naurunalaisiksi ja siitähä helposti ottaa herneet ja syyttää raamattua ja jättää uskon.
Näin tulee käymään joillekin olen varma.
Minä vaan paljastan saatanan ovelimpiakin keksintöjä millä aikanaan eksyttää ihmisiä pois Jumalasta.
Siis muistakaa ...... raamattu ei puhu mistään littanasta juustosiivusta vaan olemme pallolla.
Vetovoima on se joka pitää kaiken järjestyksessä .
Voima on suorassa liikkeessä maan keskipistettä kohti.

1Äänestä
  • Ei Raamattu mistään littanasta juustosiivusta kerrokaan sen enempää, kuin emmentaalikuusta. Raamattu puhuu maan piiristä ja mikäpä muu piiri voisi olla, kuin litteä? Piiri ja pallo eivät ole toistensa synonyymejä. Olen lukenut Raamatun monta kertaa kannesta kanteen ja en ole tähän päiväänkään mennessä löytänyt sieltä mitään viitteitä maapallosta. Edes uuden maailman käännös ja mormonien muuntelema uudistettu laitos eivät maapalloista puhu. Ja kun mennään ihan alkukielisiin Raamatun teksteihin, niin niissä ei puhuta millään kielellä halaistuakaan sanaa pallosta. Maan piiri sen sijaan mainitaan useissakin kohdissa!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei Raamattu mistään littanasta juustosiivusta kerrokaan sen enempää, kuin emmentaalikuusta. Raamattu puhuu maan piiristä ja mikäpä muu piiri voisi olla, kuin litteä? Piiri ja pallo eivät ole toistensa synonyymejä. Olen lukenut Raamatun monta kertaa kannesta kanteen ja en ole tähän päiväänkään mennessä löytänyt sieltä mitään viitteitä maapallosta. Edes uuden maailman käännös ja mormonien muuntelema uudistettu laitos eivät maapalloista puhu. Ja kun mennään ihan alkukielisiin Raamatun teksteihin, niin niissä ei puhuta millään kielellä halaistuakaan sanaa pallosta. Maan piiri sen sijaan mainitaan useissakin kohdissa!

    Maanpiiri ei todellakaan tarkoita litteää lätkää ja sekin voidaan katsoa ihan kreikaksi tai hebreaksi.
    Kuten kaartuva kansi ei tarkoita mitään juustokupua, kuten jotkut väittää.
    Kun katsotaan kuuta tai marsia..tai venusta.. niin näemme jokapaikassa pyöreän muodon ja voimme tarkkailla ,että se pyörii ja on pyöreä.
    Niin on planeetat ympärillä.
    Meteoriitit ei putoa ihmisten niskaan 30 000km/h juustokuvusta kuten jotkut yrityää epätoivoisesti väittää.
    Jumala vielä lopussa huojuttaa tämän planeetan ja se huojuu ja vaappuu.
    Ellei se olisi pallomainen kaikki tuhoutuisi täällä jos tämä olisi joku lätkä avaruudessa mitä se ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei Raamattu mistään littanasta juustosiivusta kerrokaan sen enempää, kuin emmentaalikuusta. Raamattu puhuu maan piiristä ja mikäpä muu piiri voisi olla, kuin litteä? Piiri ja pallo eivät ole toistensa synonyymejä. Olen lukenut Raamatun monta kertaa kannesta kanteen ja en ole tähän päiväänkään mennessä löytänyt sieltä mitään viitteitä maapallosta. Edes uuden maailman käännös ja mormonien muuntelema uudistettu laitos eivät maapalloista puhu. Ja kun mennään ihan alkukielisiin Raamatun teksteihin, niin niissä ei puhuta millään kielellä halaistuakaan sanaa pallosta. Maan piiri sen sijaan mainitaan useissakin kohdissa!

    No kun uskovaiset on mielisairaita ei niillä järki toimi kuinka luulet että ne tajuaa tavallisen asian kuin litteä maa suomessa on 4,9 miljoona järkensä menettänyttä mielisairasta

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    No kun uskovaiset on mielisairaita ei niillä järki toimi kuinka luulet että ne tajuaa tavallisen asian kuin litteä maa suomessa on 4,9 miljoona järkensä menettänyttä mielisairasta

    Mielisairauden määrää ei heillä voi kuvata vl sentäään vielä voi tajuta jotain

    Äänestä

Taitaa päät olla litistyneet taputtelusta.

