Prinssi Harry oli aikoinaan Englannin kuninkaallisen perheen suosituin jäsen, mutta kaikki alkoi muuttua, kun hän meni naimisiin amerikkalaisen Meghan Marklen kanssa. Minä luulen, että Meghan on hyvin manipuloiva ja narsistinen ihminen, eli hän pitää Harrya omissa henkisissä pihdeissään. Narsistinen ihminen on erittäin itsekäs, joka haluaa tehdä yleensä kaikkia asiat kuin itse haluaa, eikä ota muita ihmisiä huomioon. Narsistinen ihminen haluaa omia puolison omaan käyttöönsä ja usein pyrkii erottomaan oman puolison tämän lapsuuden ajan perheestä, eli tämän vanhemmista ja sisaruksista. Narsistinen ihminen voi olla hyvin mustasukkainen puolison omille vanhemmille ja tämän sisaruksille, heidän hyville, läheisille väleille ja varsinkin, jos narsistilla itsellään on huonot välit omiin vanhempiin tai sisaruksiin tai välit ovat katkenneet jo aivan kokonaan. Narsistinen ihminen haluaa kasvattaa omat lapsensa juuri siten kuin itse haluaa, eikä anna puolison puuttua kasvatukseen. Narsisti ei usein anna oman puolison vanhempien, eli appi vanhempien tavata omia lapsenlapsiaan, että saisi pidettyä lapset mahdollisimman etäisinä omista isovanhemmistaan. Narsistinen ihminen katsoo kaikkia asioita vain omasta näkökulmastaan, eikä muiden ihmisten, koska kaikkein tärkeintä on kuitenkin aina oma itse, sitten ehkä lapset ja viimeisenä oma puoliso. Narsistinen ihminen ei kykene juuri ollenkaan tuntemaan myötätuntoa ja empatiaa, esim. kun joku ihminen sairastuu vakavasti tai tämän läheinen ihminen kuolee. Narsistinen ihminen voi loukata muita ihmisiä, muttei tunne mitään syyllisyyttä, vaan kääntää asiat ihan päinvastoin. ( Paras esimerkki tästä on Donald Trump, hänessä olisi paljon erittäin kiinnostavaa tutkittavaa kaikille psykiatreille). Narsistinen ihminen etsii itse aina loukkaantumisen syitä ja väittää tulleensa loukatuksi, vaikkei olisikaan. Narsisti ei itse pyydä juuri koskaan itse anteeksi muilta ihmisiltä, vaikka syytä olisi paljonkin. Eli Meghan Markle on aiheuttanut prinssi Harryn huonot välit omaan isäänsä, kuningas Charlesiin, tämän puolisoon Camillaan, omaan veljeen prinssi Williamiin ja tämän puolisoon prinsessa Catherineen ja on varmaan tähän tilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen.
Prinssi Harry ja herttuatar Meghan
22
317
Vastaukset
- Anonyymi
Harry on halunnut lähestulkoon aina pois hovin alaisuudesta
Kannattaa edes vähän ottaa selvää mistä kirjoittaa
Hän lähti armejaan juurikin syynä se että saa olla pois tuosta kaikesta , myös Meghan mahdollisti tuon pois pääsyn hovista
Omaelämän kerrassa tuuletti kunnolla kulissit alas eli kaikki ei ole sitä höttöä kaunisteltua mitä annetaan olettaa
Pariskunta ei halunnut olla sitä mitä lehdet heistä oletti eli nelikko
Joka luotsaa monarkiaa
Harry elää nyt onnellisena perheensä kanssa , he ovat vahvoja onnellisia niinkuin sanovat tämä spekulointi ym ei kaada heitä
Ihana pari- Anonyymi
On, on, ihana homopariskunta.
- Anonyymi
Luokkayhteiskunnan päävoitto
Ilkeimpien arvioiden mukaan avioliitto Englannin tulevan kuninkaan kanssa oli kunnianhimoisen ja kilpailuhenkisen Katen huolellisen uurastuksen tulos, luokkayhteiskunnan päävoitto.
Eliittikoulustaan valmistuttuaan 18-vuotiaalla Katella oli jo opiskelupaikka halutussa Edinburghin yliopistossa, mutta kun prinssi William ilmoitti julkisesti menevänsä seuraavana vuonna skotlantilaiseen St. Andrewsin yliopistoon, Kate piti vastoin aikaisempia suunnitelmiaan välivuoden ja haki satojen muiden toiveikkaiden tyttöjen kanssa prinssin yliopistoon, vieläpä samaan koulutusohjelmaan.
Loppu on historiaa. Kahden ensimmäisen viikon jälkeen prinssi William pyysi kaunista brunettea aamiaiselle, ensimmäisen opiskeluvuoden aikana heistä tuli hyviä ystäviä, toisena vuonna he muuttivat kämppiksiksi samaan taloon ja kahdeksan vuotta myöhemmin heidät vihittiin.
Avioliitto maailman tavoitelluimman poikamiehen kanssa olikin Katelta melkoinen hattutemppu. Pari tapasi vain 19-vuotiaina eikä naistenmiehenä tunnetulta salskealta Williamilta naisseuraa puuttunut: prinssin maailma oli täynnä toinen toistaan kauniimpia houkutuksia.
On suoranainen ihme, tai tosirakkautta, että Kate sai vilkkusilmäisen prinssinsä pysymään rinnallaan vuosikaudet ja palaamaan suhteeseen vuoden 2007 lyhyen välirikon jälkeen.- Anonyymi
Kate varmasti oppi heti opiskeluaikoina, kuinka raivokkaasti prinssi William vihasi julkisuutta ja rankaisi armotta hänen luottamuksensa pettäneitä ystäviä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kate varmasti oppi heti opiskeluaikoina, kuinka raivokkaasti prinssi William vihasi julkisuutta ja rankaisi armotta hänen luottamuksensa pettäneitä ystäviä.
Luokkayhteiskunnan päävoitto
Ilkeimpien arvioiden mukaan avioliitto Englannin tulevan kuninkaan kanssa oli kunnianhimoisen ja kilpailuhenkisen Katen huolellisen uurastuksen tulos, luokkayhteiskunnan päävoitto.
Eliittikoulustaan valmistuttuaan 18-vuotiaalla Katella oli jo opiskelupaikka halutussa Edinburghin yliopistossa, mutta kun prinssi William ilmoitti julkisesti menevänsä seuraavana vuonna skotlantilaiseen St. Andrewsin yliopistoon, Kate piti vastoin aikaisempia suunnitelmiaan välivuoden ja haki satojen muiden toiveikkaiden tyttöjen kanssa prinssin yliopistoon, vieläpä samaan koulutusohjelmaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luokkayhteiskunnan päävoitto
Ilkeimpien arvioiden mukaan avioliitto Englannin tulevan kuninkaan kanssa oli kunnianhimoisen ja kilpailuhenkisen Katen huolellisen uurastuksen tulos, luokkayhteiskunnan päävoitto.
Eliittikoulustaan valmistuttuaan 18-vuotiaalla Katella oli jo opiskelupaikka halutussa Edinburghin yliopistossa, mutta kun prinssi William ilmoitti julkisesti menevänsä seuraavana vuonna skotlantilaiseen St. Andrewsin yliopistoon, Kate piti vastoin aikaisempia suunnitelmiaan välivuoden ja haki satojen muiden toiveikkaiden tyttöjen kanssa prinssin yliopistoon, vieläpä samaan koulutusohjelmaan.Molemmilla perheillä on ongelmansa , toiset oli vapaat lähtemään toiset on jumissa
Jotkut on rennompia eikä niin muodollisia tai snobeja
Eiköhän tuleva kuningas ja kuningatar puoliso tee parhaansa rakastava perhe se varmaan tärkeintä ja lapset varmasti aikuisena kertovat mitä se oli
Toinen pari nauttii elämästään ilman tuota roolia vapaasti onnellisena , aatelisilla arvonimillään mikä heille kuuluukin
Ja hyvä näin
Ihastuttavia ihmisiä kaikki ja täysin erillaisia
Turhaa haukkua ketään se on heidän elämäänsä ja he tekevät niinkuin haluavat . Eletään jokainen omaa elämää
- Anonyymi
Uusimpia tietoja monarkiasta
Kuninkaallinen perhe ei näytä pärjää viikkoon joutumatta erimielisyyteen, mutta ongelma, joka on jättänyt Walesin prinssin Williamin riitaan serkkunsa prinsessa Beatricen kanssa, voi tulla yllätyksenä, varsinkin kun otetaan huomioon, millä puolella konfliktia he olivat. jokainen löytää itsensä
Read More: https://www.thelist.com/1612836/prince-william-princess-beatrice-different-views-on-her-royal-place/ - Anonyymi
Kehinde Andrewsin mielestä kuningattaren suosio lepää paljolti “eikö hän olekin ollut mahtava” -lausahdusten varassa.
