Urologilla ja muutakin

Anonyymi-ap

2015
Kävin ekan eturauhaslääkkeen, josta oli hieman apua kolmeksi vuodeksi. Yöllä juoksutti vessassa kusella 3-4 kertaa. Ajoittain purin paineita runkkaamalla, mikä helpotti sekin ja tietysti naiskaverini, Mari, milloin oli samalla taajuudella ja antoi pillua, niin suhteellisen hyvin sujui vessassa käynti. Joskus alkuvuotta 2018 sama urologi kirjoitti toisen lääkkeen rinnalle, joka vielä kalliskin, lähtöhinta 1€/tabu! Käytin tuota lääkettä huomaamatta siitä mainittavaa hyötyä. Siispä soittamaan hänelle. Meillä ei kemiat toiminut juurikaan nähdessämme, mutta minkäs teet...
Olin samana vuonna ties monetta kertaa sängyn reunaan nojaamassa käsivarsin housut kintuissa ja hänen sormensa tunnustelemassa eturauhasta. "Aah, sattuu!", kiemurtelin sairaalan sänkyä vasten toivoen hetken loppuvan äkkiä. "Älä valita!", Reino ärähti. Eihän se siihen jäänyt, että rasvattu sormi pyllyssäni koski, vaan tajusin samalla minulla alkavan seisomaan tuosta tonkimisesta huolimatta! Olin luultavasti punainen ja toivoin pääseväni tilanteesta pois. "Hm, ei tämä eturauhanen nyt hälyttävästi ole kasvanut", Reino mutisi vetäen sormensa sisältäni hitaasti. Kalu nytkähti pystyyn hetkeksi. "Varataan sinulle uusi aika, voit pukeutua", Reino kehotti virka-äänellään katsomatta silmiin. Nostin naama punaisena kinttuihin valuneet farkut kaikkine puhelin-, ja monitoimityökaluineen ylös. "Ammatti se on tuokin!", ajattelin kiukkuisena varoen menettämästä malttiani.
Odotin kiusaantuneena äskeisen reaktioni jälkeen hänen kommenttiaan peläten hänen huomanneen minun tykänneen tuosta tutkimuksesta, jopa. Urologi heitti käytetyt kumihanskat roskikseen avaten sitten tietokoneensa. "Hm, parin viikon kuluttua olisi aika keskiviikolle eli syyskuun 20. , pääsetkö silloin?", Reino kysyi. "No, sehän on sitten äkkiä ja myöskin nopeasti ohi", ajattelin. Ääneen totesin: "Joo, mutta mitä sitten tapahtuu?", kysyin jännittyneenä vatsassa tuntuvana jännityksenä. "Sinulle tehdään sellainen testi, että virtsarakon tähystys eli ilmaa sinne", Reino totesi, kuin olisi rennosti, kuin olisi markkina-ilmapalloja menossa täyttämään! Jos se äskeinen tahaton reagoiminen hänen painellessa eturauhasta kiihoittikin, niin nyt ei kyllä seisonut yhtään. "Miltäs tämä kuulostaa", hän kysyi katsoen silmiini rauhallisesti. Olin hartiat lysyssä masennuksen nostaessa päätään. "Sopiihan se", vastasin varoen edelleen suuttumista. "Hyvä", näemme silloin ", Reino vastasi puristaen lujasti kättäni antaen ymmärtää tämän tutkimuksen olevan ohi. Olin nuo pari viikkoa jännittynyt ja sen päivän lähetessä asia vain paheni. Muutaman tunnin unilla kävelin vastaanotolle, jossa hoitaja kehotti riisumaan vaatteet. Kävin vuoteelle pitkälleen, haarat hieman levällään. Alapesu olikin tehty, joten geelipuudutusainetta taipuisaan, ohueen putkeen, joka taas työnnettiin vitsaputkeen. "Nnnggh-", minulta pääsi putken mennessä pikkuhiljaa vitsaputkessa. Luulin tähän saakka nähneeni kaiken kivusta, vaan vielä mitä! "Nyt voit ottaa rennommin", hoitaja rauhoitteli. Huoneeseen tuli takapuoltani ennenkin kaivellut urologi ihan, kuin olisi arvannut ajatukseni eli vihasin koko miestä, sekä tilannetta. Reino pumppasi nyt ilmaa, joka tietysti ärsytti virtsaputkea. "Nnnngg-ggg-hh!", ynisin hiljaa takapuolensa noustessa kivusta väkisinkin. "Sano sitten, kun sun tekis mieli potkaista mua päähän", Reino virkkoi rauhallisella äänellä pumpaten lisää ilmaa. "Mielessä kävi kyllä se potkaisukin, joskaan en siihen nyt pysty ja sitä iloa et saa", ajattelin silmien vuotaessa kivusta. Ehkä olin niin väsynyt vrt 3 promillen humala, etten kaikkea muista tuosta (tai halua muistaa). "Ei tässä mitään", vastasin hänelle purren hammasta. Kestiköhän se toimenpide vartin, en nyt muista, mutta joka tapauksessa pistin varsin helpottuneena vaatteita niskaan lähtien kotiin. Kusella kävin ehkä kolmen tunnin kuluttua... Olihan siinä sekin (tai piti olla) toimenpide, että hoitajan avustuksella opettelen katetroimaan; ensin vastaanotolla ja myöhemmin tarvittaessa kotona. Ajatuskin, että kuljen jokin letkun pätkä taskussa ja rassailen itseäni vessassa ei kiinnostanut, joten peruin sen ajan hoitajalle. Jätin kalliimman eturauhaslääkkeen kokonaan ja kuten alussa mainitsin purin paineita käsin tai Marin antaessa takaapäin pillua. Homma toimi hyvin varsinkin jälkimmäisellä tavalla.

Sitten korona tuli ja sotki kaikkien elämää, myös minun aina perusasioista vessareissusta seksiin saakka. Tokihan se seksi ei minulla ja Marilla näytellyt suurta osaa suhteessamme, mutta tutun lääkärin soittaessa ja kysellessä kuulumisia voihkaisin: " Leikkaan sen vehkeen irti, kun kuseminen ei onnistu muusta puhumattakaan!". Lääkäri kuunteli kauan ja ehdotti Sildenafil 100mg. "Sinun pitää olla kiihottunut, muuten siitä ei ole apua", hän sanoi. Kävin samana iltana 12kpl:een paketin ottaen varmuudeksi puolikkaan. Ehkä kolme varttia meni suihkun jälkeen alastomana yksin ollessa ja haaveillessa Marin pimppiä nuolemassa 69:ssä tai muuten edestä ja sitten takaapäin...

4

1966

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Spedellä taas suoltaa paskaa yhteen pötköön buaahaa

      • Anonyymi

        Sää mää ja bää mikä juntti piip piip


      • Anonyymi

        Pistä Spede siellä hoitopaikassa toivelistalle nuo mainitut toimenpiteet, niin voin kokemuksesta sanoa, että vitsit alkaa olla vähissä!
        Muutamaan tuntiin et kävele kunnolla ja mietit vessassa minkä kokoisia kuulia kuset!
        Nuo ovat siis tapahtuneita juttuja, eivät fiktiota.
        Yritän ymmärtää, jos sinä et taas asiaa ymmärrä.


    • Anonyymi

      Jatkoa olisi, kiinnostaako?
      Tapahtuu muutakin, seksin puolella.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45159
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      121
      25963
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      323
      15654
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      163
      10782
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9311
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      84
      8456
    8. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      7923
    9. 242
      6814
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      221
      6476
    Aihe