Äänestä

Herätkää pahvit älkääkä menkö kaikkiin eksytyksiin väärillä raamatun toteamuksilla.

Äänestä

Turha taistella meitä litteään maahan uskovia vastaan. Meitä on jo hyvin runsaasti ympäri maapalloa.

Äänestä
  • Minusta on erittäin hyvä asia että ihmiset uskaltavat puhua mielenterveysongelmistaan nykyään rohkeammin. Ennen niitä hävettiin mutta nyt kun ne eivät ole enää niin tabu asia niin niihin on helpompi myös saada hoitoa.

    Äänestä

  • Turha provoilla

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Turha provoilla

    Lopeta sitten

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Turha provoilla

    Olet syntisten lestadiolaisten satanisti lammas vaihda nikkisi paremmaksi jotta se ei välitä pervoja arvoksi kaikki mitä sanot paljastaa sut sanoit mitä tahansa

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Olet syntisten lestadiolaisten satanisti lammas vaihda nikkisi paremmaksi jotta se ei välitä pervoja arvoksi kaikki mitä sanot paljastaa sut sanoit mitä tahansa

    Sinähän valehtelet kuin koira.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Sinähän valehtelet kuin koira.

    likaisia lettihomokikkeli sanoja

    Äänestä

On niin tyhmää, etten viitsi edes vastat, maapallon kierineenä ihmisenä, joten kompetenssi on jonkin verran suurempi, kun Hänellä jolla on vesilasi?

Äänestä
  • Onko kukaan muu kuin harhapastori kierinyt maapallon ympäri?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Onko kukaan muu kuin harhapastori kierinyt maapallon ympäri?

    Lensin sen yhteensä neljällä lentokoneella?

    Oletko nähnyt sellaisetta?

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Lensin sen yhteensä neljällä lentokoneella?

    Oletko nähnyt sellaisetta?

    Älä ota kaljaa, ettet sekoa enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Älä ota kaljaa, ettet sekoa enemmän.

    Et ilmeisesti tajunnut, koska vastuksesi liittyy kaljaan, lopeta se Puhvelit saa sinut kiinni.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Et ilmeisesti tajunnut, koska vastuksesi liittyy kaljaan, lopeta se Puhvelit saa sinut kiinni.

    Saalemin harhapastoria kyrsii.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Saalemin harhapastoria kyrsii.

    Teen esityksen, lennä ensin New Yorkiin, sitten seiltä Havaijille, josta kauko itään, muistaakseni Singapore, ja sieltä Helsinkiin?

    Maksoi silloin vain 1400€.

    Pelattiin pelit ja tultiin kotiin.

    Kymmenestä kilometristä kyllä näkee pallon kaarevuuden.

    Tämä vaatii vain sivistystä, TV;kin auttaa, onko sinulla se monta tuumaa avara.

    Olet hyvin lapsellinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Olet hyvin lapsellinen.

    Pääseekö lapsellinen ihminen yksin lennolle, oletko kokeillut?

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Pääseekö lapsellinen ihminen yksin lennolle, oletko kokeillut?

    The heretic pastor is low-intellectual.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    The heretic pastor is low-intellectual.

    Vain vailla älykkyyttä kun Sinä pystyy sen määrittelemättä tuntematta minua.

    Onnea.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Vain vailla älykkyyttä kun Sinä pystyy sen määrittelemättä tuntematta minua.

    Onnea.

    Näistä kuka tahansa tuntee sinut.
    #Nim.Kempeläisen jäljittelemätöntä "verbaaliakrobatiaa".
    ///////////////////
    Kempeläinen kertoo parannuksen teostaan:

    tämä kohta on ehdotonta
    Kirjoittanut: aatelia 31.1.2008 klo 19.34

    Makasin tuolla Kempeleen vanhan kirkon lattialla, lähellä alttaria, Nokialaispapit olivat siunaamassa minua ja kaaduin suoraan selälleen ja silloin näin en Jeesuksen valon, joka lähti päätäni joulukuusen tavoin, mutta se kantoi taivaaseen asti ja valo oli kun timantteja, ja sitä ei voi sanoin kuvata. kaiketi sama kun Paavalilla, mutta minulta se vei jalat, kolme päivää olin jalaton, mutta lähti myös saatana tästä miehestä.

