Mummo on avannut uuden keittiö psykologin vastaan oton. Kyllä nyt oikein viime videon yhteydessä nauttivat ja kieriskelivät onnensa kukkuloilla noiden onnettomien fanien kanssa, miten joillakin menee huonosti! Voisi mummokin vähän edes tutkia välillä itseään, että löytyisikö sieltä se syöpäpesäke, omasta itsestään.
Miksi härnäytyvät tuon omaisuutensa kanssa? Voisivat pitää omana tietonaan varallisuutensa, etenkin kun nyt eriarvoistuminen lisääntyy ennätysvauhtia.
Yksi asia vielä:ketään ei voi, eikä saa syyttää siitä, että huonoosaisuus olisi jonkun oma vika. Niin voi käydä kenelle vain ja milloin vain.
Turamummon juorupalsta
298
3307
Vastaukset
- Anonyymi
Mummo nostaa itseään jalustalle noilla kommenteillaan, kun on niin huono itsetunto.
Hyvähän se on heikompiaan haukkua!- Anonyymi
Sine ja Artsi nauroivat kippurassaYlilaudalta löytyneille, heitä koskeville kommenteille ja pyysivät lisää samanlaista!
- Anonyymi
Mutta onko jonkun ihmisen huono-osaisuus tai varattomuus turien vika, ei ole. Tuo sinun omituinen sana "härnäytyminen" on vain kateellisuutta. Eivät he omaisuuttaan ole tuoneet erikoisesti esille. Tavallista eläkeläispariskunnan elämää elävät reissuineen, eipä ole tarvinnut kertaakaan sitä vielä kadehtia. Miksi juuri tämän pariskunnan olet ottanut silmätikuksesi? You tubesta löytyy ihan oikeita pröystäilyvideoita, katsohan niitäkin niin näet mitä se härnäytyminen oikeasti on. Tuo sinun sama jankuttaminen on jo aivan sairaalloisen mielen tuotosta jolle ei loppua näy..
- Anonyymi
Ei näytä ihan tavalliset eläkeläispariskunnalta.
Ovat ärsyttävimpiä ihmisiä, mitä olen koskaan nähnyt. Eikä siis mikään ihme, jos saavat arvostelua osakseen.
Voisivat jo lopettaa, pääsisivät elämään normaalia, tavallisen eläkeläispariskunnan elämää.- Anonyymi
Lopeta vaan ihan itse, miksipä heitä kyttäät jos ei miellytä. Ihme jankutusta 🫵yritä itse elää tavallista elämää, mitä se sitten lieneekään.
- Anonyymi
Se sinun normaali ei ole jonkun toisen normaali. Ja katsoppa peiliin, näkyisikö siellä vielä ärsyttävämmän näköinen tyyppi kuin turat. Oletko jollakin tapaa olevinasi parempi ihminen, et ainakaan siltä vaikuta.
- Anonyymi
Kytätään porukalla niin kauan, kun videoita tulee!! 🤣 🤣 😅 😅 🤣
- Anonyymi
Eikö kukaan mummon tuttu tai ystävä uskalla puhua noille järkeä ihan kasvotusten. Että miten naurettavalta nuo teko hymy ja lässytys näyttää ja kuulostaa.?🙄😬
- Anonyymi
Mutta tiedätkö sinä miten naurettavalta tuo sinun ivailu ja arvostelu tuntemattomasta ihmisestä kuulostaa. Sinä myös tarvitset tutun tai ystävän huomauttamaan miten järjetöntä hommaa harrastat täällä pahansuopaisuuttasi.
- Anonyymi
Totta. Turamummon videoita kun katsoo aikuiset ihmiset ei pikku vauvat tai koiran/kissanpennut joille yleensä lässytetään.
- Anonyymi
Ja voi ällö tuo mummin teatteriesitys videollaan. Oli muka selkä niin kipeä, ettei tahtonut pystyy käveleen. Näki todella, että oli vain esitystä. Ja mitä ideaa näyttää lastenohjelmien kuvia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta tiedätkö sinä miten naurettavalta tuo sinun ivailu ja arvostelu tuntemattomasta ihmisestä kuulostaa. Sinä myös tarvitset tutun tai ystävän huomauttamaan miten järjetöntä hommaa harrastat täällä pahansuopaisuuttasi.
Täällä on kyllä useampi kommentoija, jos et ole huomannut!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta tiedätkö sinä miten naurettavalta tuo sinun ivailu ja arvostelu tuntemattomasta ihmisestä kuulostaa. Sinä myös tarvitset tutun tai ystävän huomauttamaan miten järjetöntä hommaa harrastat täällä pahansuopaisuuttasi.
Itse tarvitset, superkyttä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta tiedätkö sinä miten naurettavalta tuo sinun ivailu ja arvostelu tuntemattomasta ihmisestä kuulostaa. Sinä myös tarvitset tutun tai ystävän huomauttamaan miten järjetöntä hommaa harrastat täällä pahansuopaisuuttasi.
Mummo haisi vanhalta silliltä .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Turamummon videoita kun katsoo aikuiset ihmiset ei pikku vauvat tai koiran/kissanpennut joille yleensä lässytetään.
Niitähän ei tosiaan tarvi katsoa, jos ne ärsyttää, eikä toisaalta kannata olla huolissaan niistä, jotka niitä katsoo. Vaarallisempaakin katsottavaa löytyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niitähän ei tosiaan tarvi katsoa, jos ne ärsyttää, eikä toisaalta kannata olla huolissaan niistä, jotka niitä katsoo. Vaarallisempaakin katsottavaa löytyy.
Ei kehtaa taantua pikkulapsen asteelle🤭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta tiedätkö sinä miten naurettavalta tuo sinun ivailu ja arvostelu tuntemattomasta ihmisestä kuulostaa. Sinä myös tarvitset tutun tai ystävän huomauttamaan miten järjetöntä hommaa harrastat täällä pahansuopaisuuttasi.
Mummo koska känni videoo puskista.
- Anonyymi
Ei olleet mummi ja ainakaan ukko noin teennäisiä puheissaan, jopa mummin isä näkyi , ukkia ei ja ei ole ihme mistä itsepäisyys ja morkkaus on tulleet. Ei huomioitu äiteetä kuin nykyään, sanoi jopa vastaan. Vuosi sitten olivat jopa soukempia ja vähemmän pöhöttyneitä naamaltaan, äkkiä se muutos tullee joka asiaan. Sitä se tekousko teettää.
- Anonyymi
Alkoholi turvotusta.
- Anonyymi
Miten ihmeessä se turaukki saunoi vieraiden miesten kanssa saunavaunussaan Puruveden rannalla?
Olisivat voineet putsata ukon putipuhtaaksi!- Anonyymi
Kyllä tuo mummi oli aika nokkava ja leuhka aikoinaan, nyt on vähän vaikea uskoa, että olisi noin mahdottoman ihmisrakas eläjä. Mutta kukin taaplaa tyylillään.........
- Anonyymi
Oliko hommannut ukot turhake mummol
- Anonyymi
Rouva hyvä! Pitäisikö sinun kenties keksiä joku kehittävämpi harrastus kuin jatkuvasti näitä Turia seurata ja jauhaa paskaa päivät pitkät? Ymmärrän jos olet vasta oppinut käyttämään vaikkapa uutta älypuhelinta tai kenties läppäriä? Neulo vaikka sukkia välillä?
- Anonyymi
Hyvin sanottu👍👍👍👍😄😄
- Anonyymi
Kyllä tura mummollakin pysyisi vielä neule kädessä, jos vain kehtaisi neuloa. Siitä vaan esimerkkiä muille, Mummo!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tura mummollakin pysyisi vielä neule kädessä, jos vain kehtaisi neuloa. Siitä vaan esimerkkiä muille, Mummo!
Olen myös ihmetellyt "mummon" tyylin muuttumista vuosien varrella, aito, tai sitten ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen myös ihmetellyt "mummon" tyylin muuttumista vuosien varrella, aito, tai sitten ei.
Videoilla ei aitoa käytöstä. Näyttelee.
- Anonyymi
Rouva hyvä?...voisiko kyseessä olla myös Herra hyvä?
