Yksin baariin

Anonyymi-ap

Pidemmittä puheita tuli lähdettyä yksin baariin, mieheni ollessa viikon kalastusreissulla.
Baarissa tapasin ihan miellyttävän pariskunnan, he pyysivät pöytäänsä juttelemaan, tarjosivat juomaa, valitsin sinisen enkelin. Pian jutut menivät siihen, että lähdimme heille kotiin iltaa jatkamaan, siellä asetuimme viihtyisään takkahuoneeseen.
Silmääni osui lattialla ollut laite, puinen X muotoinen teline, jossa oli hihnoja kiinni, aavistin heti, että siihen voidaan sitoa ihminen kiinni, olen jossain pimeimmissä pohjamudissa fantasioinut miten mustat ja alastomat alkuasukkaat sitovat minut johonkin samanlaiseen, kiduttavat ja raiskaavat valtavan pitkillä elimillään, tämän näkeminen aiheutti pientä nyppimista alapäässäni, kysyinkin, että aiotteko kiduttaa minua tuossa telineessä, ties vaikka vastasi nainen.
Parin lasillisen jälkeen herrasväki riisuuntui ja kehotti minuakin, no en ollut huonompi, tein niin ja kohta ehdotettiin, että he sitoisivat minut siihen telineeseen, hetken mietin ja suostuin.
Minut kiinnitettiin tiukasti kädet ja jalat levällään siihen, en päässyt hievahtamaankaan, pienoinen yllätys oli, että rouva painautui minua vasten, kopeloi joka paikan ja aloitti sitten suutelemaan minua, on minulla kokemusta naisen kanssa suutelemisesta, se on parempaa, kuin miehen kanssa, niin nytkin, ohut terävä kieli ja taitava kielari alkoi kiihottaa, tunsin sen ihanan tykytyksen, hän jatkoi pitkään ja pian alkoi lima valumaan pillustani, rouva otti reiteni reisiensä väliin ja alkoi nytkyttämään, kunnes sai tyydytyksen ja sain minäkin osani.
Kun rouva oli irrottautunut, hän alkoi kehumaan rintojani täydellisiksi, niille pitäisi tehdä jotain, vaikka pienet akupunktiot, hän ottikin esiin laatikon, jossa oli ohita sukkapuikon pituisia neuloja, nämä ovat akupunktioneuloja, eivät satu ollenkaan ja otti yhden alkaen työntämään sitä hitaasti rintaani, ei tosiaan sattunut enempää, kuin rokotuspiikki, hän työnsi kaikkiaan 3 kumpaankin rintaan, siinä ne sojottivat tyylikkäästi pystyssä.
Herra oli katsellut lattialla seisten ja seisoi peniskin kivikovana, mahlat ei vaan oikein tuntunut pysyvän sisällä, sitä hieman valahteli ulos, aikansa minua katseltuaan katseltuaan rouva ottikin peniksestä kiinni ja pigotti esinahan ihan taakse, teki sitä muutaman kerran jolloin ruiskiminen alkoi, sitten minut vapautettiin.

2

3192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sain viestin: " Hei xx Kiitos vielä ihanasta illasta, huomasit kyllä, että olen bi ja kiihotun myös pienestä sadismista ja nyt sain niitä asioita toteuttaa, olet kaiken lisäksi hyvin kaunis ja rintasi ovat täydelliset, myös mieheni sai haluamaansa tyydytyksen - katsella kuinka hieman kidutin kaunista naista.
      Voisimmeko tavata uudelleen silloin, kun sinulle sopisi, tällä kertaa sitoisimme mieheni siihen X,sään ja keskittyisimme kokonaan toisiimme

      • Anonyymi

        Jatkuu.. minulla on ihania lasisia dildoja. vaginaan ja anaaliin, pitäisit varmaan niistä ja antaisimme mieheni katsella nautintojamme niin kauan, kunnes spermat pursuisivat ulos. . .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45251
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      25996
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      325
      15677
    4. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11203
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      171
      10805
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9707
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8488
    9. 242
      6824
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6491
    Aihe