Häiriintyneet poikaporukat!

Anonyymi-ap

Eivätkö poikien vanhemmat katso lastensa perään? Eikö ole aavistusta miten pojat lakkaamatta tekevät kiusaa ja häiriköivät, varsinkin Hätilän alueella ja sillä suunnalla!
Viimeksi eilen uutinen miten pihalta varastettu koriste-esineitä ja portailla laitettu kotitekoisia räjähteitä, pommeja!
Ilmeisesti samat pojat veivät postilaatikoita ja heittivät järveen jokin aika sitten josta uutinen. He myös varastavat parvekkeilta ja puutarhoista tavaraa ja heittelevät pitkin ja rikkovat. He kivittävät sorsia, ja muita eläimiä.. viimeksi kuulemma sorsanpoikasia kivitetty. Myös muutaman talon postiluukuista on pudotettu puoliksi syötyjä hampurilaisia tai pilaantunutta ruokaa ja on soiteltu ovikelloja ja juostu pois.
On soitettu useamman kerran poliisille joka pyytää tuntomerkkejä ja todisteita. Kerran ainakin on videokuvattu jo pojat. On mahdollisesti useampi porukka.
Ikähaarukka 10- 16. Ajellaan pyörillä ja mopoilla ja melutaan.
Eikö asialle ole mitään tehtävissä! Toivoisi ainakin vanhempien hiukan enemmän seuraavan lapsiaan ja panevan terveitä rajoja heille. Ilmeisesti vanhemmat itsekin ovat sekaisin.

24

552

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen itse myös silminnäkijä kun talon parvekkeelta varastettiin.. ensimmäinen kerros..
      Melkein lapsia.. polkupyörillä aamuyöllä liikkunut ehkä viiden pojan lauma viime kesänä. Kello jotain kello 3.. eikö pitäisi lasten olla kotona nukkumassa tuohon aikaan.
      Ilmeisesti tekisivät mitä tahansa jos voisivat. Ei mitään järkeä päässä vaan ollaan totaalisen seonneita..

    • Anonyymi

      Kutalanjoen rannalla myös talvella tyhjä pilleripakkaus, nimeä en muista..
      juuri samasta huumeesta oli puhetta A-studiossa miten katukaupassa myydään,
      jokin pilleri josta pää sekaisin... laiton ja vaarallinen.
      Tyttö näytti joella kännykän kuvaa sorsasta joka oli kuristettu punaisella narulla..
      kurkun ympäri naru ja suu vääntynyt auki. Hän sanoi tietävänsä tekijät muttei uskaltanut sanoa keitä... " kaksi poikaa.." Lähitaloissa.
      On pakko todeta että lasten ja nuorten häiriintyneisyys on vakavaa. Asiaa ei ehkä huomata tässä nukkekotikaupungissa ja sen näennäisessä rauhallisuudessa.

    • Anonyymi

      Osa tapauksista on tietenkin vanhempien välinpitämättömyyttä. Ja harhakäsitys, että riittää kun kasvattaa 10 vuotiaaksi ja siitä eteenpäin ei tarvi. Vapauksia tietenkin voi antaa, mutta vähitellen kehitysasteen mukaan ei kaikkee kerralla. Kasvatusvastuu jatkuu 18 vuotiaaksi ja sillon on velvollisuus seurata. Lähtee vaikka puolison kanssa kaupungille käveleen. Siinä samalla näkee muutakin maailmaa ja on parempi vaihtoehto kun kännissä kotona. Osa ilkivaltatapauksista on tietenkin aikuisten välisiä riitoja, joissa nää poikaporukat on vaan välikappaleena. Sen verran järjestelmällistä häirintää elektronisine laitteineen esim. Käikälässä ettei se mitään nuorison puuhastelua ole.

      • Anonyymi

        Ihan hyvin meni tuohon elektronisiin laitteisiin asti.

        #false flag


    • Anonyymi

      Kyllä jo lapsien pitäisi tajuta että eläimiä ei kiusata. Aina on joku tekosyy, että vanhemmat väsyneitä kasvattamaan jne. Kotoa lähtee kaikki se minkälainen ihminen lapsesta tulee, hyvät tavat , toisten kunnioitus jne.

      • Anonyymi

        Ei lähde kotoa. Älä viitsi. Etsä hyvin käyttäydy vaikka sua kuinka hakattais himassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei lähde kotoa. Älä viitsi. Etsä hyvin käyttäydy vaikka sua kuinka hakattais himassa.

        Vanhemmat voi tiettyyn pisteeseen saada lapsensa käyttäytymään hyvin, tietty on ongelmatapauksia. Ja jos luulee että lapsen kasvatus toimii hakkaamalla tai tukistamalla, niin ei mikään ihme että nuo tavat ilmenee väkivaltana ja muuna ilkivaltana.


    • Anonyymi

      Ne teeskennellyt käytöstavat vaan pahentaa tilannetta.

      • Anonyymi

        Käytöstapoja muilta vaativat ovat yleensä itse aika mulkkuja.


    • Anonyymi

      Muistelen, että omassakin nuoruudessani puhuttiin siitä miten mopopojat häiritsevät ihmisiä mopoillaan. Mutta uutta on kyllä se, että he maalittavat ja ottavat jonkun perheen silmätikuksi jota sitten tarkoitushakuisesti kiusaavat!

    • Anonyymi

      Kusipäiset pennut olisi hyvä tappaa jo pentuina.

      • Anonyymi

        Sinun kohdallasi se olisi kyllä ollut ihan hyvä idea.


    • Anonyymi

      Tulevia poliisia työllistäviä.