- Anonyymi
MITÄS MIMMON LAPSENLAPSET MIELTÄ KUN VANHA USKOVAISTA LEIKKIVÄ VIINAAN NENEVÄ PUSKAJUOPPO LESBOILEE TELTTASAUNASSA ??? KÄNNISSÄ JA UKKOS KUVAS SEN TUBEEN .EI IIHME JOS TÄÄLLÄ SAVONLINNAS PUHUTAAN PARIN VAIHTO TOUHUISTA .TV:SAVONLINNA
- Anonyymi
Kunnon mummo opettaa lapsen lapsilleen hyödyllisiä taitoja, kuten käsityöt, ruoan laitto, siivous, puutarhanhoito, jne. Eikä joutavaa vauhdin ottoa,sitä ne tekee jo vanhempiensa kanssa.
- Anonyymi
Saapa nähdä pääseekö äitinsä enää omaan asuntoonsa asumaan. Laitoksessa laitostuu nopeasti.
- Anonyymi
Varmaan kiva vastailla itse itselleen...
- Anonyymi
Tätä yksinpuhelua täällä riittää tauotta..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä yksinpuhelua täällä riittää tauotta..
Niin näkyy sinulla poloisella riittävän!
- Anonyymi
Kasvatustieteiden maisteri.
Pohti että menisikö hän katsomaan lastaan, jos tämä joutuisi vankilaan tai suhtautumistaan siihen, että lapsensa ryhtyisi huumehörhöksi.
Outoa pohdintaa kun lapsi on 7 v.- Anonyymi
Kannattaakin pohtia! Hyvä huligaani alku näyttää olevan. On siinä vanhemmat vielä helisemässä ja alkaa maisterillakin oikea elämänkoulu. Nyt vielä kipuilee synnytystuskiensa kanssa!
- Anonyymi
Ei ole eläkkeellä olo sopinut mummolle ja ukille,molemmat syö ja juo liikaa,omat isovanhemmat ruokkisi koko naapuruston noilla ruokamäärillä mitä turat syö kahdestaan
- Anonyymi
Jotenkin särähtää korvaan , kun turaukki sanoo, että insinööri poikani tai kasvatustieteenmaisteri poikani. Korostaen asiaa. Nykyaikana itsekullakin on maisteritutkinnon suorittaneita lapsia, mutta hyvin harvoin enää kukaan sitä korostaa,
ainakaan näin julkisesti.- Anonyymi
Pitäähän se omaa paremmuus tässäkin saada julki ..että on siittänyt niin fiksut pojat🤭🤭🤭🤭🤭
- Anonyymi
Näin on. Eikä tee isästä tai äidistä sen pyhempää 😇!
- Anonyymi
Samaan kiinnitin minäkin hiomion; perheessä on ihan maisterismies, joka osaa käyttää raivaussahaa ja lisäksi löytyy insinöörimies, joka hallitsee jopa moottorisahan käytön! Tämäpä onkin ihan mainitsemisen arvoinen asia!
Minunkin perheessä on 6 korkeakoulu-tai yliopistotutkintoa, mutta ei tulis mieleenkään rehvastella niillä! - Anonyymi
Niin ja mikä "arvonimi" sille kolmannelle pojalle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja mikä "arvonimi" sille kolmannelle pojalle?
Eikös se ole "tyhjän toimittaja"! 😂
- Anonyymi
Onkohan tällä kirjoittelijalla ja itselleen vastailevalla muuta elämän tarkoitusta, kuin päivittäinen turavideoiden katselu?
Itseäni toisten tekemiset ja reissaamiset eivät vähempää voisi kiinnostaa.- Anonyymi
No eipä näytä olevan. Yksi ja sama jatkuvasti kertailee videoita oman mielensä mukaan ja niihin vastailee. Voisi jopa sanoa että turakoukku on vahvasti leuassa kiinni eikä pääse irti. Edes kesällä ei muuta ajatusta päässä pyöri kun turien reissut ja elämä.
- Anonyymi
On täällä muitakin. Miksi jankkaat yksi ja yksi..mihin tuo olematon laskutaitosi perustuu ? Meitä on ainakin muutama.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On täällä muitakin. Miksi jankkaat yksi ja yksi..mihin tuo olematon laskutaitosi perustuu ? Meitä on ainakin muutama.
Niinhän sinä yksinpuhelija vakuuttelet, kukaan ei usko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän sinä yksinpuhelija vakuuttelet, kukaan ei usko.
Itse olet yksin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän sinä yksinpuhelija vakuuttelet, kukaan ei usko.
En ole mielipiteineni yksin, enkä edes kaksin. Esim tuo 2024-07-06 12:22:51 kirjoitettu ei ole käsialaani.
Tosiaan tarkoitusperiäsi kummaksuu varmaan kaikki palstaa lukevat ja tänne kirjoittavat.
Olisi mielenkiintoista tietää mistä pohjaton viha ja halveksunta näitä ns. turia kohtaan oikein johtuu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole mielipiteineni yksin, enkä edes kaksin. Esim tuo 2024-07-06 12:22:51 kirjoitettu ei ole käsialaani.
Tosiaan tarkoitusperiäsi kummaksuu varmaan kaikki palstaa lukevat ja tänne kirjoittavat.
Olisi mielenkiintoista tietää mistä pohjaton viha ja halveksunta näitä ns. turia kohtaan oikein johtuu?Turaperhe on "Keskinäisen Kehumisen Kerho"!
Tura-Klaani. Se meitä varmaan tässä ärsyttää ja ällöttää. Eivät he itse sitä tajua... ,(kun ei ole "kauhalla annettu"..) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turaperhe on "Keskinäisen Kehumisen Kerho"!
Tura-Klaani. Se meitä varmaan tässä ärsyttää ja ällöttää. Eivät he itse sitä tajua... ,(kun ei ole "kauhalla annettu"..)Turat eivät kestä kritiikkiä tippaakaan. Välillä jopa hyvässä tarkoituksessa annetut neuvot tulkitaan kritiikiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turaperhe on "Keskinäisen Kehumisen Kerho"!
Tura-Klaani. Se meitä varmaan tässä ärsyttää ja ällöttää. Eivät he itse sitä tajua... ,(kun ei ole "kauhalla annettu"..)Siis sinun juttujasi ei tajua kukaan...Jos turavideot ärsyttävät, niin miksi ihmeessä katsot niitä? Vai ahdisteleeko perhe sinua jotenkin muuten, ovatko he ilkeitä naapureitasi? Miten vaan, mutta juttusi ovat täysin käsittämättömiä.
Pikakatselin pari turavideota. Ihan harmitonta lätinää, jollainen ei minua vähempää voisi kiinnostaa. Ei kuitenkaan aiheuttanut vihan tunteite, eikä edes halveksuntaa. Samaa turhaketta on koko koko juutuupi täynnä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis sinun juttujasi ei tajua kukaan...Jos turavideot ärsyttävät, niin miksi ihmeessä katsot niitä? Vai ahdisteleeko perhe sinua jotenkin muuten, ovatko he ilkeitä naapureitasi? Miten vaan, mutta juttusi ovat täysin käsittämättömiä.
Pikakatselin pari turavideota. Ihan harmitonta lätinää, jollainen ei minua vähempää voisi kiinnostaa. Ei kuitenkaan aiheuttanut vihan tunteite, eikä edes halveksuntaa. Samaa turhaketta on koko koko juutuupi täynnä.Sepä se, ei voi tajuta että videoita jatkuvasti katsotaan ja sitten täällä haukutaan. Minkä takia ei voi olla katsomatta jos kerran niitä inhotaan. Kirjoitetaan ettei turat tajua jne. Mutta kyllä ne on muut kuin turat joille on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia kuten sanonta menee eikä päinvastoin kuten tuossa joku järjenjättiläinen kirjoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sepä se, ei voi tajuta että videoita jatkuvasti katsotaan ja sitten täällä haukutaan. Minkä takia ei voi olla katsomatta jos kerran niitä inhotaan. Kirjoitetaan ettei turat tajua jne. Mutta kyllä ne on muut kuin turat joille on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia kuten sanonta menee eikä päinvastoin kuten tuossa joku järjenjättiläinen kirjoittaa.
Videot sisältävät tahatonta komiikkaa.
- Anonyymi
👍 👍 👍 👍 👍 👍 👍 👍 😬
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Videot sisältävät tahatonta komiikkaa.
😉🤔🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän sinä yksinpuhelija vakuuttelet, kukaan ei usko.
Totuus ei pala tulessakaan ja usko ei ole yhtä kuin tieto. Sinä luulet vain tietäväsi. Kyllä meitä on muitakin kuten teitä tura faneja+ tura perheejäseniä jotka täällä myös pitää puoliaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turat eivät kestä kritiikkiä tippaakaan. Välillä jopa hyvässä tarkoituksessa annetut neuvot tulkitaan kritiikiksi.
Kuten mummon kaalilaatikkon ohje. Eräs kommentoija kertoi että taaaas kaalilaatikon ohje että ne on jo nähty jne.jne. Turamummo hieman otti nokkiinsa kommentin..🤭🤭😆😆😆😆
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Videot sisältävät tahatonta komiikkaa.
Ai,kas kun en ole huomannut. Puhetyyli kun on outoa lässytystä..puhuu kuitenkin aikuisille noilla videoillaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai,kas kun en ole huomannut. Puhetyyli kun on outoa lässytystä..puhuu kuitenkin aikuisille noilla videoillaan.
Mielestäni myös on liian imelä, ei ole aito puhetyyli. Kaalilaatikon teossa ärsytti liian pieni astia, jossa ei voinut kunnolla sekoittaa, ja levylle sopimaton teräsastia, joka keikkui levyllä.
Mutta hyvältähän tuo laatikko kuitenkin näytti. En menettänyt mielenrauhaani, enkä yhtään edes ärsyyntynyt. Kukin tekee tavallaan ja katsojia riittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus ei pala tulessakaan ja usko ei ole yhtä kuin tieto. Sinä luulet vain tietäväsi. Kyllä meitä on muitakin kuten teitä tura faneja tura perheejäseniä jotka täällä myös pitää puoliaan.
Höpön löpö🤡
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni myös on liian imelä, ei ole aito puhetyyli. Kaalilaatikon teossa ärsytti liian pieni astia, jossa ei voinut kunnolla sekoittaa, ja levylle sopimaton teräsastia, joka keikkui levyllä.
Mutta hyvältähän tuo laatikko kuitenkin näytti. En menettänyt mielenrauhaani, enkä yhtään edes ärsyyntynyt. Kukin tekee tavallaan ja katsojia riittää.Keikkuvista kattiloista ja paistinpannuista on huomauteltu jo 70-luvulla, kun oli energiakriisi, mutta eipä näytä menneen jakeluun vieläkään kaikille kovapäisimmille.. Suomi onkin maailman pahin hiilijalanjäljen jättäjä Usan jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keikkuvista kattiloista ja paistinpannuista on huomauteltu jo 70-luvulla, kun oli energiakriisi, mutta eipä näytä menneen jakeluun vieläkään kaikille kovapäisimmille.. Suomi onkin maailman pahin hiilijalanjäljen jättäjä Usan jälkeen.
Turamummin keikkuvat kattilathan ne varmaan onkin aiheuttaneet tämän maapallon kriisin. Voi elämän kevät näitä typeryksen kirjoituksia, saa nauraa vedet silmissä. Kaikintavoin yritetään mummia mustamaalata mutta tämä on pohjanoteeraus kaikista. No mummilla katsojia riittää ja tulee uusiakin jotka uteliaisuuttaan käyvät videoita katsomassa, kiitos näiden typeryksien kirjoittelusta😂

Suomalaisten suuri energiantuhlaus ja jatkuva autolla ramppaaminen esim. mökille ja takaisin onkin se kaikkein pahin juttu tutkimusten mukaan.🤔😡
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni myös on liian imelä, ei ole aito puhetyyli. Kaalilaatikon teossa ärsytti liian pieni astia, jossa ei voinut kunnolla sekoittaa, ja levylle sopimaton teräsastia, joka keikkui levyllä.
Mutta hyvältähän tuo laatikko kuitenkin näytti. En menettänyt mielenrauhaani, enkä yhtään edes ärsyyntynyt. Kukin tekee tavallaan ja katsojia riittää.Vähämpä on katsojia...Pirjo Hannele vetää seuraajia ja kanavan tilaajia ilman joutavaa näyttelemistä. Nytkin PH maalaa koko talonsa AIVAN ITSE❤muutenkin kova työihminen joka tekee mitä vain,milloin vain ja missä vain. Harvassa tälläiset naiset👍👍👍👍👍🤳
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turamummin keikkuvat kattilathan ne varmaan onkin aiheuttaneet tämän maapallon kriisin. Voi elämän kevät näitä typeryksen kirjoituksia, saa nauraa vedet silmissä. Kaikintavoin yritetään mummia mustamaalata mutta tämä on pohjanoteeraus kaikista. No mummilla katsojia riittää ja tulee uusiakin jotka uteliaisuuttaan käyvät videoita katsomassa, kiitos näiden typeryksien kirjoittelusta😂
Vähämpä on katsojia..ja nekin jotka katsoo on tuota "omituisten otusten kerhon jäseniä".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähämpä on katsojia..ja nekin jotka katsoo on tuota "omituisten otusten kerhon jäseniä".
Itse kuulut siihen kerhoon kirjoituksinesi. Eikä katsojamäärä ole vähäinen muuta kuin sinun mielestäsi kun et muuta osaa kuin väheksyä muita ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähämpä on katsojia...Pirjo Hannele vetää seuraajia ja kanavan tilaajia ilman joutavaa näyttelemistä. Nytkin PH maalaa koko talonsa AIVAN ITSE❤muutenkin kova työihminen joka tekee mitä vain,milloin vain ja missä vain. Harvassa tälläiset naiset👍👍👍👍👍🤳
Kyllä hänestäkin löytyy palstoilla jos jonkinlaista haukkumista, turhaa alkaa ketään täällä vertailemaan keskenään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähämpä on katsojia...Pirjo Hannele vetää seuraajia ja kanavan tilaajia ilman joutavaa näyttelemistä. Nytkin PH maalaa koko talonsa AIVAN ITSE❤muutenkin kova työihminen joka tekee mitä vain,milloin vain ja missä vain. Harvassa tälläiset naiset👍👍👍👍👍🤳
Eikä Pirjo Hannelen tarvitse jatkuvasti pyydellä lisää tilaajia, koska niitä tulee automaattisesti, kun hänen videoillaan ei lässytetäkään, vain omille lemmikeille korkeintaan!👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turamummin keikkuvat kattilathan ne varmaan onkin aiheuttaneet tämän maapallon kriisin. Voi elämän kevät näitä typeryksen kirjoituksia, saa nauraa vedet silmissä. Kaikintavoin yritetään mummia mustamaalata mutta tämä on pohjanoteeraus kaikista. No mummilla katsojia riittää ja tulee uusiakin jotka uteliaisuuttaan käyvät videoita katsomassa, kiitos näiden typeryksien kirjoittelusta😂
Saa nähdä, miten kauan mummon pää kestää kuulla ja lukea näitä arvostelevia kommentteja.. Ennenpitkää tulee takuulla asiaa "piätohtorille"... (niinkuin itse kertoi vuosi sitten.)😟
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten mummon kaalilaatikkon ohje. Eräs kommentoija kertoi että taaaas kaalilaatikon ohje että ne on jo nähty jne.jne. Turamummo hieman otti nokkiinsa kommentin..🤭🤭😆😆😆😆
Taas sinun höpöjuttujasi. Mummi kommentoi ihan hymynaamoin ettei ole itse aikoihin tehnyt ja kommentoijan ei tarvitse tehdä. Missä kohdassa näytti ottavan nokkiinsa. Älä joka asiasta yritä tehdä päinvastaista miten asia oikeasti on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän sinä yksinpuhelija vakuuttelet, kukaan ei usko.
Kukaan ei usko noita sinun valheitasi🤥
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turamummin keikkuvat kattilathan ne varmaan onkin aiheuttaneet tämän maapallon kriisin. Voi elämän kevät näitä typeryksen kirjoituksia, saa nauraa vedet silmissä. Kaikintavoin yritetään mummia mustamaalata mutta tämä on pohjanoteeraus kaikista. No mummilla katsojia riittää ja tulee uusiakin jotka uteliaisuuttaan käyvät videoita katsomassa, kiitos näiden typeryksien kirjoittelusta😂
Mahtaapa olla kivaa tuolla typerällä turalla, kun täällä lukee, mitä muut hänestä ajattelevat. Olisi kyllä jo aika tulla järkiinsä, ellei sitten halua menettää noita viimeisiä järjen riekaleitaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas sinun höpöjuttujasi. Mummi kommentoi ihan hymynaamoin ettei ole itse aikoihin tehnyt ja kommentoijan ei tarvitse tehdä. Missä kohdassa näytti ottavan nokkiinsa. Älä joka asiasta yritä tehdä päinvastaista miten asia oikeasti on.
Kyllä voi keksiä uusia reseptejä, eikä saman kaalilaatikon ohjetta moneen kertaan. Sitä paitsi netistä ottaa nuo ohjeet ja niitä ominaan laittelee!

Sinä olet jo valitettavasti menettänyt!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä voi keksiä uusia reseptejä, eikä saman kaalilaatikon ohjetta moneen kertaan. Sitä paitsi netistä ottaa nuo ohjeet ja niitä ominaan laittelee!
JA TAAS valehtelet omiasi. Reseptejä on niin monta kuin tekijääkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JA TAAS valehtelet omiasi. Reseptejä on niin monta kuin tekijääkin.
Mummolla vain epäterveellisiä, rasvaisia ruokia ja imeliä leipomuksia, jotka eivät sovi diabeetikoille, kuten hän itsekkin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mummolla vain epäterveellisiä, rasvaisia ruokia ja imeliä leipomuksia, jotka eivät sovi diabeetikoille, kuten hän itsekkin on.
Höpön löpön 🤡
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä Pirjo Hannelen tarvitse jatkuvasti pyydellä lisää tilaajia, koska niitä tulee automaattisesti, kun hänen videoillaan ei lässytetäkään, vain omille lemmikeille korkeintaan!👍
Korpimuija sai ihan heittämällä 20.000 tilaajaa! Mikähän hänen suosion salaisuus mahtaa olla..🤔Katselukertojakin joka videolla tuhansittain😮Turaperhe räpiköi kaukana.. 😦
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas sinun höpöjuttujasi. Mummi kommentoi ihan hymynaamoin ettei ole itse aikoihin tehnyt ja kommentoijan ei tarvitse tehdä. Missä kohdassa näytti ottavan nokkiinsa. Älä joka asiasta yritä tehdä päinvastaista miten asia oikeasti on.
Kommenttikentässä..lukekaa niitäkin. Niissä kun näkyy välillä turamummon todellinen luonne.
- Anonyymi
Turamummolla on jäänyt päälle jankutus, että vain HÄN HUOLEHTII omaisensa hoidosta ja välittää, muut eivät välitä tai huolehdi omaistensa hoidosta hoitopaikoissa! Sitä toistelee, kuin jotakin mantraa.
Kyllä varmasti huolehtii muutkin, mutta kun pitää taas nostaa itseään jalustalle ja tehdä itsestään marttyyri! Mutta kun ei ole kauhalla annettu, niin......... 😂😇- Anonyymi
Jaksat ja jaksat vaan vastailla itsellesi. Mikä sinnuu riivaa?
- Anonyymi
Kun turamummo ei keksi oikein mitään sisältöä videoon, niin tuo äidin hoivasta huolehtiminen sopii hyvin videon täytteeksi. Kyllä siitä aina joku on kiinnostunut... ja kun laittaa vielä videolle jonkun räväkän otsikon, niin monikin voi "tarttua turakoukkuun"..
- Anonyymi
Turamummi on keksinyt, että kun kommentoi, vastailee ja päivittää kuulumisiaan vain videokommentteihin, niin eipähän tarvii näyttää naamaansa, kun se kerran näyttää häiritsevän niin monia keskustelijoita täällä!👍
- Anonyymi
Olisipa vanhuksilla enemmän näitä turamummeja jotka omaisistaan välittäisivät. Todellisuus kun on aivan toinen. Vanhukset joilla ei ole näitä ihania välittäviä omaisia ovat oman onnensa nojassa. Yhteiskunta ei heistä enää pysty huolehtimaan. Joten hatunnosto turamummille joka kaikintavoin jaksaa äidistänsä huolehtia näistä pilkkaajista on turha välittää. He tuskin omaisistaan mitään välittävät. Näitä tapauksia näen työssäni päivittäin.
- Anonyymi
Sinua varmaan karttaa useampikin ihminen. Sinusta saa olla monikin huolissaan senverran sekavalta vaikutat. Mummin seuraamiseen ei tällaiset ilmanaikaiset höpinät vaikuta, päinvastoin!
- Anonyymi
Ja sinä jankutat tuota mantraasi jota et edes oikein osaa lausua. Opettele se ensin ja ala sitten vasta sitä täällä toistelemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turamummi on keksinyt, että kun kommentoi, vastailee ja päivittää kuulumisiaan vain videokommentteihin, niin eipähän tarvii näyttää naamaansa, kun se kerran näyttää häiritsevän niin monia keskustelijoita täällä!👍
Eikä tarvii kuunnella sitä lässytystäkään .. asioista
voi kertoa kirjoittamallakin.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaksat ja jaksat vaan vastailla itsellesi. Mikä sinnuu riivaa?
Mikä sinua riivaa kun hoet tuota Jaksat vastailla itsellesi - mantraa? Kyllä täällä on muitakin kuin minä mutta sehän ei mene sinun pääsi sisään ja horiset tuota mantraasi. Hyvä jos tuo auttaa sinua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisipa vanhuksilla enemmän näitä turamummeja jotka omaisistaan välittäisivät. Todellisuus kun on aivan toinen. Vanhukset joilla ei ole näitä ihania välittäviä omaisia ovat oman onnensa nojassa. Yhteiskunta ei heistä enää pysty huolehtimaan. Joten hatunnosto turamummille joka kaikintavoin jaksaa äidistänsä huolehtia näistä pilkkaajista on turha välittää. He tuskin omaisistaan mitään välittävät. Näitä tapauksia näen työssäni päivittäin.
On ihania ja välittäviä omaisiakin mutta kun he ei tee vanhustensa huolenpidostsa mitään julkista showta jossain you tubessa rahastus mielessä. Iäkkän ja hauraan omaisen julkinen kuvaaminen ja hänen asioista puhuminen julkisesti ventovieraille ei ole kunnioitettavaa eikä iäkkään vanhuksen edunmukaista toimintaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinua varmaan karttaa useampikin ihminen. Sinusta saa olla monikin huolissaan senverran sekavalta vaikutat. Mummin seuraamiseen ei tällaiset ilmanaikaiset höpinät vaikuta, päinvastoin!
Kuten sinuakin. Ja siksipä kyttäät joka alustalla. Uskon sinun olevan turaperheestä. On niin läpinäkyvää tuo kommentointi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä sinua riivaa kun hoet tuota Jaksat vastailla itsellesi - mantraa? Kyllä täällä on muitakin kuin minä mutta sehän ei mene sinun pääsi sisään ja horiset tuota mantraasi. Hyvä jos tuo auttaa sinua.
Sinähän se täällä päänä hääräät, tuskin muita ollenkaan. On jo nähty ja kuultu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten sinuakin. Ja siksipä kyttäät joka alustalla. Uskon sinun olevan turaperheestä. On niin läpinäkyvää tuo kommentointi.
Uskottelehan vaan itsellesi mitä haluat😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisipa vanhuksilla enemmän näitä turamummeja jotka omaisistaan välittäisivät. Todellisuus kun on aivan toinen. Vanhukset joilla ei ole näitä ihania välittäviä omaisia ovat oman onnensa nojassa. Yhteiskunta ei heistä enää pysty huolehtimaan. Joten hatunnosto turamummille joka kaikintavoin jaksaa äidistänsä huolehtia näistä pilkkaajista on turha välittää. He tuskin omaisistaan mitään välittävät. Näitä tapauksia näen työssäni päivittäin.
Juuri näin. Täällä kyllä arvostellaan kärkkäästi mummin arvokasta työtä mutta moniko voi ilman omantunnon tuskia miettiä omia vanhempiaan. Varmasti useammalla olisi asian suhteen petrattavaa. Johtuuko arvostelu siitäkin kun itse ei ole omaisestansa huolehtinut ja nyt omatunto kolkuttelee kun on jo myöhäistä, kukaties.. Nykyaikana joutuu kääntämään useammankin kiven nurin että saa oikeutta vanhukselleen, sitä ei automaattisesti tarjota. Joka vähäänkään seuraa uutisointia niin sen tietää. Aivan turhaan mummia syytetään kun hän vaatii äidilleen hoitoa, niin pitää jokaisen omaisen tehdä eikä vain tyytyä siihen mitä saa jos se ei ole potilaan kannalta oikein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun turamummo ei keksi oikein mitään sisältöä videoon, niin tuo äidin hoivasta huolehtiminen sopii hyvin videon täytteeksi. Kyllä siitä aina joku on kiinnostunut... ja kun laittaa vielä videolle jonkun räväkän otsikon, niin monikin voi "tarttua turakoukkuun"..
