Ennenkuin aloiran, en ole 50vuotias mies, joka on lukenut propaganda mediasta. Vaan 14vuotias poika.
Alotetaan tiktokilla, kiinalainen sovellus, joka kerää käyttäjän (myös alaikäisen) dataa ja käytöstä löytämään mielyttäviä ja samoistuvia mainostuksia ja videoita, ennen tiktok (toisella nimellä musically) oli hauska sovellus jossa sai ilmaista itseään hauskoilla tansseilla. Nykyään se on epävarmuuksien, lasten hyväksikäytollä hankittujen rahojen, ja ristiriidan sovellus.
Nuoret yleensä julkaisee masentavia, tai muuten häiritseviä videoita, liittyen nuoruuden haasteisiin, jotka saa muut nuoret ajattelemaan että heidän tilanne on pahempi, kun se oikeesti on. Voisin muistuttaa että kun nuoret painaa nappia joka kertoo mulle että hän samastui tähän Videoon, se kierrättää sitä enemmän samanlaisten nuorten keskuudessa, joka nappaa nuoret samanlaisten kuvioisen cykliin, ristiriidan ja epätoivon sykliin. Näiden videoiden julkaisiat tienaavat myös rahaa, tuomalla nuorten epävarmuuksia ja tunteita esiin.
Nuoret myös julkaisee ristiriitaisia aiheita, joka aiheittaa väärän käsityksen yhteiskunnassa ja maailmassa missä eletään, sen tarkoituksella, että saavat tykkäyksiä ja rahaa. Sillä avain nuorten aivoihin on tunteiden käyttää, onko se raivo, suru vai ilo.
Tämä vapauttaa adrenaliinia kehossa, joka on koukuttava jännitystila , ja sen lisäksi dopamiinia.
Videot Oon suunniteltu olemaan lyhyitä, ja aktivoida tunteita alle 3 sekunnin sisällä video katsomisesta, Eli käytetään median tuhoavaa nuorten keskittymiskykyä hyväksi, tuhoamalla niitä enemmän.
No miksi? spoileri: rahaa
En jaksa mennä liian syvälle tiktokkiin, mutta itse en ole käyttänyt noin 9kk. Sillä se vaikutti minun mielenrauhaan negatiivisesti.
Youtubessa lasten laulut ja hassut lasten videot leiketetään 2sekunnin välein että kehittyvän aivon heikko keskittymiskykyä ei herpaannu. Jonka edelleen, media on tuhonnut sen koukuttavalla dopamiinia koukulla. Se on julkaisioisen työ sukeltaa nuorten psykologiaan saamaan parhaat tuotot ja katselukerrat.
Enkä aio uppoutumaan näihin liikaa, mutta sen tiedän että välttelen näitä niin paljon kun voin, ja jos hankin aikuisena lapsia, en ole paska vanhempi ja Anna tablettia, vaan olen paskomatta heisän keskittymiskykyä ja mielenterveyttä ja teen hänen kanssa jotain, ihansama kuinka kiire. Kiitos ajastanne, t- kikkarapää.
Tiktok/Sosiaalinen Media tulee olemaan seuraavan sukupolven loppuu.
4
86
Vastaukset
- Anonyymi
Hy ä juttu..tiktokit ja muut kiinan paskat kiellettävä
- Anonyymi
Se on näin!
- Anonyymi
Se, minkämaalainen mikäkin sovellus on, ei ole mitään väliä vaan koko some on jo tuhonnut alle 40v sukupolven. Muka nämä "aikuiset" 18-39 v ovat todella surkeassa jamassa ja näiden pikkupiltit vielä surkeammassa jamassa. Kaksi (2) sukupolvea on tuhoutunut. Jokainen näkee sen. Yksi lisä vielä tuohon. Vapaa kasvatus näkyy, eikä hyvällä tavalla. Kiitos kuuluu demarihuorille, jotka apinoivat tämän tuhon Ruotsista. Pelkkää tuhoa on ne huorat saaneet aikaiseksi!
- Anonyymi
Sama vanha laulu, eli kaikki uusi on vanhemman sukupolven mukaan kiellettävä.
Kalle Päätalon isän mielestä( reilu 100 vuotta sitten) " Kirjojen lukeminen tuhoaa nuorison"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!
Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo206497457-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2923085- 1341797
Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2281647Luovutetaanko nainen?
En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.671451J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851223By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei761173Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?
Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor641164Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(781129- 591128