oppii arvostamaan kun oinas itse poistuu paikalta

kohdallani on luonnon sääntö, että oinas ei siedä minua ja lähtee vetää

sisäänpäin sosiaalisuuteen kääntynyt oinas sietää pikkusen pidempään

loppupelissä saan olla hyvilläni siitä, että oinas itse poistuu kuvioista

eikä kiinnostuu minusta - en koskaan tavannut kiinnostunutta oinasta

sillä on poissulkeva voima, jota en täysin ymmärrä, mutta tiedän,
että ei oinaalta mitään hyvää seuraa, eikä ole jaossa
joten jättää se rauhaan hyvissä mielin ja kiitollisena, että ei tule tänne

vaikka oinas hyökkää rajusti väliajoin yleisellä väkivallalla
joten oinas olisi joka tapauksessa harkittava jälleen
minkälainen suhde minulla oinaaseen olisi

tai peremmin kuinka saisin sen lyötyä alas
oinas on sotilas ja sitä vastaan pitää tapella
joko hyväksyn asian tai häviän

ja elämässä alkaa pinna täyttyä
1164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

eiks kauniissa ja rohkeissa yks hahmo ole oinas ja kas jännä juttu se on aika tyypillinen oinas, mutta että en sitten tiiä että onko tarkoituksella hahamo luotu oinasmaiseksi mut muistaakseni sen hahmon syntymäpäivä osuu oinaksen ajankohttaan niin se tyypillinen oinas eli koko ajan jotakin taistelua .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kohdallani on luonnon sääntö, että oinas ei siedä minua ja lähtee vetää

sisäänpäin sosiaalisuuteen kääntynyt oinas sietää pikkusen pidempään

loppupelissä saan olla hyvilläni siitä, että oinas itse poistuu kuvioista

eikä kiinnostuu minusta - en koskaan tavannut kiinnostunutta oinasta

sillä on poissulkeva voima, jota en täysin ymmärrä, mutta tiedän,
että ei oinaalta mitään hyvää seuraa, eikä ole jaossa
joten jättää se rauhaan hyvissä mielin ja kiitollisena, että ei tule tänne

vaikka oinas hyökkää rajusti väliajoin yleisellä väkivallalla
joten oinas olisi joka tapauksessa harkittava jälleen
minkälainen suhde minulla oinaaseen olisi

tai peremmin kuinka saisin sen lyötyä alas
oinas on sotilas ja sitä vastaan pitää tapella
joko hyväksyn asian tai häviän

ja elämässä alkaa pinna täyttyä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu