Martti Koskenniemi radiossa

Anonyymi-ap

Koskenniemeä on pidetty yhtenä kansainvälisen oikeuden johtavista tutkijoista maailmassa.
Kertoi että ns. käännytyslaki vatulointi on aivan turha. Koska, jos hallitus vain olisi yhteydessä Brysseliin EU:in, sieltä saisi luvan toimia niinkuin halutaan.Ei tarvitsi Suomen perustuslakia rikkoa ja kansainvälisiä sopimuksia. Jos vain viitsittäisiin ja olisi sitä ymmärrystä.
Nyt hallitus tekee teatteria, kun ollaan niin muka "kovasti töissä", nyrkit savessa. Tyydyttämässä äänestäjiä?

No, jotain pitää yrittää, kun kaikki muu meneekin päin persettä. Hallituksella.

14

370

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Höpö höpö. Maan oman lainsäädännön on oltava kunnossa ja vatattava nykyaikaa ja hybridivaikuttamiseen. Maamme tärkein oikeus on puolustaa maamme rajoja ja kansalaisten turvallisuutta.
      Nyt se niin viherkepuvasemmistoa tekee kateelliseksi, kun Perussuomi tekee vaikuttavaa työtä maamme edun hyväksi.
      SDP:ltä koko farssi pelkkää julkisuushakuisuutta. Vihreät ja vasemmisto eivät aja myöskään isänmaan etua, vaan pelaavat venäjän pussiin.
      Kyllä Perussuomalaiset on paras poliittinen ryhmä. Eivät hyveposeeraa ja pystyvät tekemään vaikeatkin päätökset kun Suomi on menossa konkurssiin. Eivät osta persut ääniä, vaan pitäävät vakaana Suomen edun linjaa. Onneksi meillä on nyt tämä hallitus!

      • Anonyymi

        Sitten seuraavan sivupersoonan vuoro haukkua hallitus pystyyn väittelyn aikaansaamiseksi itsesi kanssa kuten kaikissa muissakin viestiketjuissa joissa itsesi kanssa riitelet pyhäjärven trolli.


      • Anonyymi

        Heti kommentoi kettu tyylilleen uskollisena. Lieneekö myös tämä haukkumansa ap?

        On se vain niin vaikeaa hallituksen olla yhteydessä EUiin, niin kuin se olisi arvon alennustila. Niin kauan, kun kansainvälisiä sopimuksia rikotaan vieläpä tarkoituksellisesti, tämä laki ei saa tulla voimaan.

        Turha puhua siitä, että kansainväliset lait on vanhanaikaisia, kun edelleenkin noudatetaan Kymmentä käskyä siitäkin huolimatta, että se on aika vanha sääntökirja ihmiskunnalle. Noudattajättäminen tuottaa rangaistuksen molemmissa tapauksissa..


      • Anonyymi

        Miksi Venäjän rajan pitäisi avata? Ei ainakaan mulla ole mitään hätää oo ollut vaikka raja on ollutkin kiinni.


    • Anonyymi

      Mitäs sitä persuista pihalle potkitulle ääliöoikeistolaiselle kremlin trollille muuta, puuppaako kimmiä?

      • Anonyymi

        ap:n päivä pilalla kun käännytyslaki nytkähti taas eteenpäin demarien avustuksella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ap:n päivä pilalla kun käännytyslaki nytkähti taas eteenpäin demarien avustuksella.

        Se ei olis Kekkosen aikana onnistunut tämmönen
        vatulointi sanon minä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ap:n päivä pilalla kun käännytyslaki nytkähti taas eteenpäin demarien avustuksella.

        Ei tosiaankaan ole nytkähtänyt vielä mihinkään. Äänestystulos ei muutu paremmaksi, jos perusturvalautakunta ei edellytä muutoksia nykyiseen esitykseen. Hyvä SDPn edustajat, että pistätte vastaan oikeassa paikassa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tosiaankaan ole nytkähtänyt vielä mihinkään. Äänestystulos ei muutu paremmaksi, jos perusturvalautakunta ei edellytä muutoksia nykyiseen esitykseen. Hyvä SDPn edustajat, että pistätte vastaan oikeassa paikassa!

        Sumutusta ei sdp ole saamassa muutoksia pelkkää teatteria.


    • Anonyymi

      Koskenniemi ajattele, että käännytyslaki ei edes estäisi Venäjää hybridivaikuttamiselta.
      – Hallitus haluaa sanoa, että ”tällä estetään” välineellistetty maahantulo. Ei tällä mitään estetä. Meidän ei pidä kuvitella liikoja.
      – Teemmepä me mitä tahansa, Venäjä voi harrastaa välineellistämistä. Venäjä voi täysin siitä riippumatta lähettää Suomen rajalle kymmeniä tuhansia ihmisiä ja kriisi syntyy Suomen rajalle joka tapauksessa.

    • Anonyymi

      Jep. Laki ei estä mitään. Sitä ryhmää voi SILTIKIN ängetä rajalle. Esinm laki kieltää tappamisen, silti suomessa tapetaan. Laki kieltää humalassa ajamisen silti ajetaan kännissä.. Ja Putleria ei kiinnosta mitkään lait. Hän tekee ihan mitä huvittaa..

    • Anonyymi

      Venäjän rajat auki ja Heti! Suomen maat ovat kuuluneet Äiti-Venäjälle ammoisista ajoista lähtien,kunnes Fasistit ryöstivät maat Venäläisiltä.

    • Anonyymi

      Koskenniemen mukaan Suomi ei ole enää oikeusvaltio 🥴😊🤔🤭😅😂🤣😂😅

      Eli Raamatun lukemisesta voi joutua vankilaan, mutta Koraanin luku on sallittua.

      • Anonyymi

        Taitaapi olla kummatkin kirjat olla sinulle vieraita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe