Tuossa päivänä muutamana ajoin Porvoon väylää edelläni uusi autoliikkeen mainosteipattu Skoda Super-B. Katselin sitä kiinnostuneena, sillä keulan ns. Politrukin hymyä lukuunottamatta itäautoille tyypillisiä piirteitä oli jo aika vähän ja äkkiseltään takaa katsottuna Super-B meni jo melkein länsiautosta.
Koeajaja lähti yhdessä kohtaa ohittamaan täysperävaunuyhdistelmää ja polkaisi kaasua sen verran rivakammin, että DSG vaihtoi hieman nykyisten pienemmälle. Samalla pakoputkesta pääsi pieni sininen pilvi, ihan niin kuin 20 vuotta vanhasta puoli miljoonaa ajetusta kinneristä, jonka venavarsienkumit ovat kuoleentuneet. Ihmettelin hetken, miten korkeintaan muutaman tuhannen ajetun kilometrin jälkeen moinen kuluma edes on mahdollinen, mutta tuumasin itäautojen aina olleen vähän luonteikkaita.
Ohitin rekan itsekin ja jatkoin matkaa Super-B:n perässä. Parin kilometrin jälkeen, ihan varoittamatta, tienoo peittyi ensin siniseen ja sitten tummanharmaaseen savupilveen. Jotain selvästi hajosi isosti ja Super-B valui hitaasti tienposkeen.
Meniköhän turbo vai irtosiko venavarsienkumit paikoiltaan? Palstalla tietäjää noista itäautojen tekniikoista ja vioista?
Uusi Super-B venttiilinvarsien kumit?
15
221
Vastaukset
- Anonyymi
Aloituskirjoitus on satua ja sepitystä, koska sellaista automallia ei ole kuin Super-B.
Superb tulee englannin kielestä, ja se tarkoittaa "erinomainen, loistava".
Ymmärrän, että mallin tyylikkyys kaivertaa kyykmannea, niin, että heti maanantaina aamulla täytyy tulla tänne avautumaan aiheesta.- Anonyymi
Skodahan tarkoittaa tsekiksi häpeää, sääliä tai vauriota, joten suomennettuna tuon kolhon itäkulkineen nimi on erittäin hävettävä vaurio.
- Anonyymi
Sitten heräsit ja muistit, että Corollan kynnykset pitää paikata taas ennen katsastusta.
- Anonyymi
Tapaus on ilmiselvä.
Osarit myöhässä, rahoitusyhtiön suvakki- horo liputti pottulootan out of the race.
Maksa jätkä laskus ja matka jatkuu.
Have a nice day. - Anonyymi
Tuli tunnit täyteen. 10tkm voi SuperBulkilla ajaa ennen kuin kaput.
- Anonyymi
Aika surkeaa jos auto on paalauskunnossa ennen kuin edes esittelyautona käyttö loppuu merkkiliikkeessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika surkeaa jos auto on paalauskunnossa ennen kuin edes esittelyautona käyttö loppuu merkkiliikkeessä.
Totuus jota helmaka ei sulle kerro.
- Anonyymi
RÖÖÖÖÖLLL! ! TRÖÖÖÖÖÖLLL ! ! RYS. . .SÄN TROLLITEHTAAN PAAASKAAA ! ! AAPINA TASON AAIIVOTONTA DISSAUSTA ! ! ALA RYS. . SSÄ. . Tätä paaskaa rys. . .sän trollitehdas suoltaa jatkuvasti. . 20 h/vrk 365. .
- Anonyymi
Trööl päässyt lomalle.
- Anonyymi
Monowitz Buna-Werken valmistama butyylikumi ei tahdo kestää.
- Anonyymi
Minulla hajosi D4D lähti kansi pultteineen ja lohkosta kierteet, mitä voi tehdä?
- Anonyymi
Laske allesi.
- Anonyymi
Ja sitten Hilux pomppi väistössä ja runko katkesi?
Normia Toyota autoille!
Myös RAV 4 pomppii hyvin!
https://youtu.be/VtQ24W_lamY
- Anonyymi
Karstainen motor tietysti kun ei painetta monoo.
- Anonyymi
Paljon jo hyviä vastauksia ja selvää asian tuntemusta.
Itse arvelen että moskovassa kun seuraavat skodan kulkua ja kuuntelevat autossa puheita mikrofonilla, niin he kuulivat että kuljettaja kehui länsimaita puhelimessa jolloin kaukoohjauksella pistivät moottorille itsetuhokäskyn.
команда самоуничтожения
Tuo ohjainkeskus löytyy skodan alta. Siinä on yleensä musta piki päällystetty johto.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799