Luulisi vanhustenhoidon tilanteen kiinnostavan useampaakin, ei sitä tarvitse videon täytteeksi laittaa.
- Anonyymi
Sinulla se tuo perintöasia vaan jatkuvasti pyörii mielessä, oletko jäänyt ilman perintöäsi, harmin paikka😆
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän se täällä päänä hääräät, tuskin muita ollenkaan. On jo nähty ja kuultu.
Hah Hah, mikä vale 🤥!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla se tuo perintöasia vaan jatkuvasti pyörii mielessä, oletko jäänyt ilman perintöäsi, harmin paikka😆
Menetin vanhempani jo teini-ikäisenä ja sain lakiosani - mitään ei jäänyt hampaankoloon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Täällä kyllä arvostellaan kärkkäästi mummin arvokasta työtä mutta moniko voi ilman omantunnon tuskia miettiä omia vanhempiaan. Varmasti useammalla olisi asian suhteen petrattavaa. Johtuuko arvostelu siitäkin kun itse ei ole omaisestansa huolehtinut ja nyt omatunto kolkuttelee kun on jo myöhäistä, kukaties.. Nykyaikana joutuu kääntämään useammankin kiven nurin että saa oikeutta vanhukselleen, sitä ei automaattisesti tarjota. Joka vähäänkään seuraa uutisointia niin sen tietää. Aivan turhaan mummia syytetään kun hän vaatii äidilleen hoitoa, niin pitää jokaisen omaisen tehdä eikä vain tyytyä siihen mitä saa jos se ei ole potilaan kannalta oikein.
Voisi toimia vanhusta kunnioittaen, eikä repostella kaikkia äitinsä asioita koko maailman katseltavaksi. Törkeää hyväksikäyttöä ja rahastusta🤑
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän se täällä päänä hääräät, tuskin muita ollenkaan. On jo nähty ja kuultu.
Nyt on jäänyt yksin,yksin levy soimaan tuolle rouvalle. Olisiko ihan jo trauma tullut näillä huudeilla vahtimisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskottelehan vaan itsellesi mitä haluat😂
Uskottele sinäkin itsellesi mitä haluat. Hermo kireenä naputtelet kommentteja😆😆😆😆😆
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Täällä kyllä arvostellaan kärkkäästi mummin arvokasta työtä mutta moniko voi ilman omantunnon tuskia miettiä omia vanhempiaan. Varmasti useammalla olisi asian suhteen petrattavaa. Johtuuko arvostelu siitäkin kun itse ei ole omaisestansa huolehtinut ja nyt omatunto kolkuttelee kun on jo myöhäistä, kukaties.. Nykyaikana joutuu kääntämään useammankin kiven nurin että saa oikeutta vanhukselleen, sitä ei automaattisesti tarjota. Joka vähäänkään seuraa uutisointia niin sen tietää. Aivan turhaan mummia syytetään kun hän vaatii äidilleen hoitoa, niin pitää jokaisen omaisen tehdä eikä vain tyytyä siihen mitä saa jos se ei ole potilaan kannalta oikein.
Onkohan mummon arvokas työ kuitenkaan niin pyyteetöntä kuin antaa ymmärtää? En usko. Koko you tube on yhtä suurta näytelmää tahi sarjaa tälle turarouvalle. Hänhän rakastaa esiintymistä ja esillä oloa. Turamummon olisi aikoinaan kannattanut hakeutua teatterikouluun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on jäänyt yksin,yksin levy soimaan tuolle rouvalle. Olisiko ihan jo trauma tullut näillä huudeilla vahtimisesta.
Vai osuiko ja upposi 🫵😆
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulisi vanhustenhoidon tilanteen kiinnostavan useampaakin, ei sitä tarvitse videon täytteeksi laittaa.
Ainakaan iäkkään äidin kasvoilla. Ikäihmisten touhut näkyy turamummon omastakin olemuksesta. Antaa iäkkään äidin olla poissa uteliaiden ihmisten silmiltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla se tuo perintöasia vaan jatkuvasti pyörii mielessä, oletko jäänyt ilman perintöäsi, harmin paikka😆
Perinnöt vasta tulossa..jossakin elämän vaiheessa. En kuitenkaan ole onneksi tuon perinnön varassa. On jo omakin omaisuus ja puskuri hankittu kovalla työllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menetin vanhempani jo teini-ikäisenä ja sain lakiosani - mitään ei jäänyt hampaankoloon!
❤🙏❤
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Täällä kyllä arvostellaan kärkkäästi mummin arvokasta työtä mutta moniko voi ilman omantunnon tuskia miettiä omia vanhempiaan. Varmasti useammalla olisi asian suhteen petrattavaa. Johtuuko arvostelu siitäkin kun itse ei ole omaisestansa huolehtinut ja nyt omatunto kolkuttelee kun on jo myöhäistä, kukaties.. Nykyaikana joutuu kääntämään useammankin kiven nurin että saa oikeutta vanhukselleen, sitä ei automaattisesti tarjota. Joka vähäänkään seuraa uutisointia niin sen tietää. Aivan turhaan mummia syytetään kun hän vaatii äidilleen hoitoa, niin pitää jokaisen omaisen tehdä eikä vain tyytyä siihen mitä saa jos se ei ole potilaan kannalta oikein.
Mitähän tuosta tulisi, jos kaikki olisivat kailottamassa samalla tavalla, kuin Turamummo. Siitä ei ole mitään hyötyä, päinvastoin. Häiritsevää käytöstä, joka vie hoitajien aikaa ihan turhaa ja turhauttaa työntekijät. Asiat etenevät vielä huonommin ja joku, etenkin just ne maan hiljaisimmat saa kärsiä siitä melskaamisesta!
- Anonyymi
Jep. Turinaa riittää.
- Anonyymi
Läheisistä piittaamaton turakemummo se vaan huutelee siellä itsekseen, kun muuta ei osaa. Toimisi ja lopettaisi tuon typerän höperehtimisen🤐!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Läheisistä piittaamaton turakemummo se vaan huutelee siellä itsekseen, kun muuta ei osaa. Toimisi ja lopettaisi tuon typerän höperehtimisen🤐!
Ja sinä aivan itseksesi jälleen höperönä juttelet ja vastailet kirjoituksiisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä aivan itseksesi jälleen höperönä juttelet ja vastailet kirjoituksiisi.
Sinulla on kyllä joku trauma tuosta " yksin,yksin juttelet ja vastailet" mantrasta. Sinä tunnut olevan ihan ypöyksin tällä huudilla. Sinut jo tunnistaa tyylistäsi kirjoitella hermo piukeena🐄😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä aivan itseksesi jälleen höperönä juttelet ja vastailet kirjoituksiisi.
Mantraa,mantraa...keksi jo muuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on kyllä joku trauma tuosta " yksin,yksin juttelet ja vastailet" mantrasta. Sinä tunnut olevan ihan ypöyksin tällä huudilla. Sinut jo tunnistaa tyylistäsi kirjoitella hermo piukeena🐄😂😂😂
Sitähän sinä toistelet, yhä uudelleen, yksin...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitähän sinä toistelet, yhä uudelleen, yksin...
Trauma,trauma trauma..hae jo apua..luulosairauskin on sairaus.
- Anonyymi
Ei kelpaa äiti turakotiin hoivattavaksi.
- Anonyymi
Joo ei...heti piti turamummon valittaa että kun tämä minun käsi...😖😖jaksaa kyllä kuvata itteensä..leipoa..mopata lattioita,kääntää rattia jne. Totuus on se että turamummon hermot ei vain kestäisi " rakkaan äidin " monta viikkoa kestävää hoitoa ja huolenpitoa.
- Anonyymi
No niin, takki kääntyi mummin tiuskimana äitinsä hoidosta vaikka äitinsä kehui sairaalaa, ei kelvannut turalle. Äidillään ole mitään sanavaltaa vai onko se mummin holhouksessa. Olisi hiljaa ja näyttelisi vaan sitä pinkkiä kuontaloa ja kynsiänsä.
- Anonyymi
,Nyt se äidinrakkaus mitataan; yhteiskunta ei pysty tarjoamaan enää hoitoa ja kuntoutusta verorahoilla.. On pakko hakea apua yksityiseltä puolelta ja maksaa ainakin tonni viikossa. Ympärivuorokautinen hoiva maksaa vielä tuplaten enemmän..