– Hän ei ole keikuttanut venettä, mutta ei ole toisaalta tehnyt tai sanonut mitään kiinnostavaa. Hän on tullut esiin kuninkaallisine valtaoikeuksineen, hymyillyt ja kätellyt.
Professori Kehinde Andrews sanoo, että Charles jatkaa samaa rataa ja hänen seuraajansa jatkaa samaa rataa.
– Instituutio on hyvin vankka.- Anonyymi
Lähdekritiikki ja faktantarkistus on aina tärkeää niin saadaan selville millaisia motiiveja tai sidonnaisuuksia itse kullakin kommentoijalla on. Kuka siis on tämä Kehinde Nkosi Andrews?
Opettaa Birgminhamissa "mustia opintoja" paikallisessa yliopistossa. BLM-aktivisti, woke aktivisti joka vihaa kuninkaallisia (ja valkoisia ihmisiä?). Kehinde Nkosi Andrews on kuvaillut mm. edesmennyttä kuningtar Elisabethia "valkoisen ylivallan ykkössymboliksi". Hmmm...
Sanoisin että Kehinde Nkosi Andrewsin kaltaisten rasistien mielipiteillä ei ole mitään painoarvoa ja ne voidaan samantien laittaa mappi ööhön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähdekritiikki ja faktantarkistus on aina tärkeää niin saadaan selville millaisia motiiveja tai sidonnaisuuksia itse kullakin kommentoijalla on. Kuka siis on tämä Kehinde Nkosi Andrews?
Opettaa Birgminhamissa "mustia opintoja" paikallisessa yliopistossa. BLM-aktivisti, woke aktivisti joka vihaa kuninkaallisia (ja valkoisia ihmisiä?). Kehinde Nkosi Andrews on kuvaillut mm. edesmennyttä kuningtar Elisabethia "valkoisen ylivallan ykkössymboliksi". Hmmm...
Sanoisin että Kehinde Nkosi Andrewsin kaltaisten rasistien mielipiteillä ei ole mitään painoarvoa ja ne voidaan samantien laittaa mappi ööhön.ndrews on mustien opintojen professori Birmingham City Universityn yhteiskuntatieteiden korkeakoulussa . [2] Hän on Center for Critical Social Researchin johtaja, Harambee Organization of Black Unityn perustaja, [3] ja UK Black Studies Associationin toinen puheenjohtaja. [4] Andrews on ensimmäinen Black Studies -professori Isossa-Britanniassa ja johti ensimmäisen Black Studies -ohjelman perustamista Euroopassa Birmingham City -yliopistossa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ndrews on mustien opintojen professori Birmingham City Universityn yhteiskuntatieteiden korkeakoulussa . [2] Hän on Center for Critical Social Researchin johtaja, Harambee Organization of Black Unityn perustaja, [3] ja UK Black Studies Associationin toinen puheenjohtaja. [4] Andrews on ensimmäinen Black Studies -professori Isossa-Britanniassa ja johti ensimmäisen Black Studies -ohjelman perustamista Euroopassa Birmingham City -yliopistossa
Paljon on bläkkii, niinku aate tiedetään ja aatteessa pitää olla aina vihollisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähdekritiikki ja faktantarkistus on aina tärkeää niin saadaan selville millaisia motiiveja tai sidonnaisuuksia itse kullakin kommentoijalla on. Kuka siis on tämä Kehinde Nkosi Andrews?
Opettaa Birgminhamissa "mustia opintoja" paikallisessa yliopistossa. BLM-aktivisti, woke aktivisti joka vihaa kuninkaallisia (ja valkoisia ihmisiä?). Kehinde Nkosi Andrews on kuvaillut mm. edesmennyttä kuningtar Elisabethia "valkoisen ylivallan ykkössymboliksi". Hmmm...
Sanoisin että Kehinde Nkosi Andrewsin kaltaisten rasistien mielipiteillä ei ole mitään painoarvoa ja ne voidaan samantien laittaa mappi ööhön.Prinssi William pyysi julkisesti anteeksi orjuutta ja rasismia näin olisi kuulunut kuningattaren tehdä !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Prinssi William pyysi julkisesti anteeksi orjuutta ja rasismia näin olisi kuulunut kuningattaren tehdä !
Lähde tähän väitteeseen kiitos. Koska mitään tuollaista ei ole tapahtunut eli kommentin kirjoittaja on ymmärtänyt väärin tai sitten valehtelee tarkoituksella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ndrews on mustien opintojen professori Birmingham City Universityn yhteiskuntatieteiden korkeakoulussa . [2] Hän on Center for Critical Social Researchin johtaja, Harambee Organization of Black Unityn perustaja, [3] ja UK Black Studies Associationin toinen puheenjohtaja. [4] Andrews on ensimmäinen Black Studies -professori Isossa-Britanniassa ja johti ensimmäisen Black Studies -ohjelman perustamista Euroopassa Birmingham City -yliopistossa
Noin wikipedia tosiaan kertoo. Ihan taitaa olla leikka-liimaa copy-pastea käytetty?
- Anonyymi
Meghan kertoi aikanaan kuinka perheen jäsenet eivät saa käyttää samaa väriä samassa tilaisuudessa vaatteissaan
Myös se että oli aina yksi jonka täytyy erottua vaatteen värillä
Tästä hän sai haukut monilta , mutta nyt se on saatu selville että sekin oli juuri niin kuin hän kertoi virallisemmin
Sääntöjä kuitenkin myöhemmin lievennettiin, jotta Kate ja Sophie saivat käyttää sävyä, jos se näytti riittävän erilaiselta kuin kuningattaren asu.
Lähde: "Kuningatar voi nyt valita asunsa ennen kaikkia muita kuninkaallisen perheen naisia . Se on osa kuninkaallista nokkimisjärjestystä ja se sisältää vaatteet ja värin.- Anonyymi
Ja erikoista kyllä nykyisin Meghan pukeutuu pelkästään yksiväriseen beigeen eikä käytä värejä juuri lainkaan. Hmmm. aikamoista ristiriitaa jälleen kerran totuuden, faktan ja Meghanin muisteluiden ja väitteiden välillä.
Niinkuin todettu "Recollections May Vary". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja erikoista kyllä nykyisin Meghan pukeutuu pelkästään yksiväriseen beigeen eikä käytä värejä juuri lainkaan. Hmmm. aikamoista ristiriitaa jälleen kerran totuuden, faktan ja Meghanin muisteluiden ja väitteiden välillä.
Niinkuin todettu "Recollections May Vary".Kyllä tuolla on kuvia missä rouvalla on kirkkaita asuja yllään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja erikoista kyllä nykyisin Meghan pukeutuu pelkästään yksiväriseen beigeen eikä käytä värejä juuri lainkaan. Hmmm. aikamoista ristiriitaa jälleen kerran totuuden, faktan ja Meghanin muisteluiden ja väitteiden välillä.
Niinkuin todettu "Recollections May Vary".Tuo ei liity Meghanin muosteluihin vaan tuo koskee ihan kaikkia
Tuo oli sääntä aikanaan
Meghan voi nyt pukeutua kuinka haluaa ja hänellä onkin pettämätön tyylitaju
Katehan pyysi häneltä vinkkejä , opastusta varsinkin housupukujen käytössä
Ja värit tulee trendeistä mikä on milloinkin in
- Anonyymi
Camillan paljastus tämän hetkisistä perhe suhteista ilman jenkkejä . Tennis turnauksessa Cammillan osallistuessaan
mestaruuskilpailuihin hän tapasi entisen pelaajan Laura Robsonin, joka työskentelee nykyään kansainvälisten pelaajasuhteiden parissa. Mielenkiintoista on, että Camilla teki huomautuksen keskellä kuninkaallisen perheen draamaa ja tunnusti Lauralle, että oli "niin mukavaa päästä pakoon päiväksi". - Anonyymi
Hän on tavallinen kalifornialainen tyttö. Herää aikaisin, joogaa ja meditoi, ja hän on myös lähettänyt paljon tekstiviestejä työntekijöille pyytäekseen heitä aloittamaan työt
Perhe oli aivan järkyttynyt että heistä kuni kaalisista joku edes herää näin aikaisin
Tämä on se syy miksi Meghania syyteltiin kiusaamisesta- Anonyymi
Anna Wintour hylkäsi syytökset, joiden eteen Meghan Marklen kanssa oli muka vaikea työskennellä,
Tässä kohtaa perheen olisi pitänyt tuoda esiin ne todelliset syyt sekä kertoa eikä piiloitella asioita ,
- Anonyymi
Meghan Marklen kerrotaan lopettaneen uuden Netflix-ohjelmansa kuvaamisen, joka keskittyy "ruoanlaiton, puutarhanhoidon, viihteen ja ystävyyden iloihin" – mutta vaikka sitä ei ole vielä esitetty, se on jo herättänyt kritiikkiä
Aivan naurettavaa tälläinen haukkuminen
Mitään ei ole edes nähty , selkeää tuo kiusaaminen häntä kohtaan
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799