    • Anonyymi

      Nyt on ollut muutama tuhopolttokin,
      Ruununmyllyllä teollisuushalli maan tasalle ja
      Jokin rantahuvila.
      Ja
      Aulangolka irrotettu kiviä näkötornista ja lohkareita vieritetty, rikottu kaiteet ja hengenvaaraa.
      Ruununmyllyn koulua poltettiin jo ja keskustassa talon katolta palo..
      Täytyy olla samaa porukkaa ja pahenee vain.
      Kyllä teinipojilla voimaa riittää kivenlohkareisiinkin.
      Eikö poliisin ole aika toimia.

      • Anonyymi

        Vanhus leikkii rikosetsivää. Aika suppea on epäiltyjen lista. Häntä valvottanut mopopoika on tottakai syyllinen ihan kaikkeen mitä kaupungissa on tapahtunut. Kuinka onkaan ehtinytkin joka paikkaan. No viritetyllä mopollahan ehtii.


    • Anonyymi

      Tuollainen lohkareiden vieritys, näkötornilla riehuminen
      On niin typerää ettei uskoisi aikuisten edes kännipäissään tekevän tuollaista.
      Pikemmin ilkivaltaa siksi että on hauskaa uhmata, häiritä ja rikkoa..ja se mitä varmimmin jatkuu..

      • Anonyymi

        Taisit olla lapsena kovakin ilkivallan tekijä kun noin hyvin tiedät?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisit olla lapsena kovakin ilkivallan tekijä kun noin hyvin tiedät?

        Ritsalla tuli vedeltyä kivijalkamyymälöistä laseja rikki aika monta kyllä. Yhen leipomon jauhosäkkejä kävin vetämässä puukolla halki ja kusin päälle. Ei nyt sen pahempaa kuitenkaan. Kasvatuslaitosuhka piti kurissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ritsalla tuli vedeltyä kivijalkamyymälöistä laseja rikki aika monta kyllä. Yhen leipomon jauhosäkkejä kävin vetämässä puukolla halki ja kusin päälle. Ei nyt sen pahempaa kuitenkaan. Kasvatuslaitosuhka piti kurissa.

        Tuo on selvää ongelmakäytöstä. Olitteko köyhiä? Vai ahdisteliko joku eno sinua?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on selvää ongelmakäytöstä. Olitteko köyhiä? Vai ahdisteliko joku eno sinua?

        Tuohon aikaan oli kaikkea. En voi kuitenkaan tarkemmin puhua. Koulussa oli kyllä yksi veistonopettaja joka...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ritsalla tuli vedeltyä kivijalkamyymälöistä laseja rikki aika monta kyllä. Yhen leipomon jauhosäkkejä kävin vetämässä puukolla halki ja kusin päälle. Ei nyt sen pahempaa kuitenkaan. Kasvatuslaitosuhka piti kurissa.

        edellinen kirjoittaja on eri kuin minä jolle oli osoitettu kysymys...
        en tehnyt pahaa, minulle tehtiin...
        oli omatunto sentään.. en ole psykopaattinen ihminen..


    • Anonyymi

      Ei ole yhtä mopopoikaa vaan on ainakin tusina heitä..
      Miksi ei ole äänenvaimentimia?
      Se että tehdään ilkivaltaa, kuten tuhopoltot ja omaisuuden rikkominen, ei ole pikkuasia, myös taloudellisia suuria menetyksiä. Kuka ne korvaa...
      Lisäksi tiedän että noissa porukoissa liikkuu huumeita.. kuten aiempi kirjoittaja totesi nähneensä vaarallisten laittomien tablettien pakkauksen tyhjänä..
      nämä rikolliset( joita odottaa vankila jos sama meno jatkuu täysi- ikäisenä) tänne ilmeisesti noita ilkkuvia viestejä itse laittaneet.

    • Anonyymi

      Poliisin tulisi huomattavasti tiukemmin alkaa selvittää huumeita ja pillereitä joita tässä kaupungissa liikkuu lasten ja nuorten keskuudessa ja katukaupassa.
      Kun ollaan aivan sekaisin, voidaan myös tehdä aivan mitä tahansa. Kiva tuikata tuleen rakennuksia.. alaikäisethän olivat myös Ruununmyllyn koulun tuhopolton syylliset!
      Ei pienintä järjen häivää päässä...

    • Anonyymi

      On siinä kiva tulevaisuuden suunnitelma.. olla vankilakundi.
      Sen suurempia unelmia ihmeelliseltä elämän lahjalta ei päässä synny.
      Kuin että saada tehdä pahaa.
      Suurimmat sankarit ovat hyväntekijöitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      62
      1214
    2. Suhun ihastuminen oli liikaa mulle ...

      Se meni jo sairauden ja sekavuuden puolelle. Oisin tehnyt melkein mitä vain, että saisin sut ja se ei ole tervettä. Vars
      Ikävä
      34
      1020
    3. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      63
      1010
    4. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      26
      1007
    5. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      69
      955
    6. Onko kaivattunne puhelias

      Vai hiljainen hissukka.
      Ikävä
      46
      941
    7. Jiille kysymys

      Oletko kuitenkin mennyt eteenpäin ja sinulla joku uusi nainen kuvioissa? 🥹
      Ikävä
      73
      892
    8. Suomussalmen mustalaiset

      Uutena suomussalmelaisena mietin, että millasta porukkaa ovat?
      Suomussalmi
      17
      870
    9. Oletko mielestäsi kaivattusi

      ihannetyyppi ulkoisesti?
      Ikävä
      56
      852
    10. Minkälaiset hiukset

      kaivatullasi on? Miehellä Kenties ananas, puolikalju jne jne Naisella kenties vaaleat kiharat jne jne
      Ikävä
      27
      836
    Aihe