Äidinrakkaus on monisyinen tunnetila. Vähän kun on yhteisesti touhutaan niin jaksaa mutta sitten kun sitä yhteistä touhuamista tuleekin paljon ja monta viikkoa vieläpä saman katon alla niin siinö se TODELLINEN ÄIDINRAKKAUS PUNNITAAN ..joten ei kun rakas äiti vaan johonkin hoivakotiin toipumaan.
- Anonyymi
"Antaa äitin ite kertoo voinnistaan.".jutteli turamummo..mutta ei! Turamummo pitkästyneenä ja hermostuneen oloisena alkoi selittää ja puhui äitinsä sanoman päälle. Ei saanut rakas äiti paljoa suunvuoroa. Äiti kun kehui liikaa hoitoaan niin sehän ei käynyt turamummon pirtaan..aina pitää jotain negatiivistä päästä sanomaan. Varsinaista änkyräjengiä tämä Turaperhe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äidinrakkaus on monisyinen tunnetila. Vähän kun on yhteisesti touhutaan niin jaksaa mutta sitten kun sitä yhteistä touhuamista tuleekin paljon ja monta viikkoa vieläpä saman katon alla niin siinö se TODELLINEN ÄIDINRAKKAUS PUNNITAAN ..joten ei kun rakas äiti vaan johonkin hoivakotiin toipumaan.
Jokainen voi laittaa käden sydämelleen ja miettiä kuinka moni todella ottaisi oman hoitoa tarvitsevan vanhuksensa viikoiksi kotiinsa asumaan. Se on vaan niin helppo huudella täällä ja tekeytyä itse pyhimykseksi. Kyllä yhteiskunnan pitäisi hoitaa paremmin vanhukset eikä laittaaa heti kotiin selviytymään kun vähänkin kynnelle kykenee. Olen nähnyt työssäni liian paljon kotiutettuja vajaakuntoisia vanhuksia jotka jo seuraavana päivänä ovat takaisin osastolla kaaduttuaan kotona ja usein se onkin sitten viimeinen matka. Ja aina vaan huonommaksi menee tämä tilanne, vanhukset ovat heitteillä kaikintavoin. Hävetkää te ivaajat haukkuessanne ihmistä joka yrittää parhaansa saadakseen äidilleen hoitoa.
- Anonyymi
Sinulla on varmaan ihan faktatietoa asiasta, lyöhän ne pöytään niin kuulostat uskottavammalta kun tätä asiaa tuot esille jatkuvasti.

Yksityinen hoivakoti voi laskuttaa jopa tonnin vuorokaudesta, jos asukas vaatii ympärivuorokautista hoivaa.. Siinä joutuu koko suku pankkitilinsä tyhjentämään! Peli on raaka! Sairaala/ kuntoutuspaikkoja ei ole yhteiskunnalla tarpeeksi ja hoitajia puuttuu..😟 heitä on nyt paljon lomillaan..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen voi laittaa käden sydämelleen ja miettiä kuinka moni todella ottaisi oman hoitoa tarvitsevan vanhuksensa viikoiksi kotiinsa asumaan. Se on vaan niin helppo huudella täällä ja tekeytyä itse pyhimykseksi. Kyllä yhteiskunnan pitäisi hoitaa paremmin vanhukset eikä laittaaa heti kotiin selviytymään kun vähänkin kynnelle kykenee. Olen nähnyt työssäni liian paljon kotiutettuja vajaakuntoisia vanhuksia jotka jo seuraavana päivänä ovat takaisin osastolla kaaduttuaan kotona ja usein se onkin sitten viimeinen matka. Ja aina vaan huonommaksi menee tämä tilanne, vanhukset ovat heitteillä kaikintavoin. Hävetkää te ivaajat haukkuessanne ihmistä joka yrittää parhaansa saadakseen äidilleen hoitoa.
Minä kyllä otin äidin saman katon alle kun hän sairastui syöpään. Käytiin työssä,lapset oli jo
maailmalla. Äiti kävi hoidoissa kelataxilla ja tiputushoitopäivänä hänen ollessaan huonossa kunnossa hoidin häntä pesuista,ruokailuun,ulkoiluun..ihan kaikkeen. Tarvittavat apuvälineet saatiin ilmaiseki apuvälineyksiköstä. Syöpä saatiin hoidettua ja puolentoista vuoden kuluttua äiti muutti omaan kotiin..tosin meitä lähelle että jatkossakin ollaan apuna. Jokainen perhe tekee kuitenkin omat ratkaisunsa omien läheisten hoidossa ja huolenpidossa. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä kyllä otin äidin saman katon alle kun hän sairastui syöpään. Käytiin työssä,lapset oli jo
maailmalla. Äiti kävi hoidoissa kelataxilla ja tiputushoitopäivänä hänen ollessaan huonossa kunnossa hoidin häntä pesuista,ruokailuun,ulkoiluun..ihan kaikkeen. Tarvittavat apuvälineet saatiin ilmaiseki apuvälineyksiköstä. Syöpä saatiin hoidettua ja puolentoista vuoden kuluttua äiti muutti omaan kotiin..tosin meitä lähelle että jatkossakin ollaan apuna. Jokainen perhe tekee kuitenkin omat ratkaisunsa omien läheisten hoidossa ja huolenpidossa. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa.Hienosti olet toiminut ja hyvä kun olet jaksanut työn ohessa ne viikot äitisi kanssa!👍Sama "resepti" ei tietenkään sovi joka perheelle.. Toipilas pärjää joskus ihan itsenäisesti kotonaan, jos siellä on huomioitu erinäisiä seikkoja. Joissain kaupungeissa tehdään ennen potilaan kotiuttamista esim. kylppäriin ja vessaan tukikahvoja ym. parannuksia.👏
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä kyllä otin äidin saman katon alle kun hän sairastui syöpään. Käytiin työssä,lapset oli jo
maailmalla. Äiti kävi hoidoissa kelataxilla ja tiputushoitopäivänä hänen ollessaan huonossa kunnossa hoidin häntä pesuista,ruokailuun,ulkoiluun..ihan kaikkeen. Tarvittavat apuvälineet saatiin ilmaiseki apuvälineyksiköstä. Syöpä saatiin hoidettua ja puolentoista vuoden kuluttua äiti muutti omaan kotiin..tosin meitä lähelle että jatkossakin ollaan apuna. Jokainen perhe tekee kuitenkin omat ratkaisunsa omien läheisten hoidossa ja huolenpidossa. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa.Juuri näin. Itse olen myös 6 vuotta äitiäni päivittäin huolehtinut mutta ei käy mielessäkään että vaatisin jokaista niin tekemään. Jokaisella on erilainen elämäntilanne, toiselle se sopii ja toiselle ei. Ei ole oikeaa eikä väärää tässäasiassa. Kyllä hyvinvointiyhteiskunnan pitäisi huolehtia paremmin vanhuksista jotka ovat työnsä tehneet ja veronsa maksaneet eikä jättää heitä heittopusseiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on varmaan ihan faktatietoa asiasta, lyöhän ne pöytään niin kuulostat uskottavammalta kun tätä asiaa tuot esille jatkuvasti.
Osui ja upposi💅
- Anonyymi
Tänään just luin jostain, että hoitokotikuukausi maksaa helposti 6000€. Se on vielä alakanttiin.. Usein mietin, miten paljon parempi maailma olisikaan, jos monet turhat ostokset vaihdettais vaikka lasten ja vanhusten hyvinvoinnin lisäämiseen! 🤔😥( Mistä löytyi noin hienot emojit - monenlaiset viinapaukut ja autonkuvat?)🙂

Attendo osaa ottaa rahat pois. On toki myös edullisempiakin hoivakoteja.
- Anonyymi
Mummi hommasi, ilmaiseksi tietty, kun huusi aikansa.
- Anonyymi
Kyllä on Savonlinnan sairaalalla raskas taakka tämä Turien hoitaminen...😖😖
- Anonyymi
Jos et vielä tiedä niin ihan vaan tiedoksesi. Apuvälinelainaamosta saa apuvälineitä lainaan niin kauan kun välinettä tarvitsee. Että sieltä vaan hakemaan jokainen joka luulee tarvitsevansa! Ettei tarvitse kadehtia ketään.

Tiedossa on..ei ole mitään kadehdittavaa. Selkäleikkauksen jälkeen en ottanut kotiin mitään vempaimia. Kävelysauvat riitti kuntoutukseen.
- Anonyymi
Ottas mummi äitinsä omaan kotiinsa toipumaan!
- Anonyymi
Ei,ei jaksa..käsi ja selekä on niin pirun kippee😭😭😭😭
- Anonyymi
Lohilaatikkoa en tekisi noin. Ällöttää jo ajatuskin liuenneesta traanista ja nahasta ruuan joukkoon.
Eli lohilaatikkoon lohi paloina perunoiden
tai riisin joukkoon ilman nahkaa!
Toinen ja parempi tapa on: lohi paistetaan erikseen ja laatikko erikseen.- Anonyymi
Neuvojia riittää mutta jokainen tekee tavallaan. Makuasioista kun ei voi kiistellä 😋
- Anonyymi
Ei viitsinyt edes kuoria niitä perunoita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei viitsinyt edes kuoria niitä perunoita
Järkyttävää huttua. Miksi pilata hyvät raaka aineet😖😖
- Anonyymi
Hirveitä lässytyksiä noi turamummin videot🤨🤢
- Anonyymi
Nuo videot on pelkkää näyttelemistä,viihdettä. Hän ei oikeasti ole tuollainen siis tämä rouva turamummi.
- Anonyymi
Kuinka miljoona?
- Anonyymi
Minäkin mietin miksei voi ottaa äitiä kotiinsa. Siinäpä se, vaikka niin tärkeä on.
- Anonyymi
Lain mukaan moottoriajoneuvon kuljettaja ei saa ajon aikana käyttää viestintälaitetta siten, että pitää sitä kädessään……..
- Anonyymi
Mitäpä tuohon keksivät selitykseksi?
- Anonyymi
Saman huomion tein ja kovasti ihmettelemään jäin,kun on niitä lähellä piti tilanteita ollut...........
- Anonyymi
Alapeukkua vaan turien videoille, eivät ole aitoja alkuunkaan. Koko videointi pelkkää teatteria rahan takia👎
- Anonyymi
Mummo kertoi aikoinaan, että Savon Turaukko- poika yllytti ("höynäytti") hänet aloittamaan tubetuksen!😄 Varmaan pontimena oli saada "helppoa rahaa"!😉🤔
- Anonyymi
Oikea käsi on NIIN kipee, keittiövideoita katsellessa ei kyllä vaivaa niin mikään.
- Anonyymi
Eikä kameraa pitäessä kun autolla ajeli
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä kameraa pitäessä kun autolla ajeli
Se oikee käs kippeyty pahast heti kun olis äitiään pitänyt majottaa muutama viikko.
- Anonyymi
Pannaritaikinaakin kärsi vispata niin vaan vimmatusti!😯
- Anonyymi
Aloittaja - yksinpuhelija olisi todella ammattiauttajan tarpeessa. Voitaisko me vähemmän päästä pipit mitenkään auttaa?
- Anonyymi
Ei löydy niin pätevää auttajaa joka onnistuisi , on hänellä niin vaikea pipi päässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei löydy niin pätevää auttajaa joka onnistuisi , on hänellä niin vaikea pipi päässä.
Turamummolle ei kukaan "mahda" mitään! Hän ilmoitti jossain Norjan reissu-videon
alkusanoissa: "En ole samanlainen kuin muut, en edes teeskentele olevani, enkä edes halua olla. Olen minä ja sinä saat olla sinä".
( Tällainen asenne varmaankin "myy"..🤔) Minun 60v täti pääsi lonkkaleikkaukseen, mutta ehtona oli, että ensin joutui laihduttamaan 25 kg! (Painoa oli 100 kg)😐 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turamummolle ei kukaan "mahda" mitään! Hän ilmoitti jossain Norjan reissu-videon
alkusanoissa: "En ole samanlainen kuin muut, en edes teeskentele olevani, enkä edes halua olla. Olen minä ja sinä saat olla sinä".
( Tällainen asenne varmaankin "myy"..🤔) Minun 60v täti pääsi lonkkaleikkaukseen, mutta ehtona oli, että ensin joutui laihduttamaan 25 kg! (Painoa oli 100 kg)😐Vai ei mahda! Tulee vielä vastaan tuolle mummollekkin joku, jolle ei mummo mahda mitään. YLPEYS KÄY LANKEEMUKSEN EDELLÄ, sanotaan sanassakin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei löydy niin pätevää auttajaa joka onnistuisi , on hänellä niin vaikea pipi päässä.
Siis mummolla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei löydy niin pätevää auttajaa joka onnistuisi , on hänellä niin vaikea pipi päässä.
Simä tunnut puhuvan yksin itsesi kanssa..ja syytät muita omasta ongelmastasi. Voisikohan ainua pipipäätä mikään tahi kukaan auttaa?syntymävika kun on ..voi,voi😭😭
- Anonyymi
OLIS SE NÄKY 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OLIS SE NÄKY 🤣
Saisi varmasti bannia YouTubesta. Pelastuisi maailma 🌏!
- Anonyymi
Näkkyy laittavan hirveät määrät dödöjä ja hiuskiinnettä habitukseensa. Läpi taisi haista silti, pois piti meitinkin perääntyä lähettyviltä. Vilkuili siideri juomia, vaan ei ostanut.
- Anonyymi
Mummo on turvonnut kun jäi eläkkeelle 🤔
- Anonyymi
Mikä se oli se uusi auto-juttu viimeisellä mummon videolla? Kertokaa, jos joku on katsonut. En viitsi avata videota, ettei tule lisää ryyppyrahaa! 🤭
- Anonyymi
Tietysti Turaukon vanha Corolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietysti Turaukon vanha Corolla.
Olipa taas otsikko videolla taas harhaanjohtava, kuten minikolla oli tapana tehdä! 👎
- Anonyymi
Poikansa turaukon tojota. Turaukko lähti isänsä kuskaamana hupilomalle muutaman kymmenen kilometrin päähän. Mummi taisi käydä ruokkimassa kissa-armeijaa.
- Anonyymi
Järjetöntä juttua päivästä toiseen ja kaikki samasta kynästä.
- Anonyymi
Näinpä ja jokaisessa ketjussa sama.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinpä ja jokaisessa ketjussa sama.
Olen salaa toivonut, että Turamummi järjestäisi Fanitapaamisen omalla isolla pihallaan nyt Oopperajuhlien aikaan!🙏Isoja - erikokoisia juhlatelttoja on vuokrattavissa. Pitäsköhän olla ihan se suurin koko..🤔 vai riittäskö 4 hengen..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinpä ja jokaisessa ketjussa sama.
Karavaani kulkee,koirat haukkuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karavaani kulkee,koirat haukkuu.
Pahin rakkikoira tuo Turamummo!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahin rakkikoira tuo Turamummo!
Vilkaisepa peiliin niin siellä näet sellaisen..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vilkaisepa peiliin niin siellä näet sellaisen..
Turamummon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turamummon!
Kauhistus kun omassa peilissäsikin näkyy turamummi. Hopi, hopi hoitoon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauhistus kun omassa peilissäsikin näkyy turamummi. Hopi, hopi hoitoon!
Niinpä näkyy monen muunkin peilistä!
On ruvennut kummittelemaan. Mistähän se johtuu? 🧟 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen salaa toivonut, että Turamummi järjestäisi Fanitapaamisen omalla isolla pihallaan nyt Oopperajuhlien aikaan!🙏Isoja - erikokoisia juhlatelttoja on vuokrattavissa. Pitäsköhän olla ihan se suurin koko..🤔 vai riittäskö 4 hengen..
Älä elätä turhaa toivoa! Ei varmasti raski, vaikka itse bilettää jatkuvasti toisten riesana!
- Anonyymi
Haukkui Skoda merkkisiä autoja...ei pitäis monella " fanillaan" voi olla juuri sen merkkinen auto.
- Anonyymi
Siinä se tekopyhyys nähdään. Toimisi ensin itse, kuten vaatii muiden toimivan!
AUTO SE ON SKODAKIN😬
- Anonyymi
Ukki ja mummi molemmat kehuvat kuinka anteliaita he ovat olleet kun antoivat matkiksensa turaukon käyttööm muutamaksi päiväksi.
Hei, onko turaukon poika reissussa, kun turaukko sanoi: nyt lähetään ...
Toivottavasti ei ole yhtä l....a kuin isänsä vaan olisi ominut urheilulliset tavat kuten sedillään on.- Anonyymi
Savon Turaukko läksi reissuun "katsojiensa ja
seuraajiensa" kanssa..🚐Ei äitikään koskaan ajele yksinään, vaan aina on "paljon matkaseuraa", joille reissun lopuksi lähtee kiitokset🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Savon Turaukko läksi reissuun "katsojiensa ja
seuraajiensa" kanssa..🚐Ei äitikään koskaan ajele yksinään, vaan aina on "paljon matkaseuraa", joille reissun lopuksi lähtee kiitokset🤣Topi onneton pelkää turapappaa🐈
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Topi onneton pelkää turapappaa🐈
....mutta tottuu kyllä Turaukkiinkin. Turamummi saanut jo osansa tällä alustalla joten eiköhän anneta hänen olla ja elää niin kuin haluaa..niinhän me muutkin teemme. Nautitaan kesästä ja valosta. Pian on edessä synkkä.pimeä syksy ja pitkä talvi pakkasineen. Ihanaa kesää kaikille🌞❣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Savon Turaukko läksi reissuun "katsojiensa ja
seuraajiensa" kanssa..🚐Ei äitikään koskaan ajele yksinään, vaan aina on "paljon matkaseuraa", joille reissun lopuksi lähtee kiitokset🤣Kaikki Tyhmät luuseri kyydissä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Savon Turaukko läksi reissuun "katsojiensa ja
seuraajiensa" kanssa..🚐Ei äitikään koskaan ajele yksinään, vaan aina on "paljon matkaseuraa", joille reissun lopuksi lähtee kiitokset🤣Ja matkis on myös katsojien yhteinen🙏😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja matkis on myös katsojien yhteinen🙏😁
Juu, veronmaksajien yhteisillä rahoilla ostettu. Kiertämällä veroja! 😡
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, veronmaksajien yhteisillä rahoilla ostettu. Kiertämällä veroja! 😡
Just näin🤑🤮
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Juu, veronmaksajien yhteisillä rahoilla ostettu. Kiertämällä veroja! 😡
Höpön löpö🤡
- Anonyymi
Sinä se vaan jaksat ja jaksat. Suosittelen hakeutumista hoiton ja pikaisesti.
Mummojen jutut ei kiinnosta ketään muita kuin sinua.- Anonyymi
Sinuakin tuntuu kiinnostavan mummojen jutut. Miksi muuten olisit täällä?
- Anonyymi
Turaukko liikkuu ylämäkeä paremmin, kuin tasamaastossa.
Eikä sitä rollaattoriakaan kuulu yhdellä kädellä pidellä.
Onhan kivuissa tietenkin vaihtelua, mutta jotenkin pistää silmään.- Anonyymi
🤭🤭🤭🤭🤭😖😖😖näyttelee...
- Anonyymi
Näköalatorniin kipaisi tuosta vaan!!
- Anonyymi
Niimpä. Kyllä kivut katoaa kun on kivaa tekemistä. Tuo rolli on turha härveli. Kuvata jaksaa..ei käsi kipeydy rasitusvammasta.
- Anonyymi
Ja näin pyörii ranne ja näin pyörii ranteet.
- AnonyymiUUSI
Mummonkin oikea todella kipee ja raihnainen käsi jaksaa kameraa pidellä..on puristusvoimaa hyvinkin. Jaksaa vain valitaa että "tämä miun onneton oikee käsi..siitä ku ei oo mihinkään,ei oikeen oo puristusvoimoo jne." Menee kovasti nuo jutut videoilla sikinsokin kipujen suhteen.

Just näin, jaksaa pidellä kameraa ja annahan kun lähtee metsäretkelle,painelee menemään kuin hädässä ja ei ole selkä eikä käsi kipeänä 🫢 Ällöttävää katseltavaa 🤢
- Anonyymi
Mutta....kirurgin veitsi iskee lonkkaan, näin olen ymmärtänyt?
- AnonyymiUUSI
Turaukon lonkkaan.
- Anonyymi
Ei muista näköjään itse, mikä kohta se on kipeä! 😂😂😂😂😂😂🐷
- AnonyymiUUSI
Höpön löpö 🤡
- AnonyymiUUSI
Korpimuija se ei sitten ole, oliko 4 vai 5 uljasta kanaa ja komea kukko.
- AnonyymiUUSI
Rustan rikkiinen verho köyhät käy nois halpakaupois
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Rustan rikkiinen verho köyhät käy nois halpakaupois
👍👍👍
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Korpimuija se ei sitten ole, oliko 4 vai 5 uljasta kanaa ja komea kukko.
En huolisi .k,m
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Höpön löpö 🤡
Niin eihän tol haisulil ota eteen edes enää.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Höpön löpö 🤡
Mitään höpön löpö. Kivaahan se on jos turaukko löytää..löysi uuden emännän👍👍❤
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Korpimuija se ei sitten ole, oliko 4 vai 5 uljasta kanaa ja komea kukko.
No ei ole..pitäähän sitä joku roti olla noissa riijuu kavereissakin. Korpumuija on jo kriteerit luetellut mahdolliselle salapirtin isännälle. Kriteerit ei yllä turaukkoon. Liian sairas jne.🤔
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Rustan rikkiinen verho köyhät käy nois halpakaupois
Kelopoo tuohon mökkiin. Jospa fani on nuokin antanut antamisen ilosta.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niin eihän tol haisulil ota eteen edes enää.
Elähän sano..oikianlainen kumppani saa ihmeitä aikaan..ja onhan niitä sinisiä "kohottajia"...jos ei ole sydämessä vikkoo.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kelopoo tuohon mökkiin. Jospa fani on nuokin antanut antamisen ilosta.
Ite sano ostaneensa Rustasta eihän halpaa saa hyvää
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mitään höpön löpö. Kivaahan se on jos turaukko löytää..löysi uuden emännän👍👍❤
KUKA ALKAA OMAISHOITAJAKS TEKOSAIRAALLE KAIKKI PASSATAAN ETEEN PUUT JA MUUT JOKU RUMA LIHAVA EPÄTOIVOINEN AKKA VOI TOLLASEN HUOLIA .
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No ei ole..pitäähän sitä joku roti olla noissa riijuu kavereissakin. Korpumuija on jo kriteerit luetellut mahdolliselle salapirtin isännälle. Kriteerit ei yllä turaukkoon. Liian sairas jne.🤔
Se korpiakka on liian laiha ei mitään muotoja hyvä lauta pilattu reiällä 🤮
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Elähän sano..oikianlainen kumppani saa ihmeitä aikaan..ja onhan niitä sinisiä "kohottajia"...jos ei ole sydämessä vikkoo.
Tarvii olla epätoivonen joka ton kans menee munakin pesemätön useita päiviä tuo haisuli käy pesul 1-2 kertaa viikko kesähelteilki ite sen kertoi yhdel videolla suurimman osan päivästä hän makaa ja kattelee tv ja kun videon tekee sekin yleensä valitusta kun koskoo
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Se korpiakka on liian laiha ei mitään muotoja hyvä lauta pilattu reiällä 🤮
Sanonta kuuluupi että luun vierestä liha on makkeinta.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Se korpiakka on liian laiha ei mitään muotoja hyvä lauta pilattu reiällä 🤮
Paljon energisempi ja reippaampi on kyllä, kuin Turamummo. Ei ihme, jos ukkikin flirttailee Korpimuijalle. Mummolla vaan naama leviää! 🤭
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Paljon energisempi ja reippaampi on kyllä, kuin Turamummo. Ei ihme, jos ukkikin flirttailee Korpimuijalle. Mummolla vaan naama leviää! 🤭
TURAUKKI ANTAA SYDÄMIÄ KORPIMUIJALLE KORPIMUIJA ON IHANA VERRATTUNA MUMMOON JONKA VIDEOTKIN PASKOJA RUOKAA RUOKAA TUO MUMMO ON TEESKENTELIJÄ JA VALITTAJA
- AnonyymiUUSI
Näin juurikin. Kun on mukavaa tekemistä/ seuraa niin kivutkin unohtuu.
- AnonyymiUUSI
Turhake syö hampaat kolisten epäsiisti olemus on likainen mulkku uskon .
- AnonyymiUUSI
😂😂😂😂😂😂
- AnonyymiUUSI
Tais leuat paukkua kun söi..vähän siltä kuulosti.
- AnonyymiUUSI
Eikä olisi huonompi asia lainkaan. Oppisi että huono onni voi kohdata ketä vain.tavalla tai toisella
Ketjusta on poistettu 80 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172595
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551138- 861094
- 81044
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791001Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63913- 28881
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41822Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie33782