    //////////////////
    Kempeläisen parhaita:

    Nyt kun on selvä, että olet VL kätyri.
    Kirjoittanut: Kempelainen 26.1.2008 klo 09.59

    Ja yritä vain juksuttaa minua lankaan, muutan hieman suhtautumistasi sinuun.

    Kerroit ensin olevasi EVL-lut, tietämätön ja kyselit vain sillä silmällä, että tieto uupuu jotain hengellisyydestä, ja tietosi in vähäistä VL liikkeestä.

    Nyt on selvinnyt, että ja ajatuksesi on siellä motivoitu, sekä myös muokattu. Yritit tehdä minulle miinaa, mutta kuten kerroin, mille se ei onnistu, koska PH suojelee minua. Kirjoitin kuitenkin vilpittömästi, sinä et.

    ”””””*Miten se on mahdollista, jos Usko Jeesukseen Kristuksena, eli Herra on sydämessä, uudestisyntynyt ylhäältä, sekä täyttynyt Pyhällä Hengellä.* ”””” Eikö tämä vuoripuhelu jo kerro sen, saatana ei voi murtaa minua, kirkastan Jeesusta, vaikka kuinka kävisi.

    ”””Se on siten mahdollista, että sitä voi nähdä ja tuntea täysin väärin.””” Vain VL manrta tuntee tuon lauseen, ei EV-lut. Mihin se koira karvoistaan pääsee, katso vaikka peilistä, sieltä näet vain pälyilevän VL- miehen.

    ””Jos ei usko totuutta, Jumala antaa uskoa valeen.”” Ilmasta löytää kyllä lauseita, mutta jos on lipputangaissa ja pitää kiinni molemmin käsin, hankala niitä on kiinni saada.

    ”””Väärällä uskolla ja jos siis uskoo väärin, tai kuuluu väärään hegellisyyteen, ei
    vahinogssakaan tule autuaaksi. ””” jos Usko Jeesukseen Kristuksena, eli Herra on sydämessä, ja on syntynyt Pyhässä Hengessä ylhäältä””” siihen voi olla vain vaihtoehto Islam, tai sitten lahko, jota hallitsee antikristus omilla laeillaan. Ei kiinnosta.

    Jos vastaat, mietin tarkoin, vastaanko, koska olet pakastunut niljakkaaksi lusmuksi, Vl kätyriksi.

    Jää siunatuksi.

    //////////////
    Meinasin kuolla nauruun. #

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Pitäisikö Sinun ihan oikeasti käydä Lääkärissä.

    Minun persoonani ei kuulu Sinulle vähääkään, ja mitä sillä on tekemistä Pyöreän maa PALLON kanssa.

    Hävettää puolestasi.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Pitäisikö Sinun ihan oikeasti käydä Lääkärissä.

    Minun persoonani ei kuulu Sinulle vähääkään, ja mitä sillä on tekemistä Pyöreän maa PALLON kanssa.

    Hävettää puolestasi.

    Älä välitä noista "räkänokista", ovat vain kateellisia Sinulle.

    Kukaan heistä ei pysty samaan Sana kanssa kun Sinä.

    Äänestä

Itse pidän nyrkkisääntönä: ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan! :)

Äänestä
  • En ollut kala reissulla, minä käytän vesillä Venettä.

    Äänestä

  • En ollut kalastamassa, vaan MM kisoissa.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    En ollut kalastamassa, vaan MM kisoissa.

    Kalareissu kirjoitetaan yhteen, se on siis yhdys sana :-)

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kalareissu kirjoitetaan yhteen, se on siis yhdys sana :-)

    Mitä se tähän asiaan kuuluu?

    Maa on kuitenkin pallo.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kalareissu kirjoitetaan yhteen, se on siis yhdys sana :-)

    Eipäs ny nussita pilkkuu :D

    Äänestä

Kaikenlaista sitä voikin ihmispolon mieleen hyytyä, ..litteä maa hohoijaa !

Puhukaa lääkärille harhoistanne ei foorymi teitä paranna.

Äänestä

Tekisi mieli sanoa, että älä lue fysiikkaa SRK;n tiloissa.

Äänestä
  • Tekee mieli sanoa, että olet *ittumainen tyyppi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

sen todistaa se että vesi asettuu tasoon eikä ympyrään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu