En tiennyt aluksi luonteeltasi kuin että olit kiivas, väkivaltainen (mutta et lyönyt naisia), hieman narsistista piirteitä oli tiedossa. Tutustuttiin hieman ja huomasin että ihastuit minuun aika nopeasti. Olin silloin 21vuotias. Olen kaunis edelleen, monet päät kääntyy kun kävelen julkisilla paikoilla. Minulla on tummat/mustat pitkät hiukset, olen muodokas mutta en lihava. Isot pyöreät rinnat, luomua koska en tykkää silikonista tai huulitäytteistä. Niitä en koskaan itselleni hankkinut enkä halua. Olen pahoillani miten tämä päättyi näin, riita yltyi niin pahaksi eikä saatu puhuttua ongelmia. Monet ihmiset yrittivät sabotoida meidän suhdetta koska ne ovat katkeria siitä että sulla oli kerrankin joku kaunis,nuori, kiltti sydämellinen nuori naisen alku vierellä joka kuunteli sun ilot ja surut. Kun alettiin seurustelemaan olin 25vuotias, sinä yli 40. Naamasta jo vanhentunut mutta ei se minua haitannut, olit hyvä mulle just sellaisena. Joskus sulla meni lujaakin saatoit viikon valvoa ja hukkasit omia tavaroita ja niistäkin tuli riitoja. Mutta vaikka aina kuinka yritin tehdä kaikkeni ja tehdä sulle mukavan olon ennenkuin nukahdit siihen penkille niin harvoin sain kiitosta mistään. Tuntui että olin vain äiti hahmo. Mutta sitten kun sitä seksiä oli niin siinä oli jotain todella intohimoista. Saunassa sängyssä jopa takapihalla omakotitalon takapihalla… huh olisipa sitä ollut joka päivä. Ei näin kaunis nainen ole tottunut tekemään aloitetta.. oikeasti . Jatkuu myöhemmin ->
Olen joutunut sosiopaatin uhriksi. Liity asialliseen keskusteluun./ VERTAISTUKI
5
265
Vastaukset 5
- Anonyymi
Jäikö lääkkeet aamulla ottamatta?
- Anonyymi
Aina jauhat tuota samaa. Eikö sinua yhtään kyllästytä veetuilu? Vaikutat katkeralta ja ikävältä ihmiseltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina jauhat tuota samaa. Eikö sinua yhtään kyllästytä veetuilu? Vaikutat katkeralta ja ikävältä ihmiseltä.
Lue tuo aloitus. Ei ole selväjärkisen kirjoittama.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue tuo aloitus. Ei ole selväjärkisen kirjoittama.
Luin kyllä.
- Anonyymi
Lol
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haapaveden upea kurvikuningatar
No nyt on kyllä mahtava uutinen että Haapaveden rohkea ja toimelias nainen ja yrittäjä on päässyt finaaliin kurvikuninga1221754Uskaltaisitko ihana nuorempi nainen lähettää
WhatsApp -viestiä, jos sulla on mun numero. Olisin ihan haltioitunut... Tykkään ja kaipaan ❤️❤️91867Suomi meni ihan itse sössimään peruskoulunsa
Nyt syytellään maahanmuuttoa, vaikka ihan itse lopetettiin vaatimaan oppilailta koulunkäynnin tarkoitus eli opiskelu ja148812- 60790
Meinasi nainen mennä pasmat sekaisin
Rupesin vapisemaan, kun huomasin sinut. Mutta sain sentään juuri ja juuri koottua itseni, etten ihan häpäissyt itseäni.35762Tuli paha mieli miten kaikki meni meillä
Harmittaa myönnän sen, kun molemmilla oli selvästi toiveita ennen kuin sukset meni ristiin. Olen jäässä. 😔46666Lidilikö Suomussalmelle
Tännekki Lidili. Loppus tuo kiskominen näillä jäljellä olevilla. K-Market ihan sikakallis ja hyvin ylimieliset omistajat42647Upeaa Google!
Kohta on töitä tarjolla kaikille! Suomen taloushistorian suurin investointi ja Kajaani mainittu! Sähkö kyllä riittää, tö257639- 68613
Ei makeat pimut sytytä
sen jälkeen kun on nähnyt sinut. Olet vain ihastus vailla vertaa. Kun sinut tuntee muut eivät tunnu miltään. Tajuatko ol33587