Mitä ajattelette Britannian

vaalituloksesta? Työväenpuolueelle valtava voitto, konservatiiveille melkein täystuho aiempaan verrattuna. Liberaalidemokraatit ovat oma suosikkini ja olisin toivonut heidän voittavan konservatiivit, mutta sitä ei sentään ole tapahtumassa.
50354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Go työväenpuolue

Äänestä

Kiinnostaa kuin kilo....

Äänestä

Enpä ole hirveästi jaksanut Britannian politiikkaa seurata, mutta toivottavasti tarkoittaa sitä että heillä tämä kansainvälistyminen myös hieman hidastuu. Siellä alkaneet myös nämä kulttuurinrikastuttaja roadmanit olemaan ongelma, kun ei sieltä Afrikasta ja lähi-idästä tullutkaan niitä töitä paiskovia insinöörejä.

Äänestä
  • Lähi-idässäkin tiedetään miten salainen venus pilaa yhteisöllisyyden ja hapattaa ,tapattaa ihmisiä.Kaikki vaan pois atikkaista niin pysyy kuri ja järjestys.

    Äänestä

  • Ai ne sielläkin sitä halpaa orjatyövoimaa yrittivät saada helsingissä isot firmat alihankkijoiden kautta käyttivät virolaisia tuohon jossai kohti oli venäläisiäkin työmailla niistä mä monesti mietin mikähän siinä oli juju kun tuolloin tiedettiin ihan yleisesti suomessa että venäjällä on jonkin verran paljon enemmän varkaita kun raksamiehiä moniko firma joutu venäjällä maksamaan suojelurahaa mafialle ettei työkaluja varastettu työmailta muistan joskus kuulleeni et jonkin firman pomo oli jollekulle kulle sanonu et jos ei työ tuohon hintaan maistu löydetään me halvempikin tekijä paljonko enemmän keikat tuli maksamaan ja kenelle kun ottivat halvimmat tekijät töihin mitä rahalla sai

    Äänestä

Britanniassa on paljon työläisiä.
Niin on Suomessakin, mutta ne äänestää Kokkoomusta, joka on porvareiden asianajaja.

Äänestä

Viisasten kirjan mukaan konservatiivisuus tulee loppumaan ja rietastelu tuhoaa ihmiskunnan.
Aivan kuten on entiset sivilisaatiot tuhonneet.Ihan oikein.

Äänestä
  • Voi hemmetti.
    😂

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Voi hemmetti.
    😂

    Sinä oot se kuka ylistää nu**imista kaikkien kanssa mutta salaat sen peloissasi kuitenkin LUUSERI.Feikki oot.Naurettava feikki.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sinä oot se kuka ylistää nu**imista kaikkien kanssa mutta salaat sen peloissasi kuitenkin LUUSERI.Feikki oot.Naurettava feikki.

    Jatkuu,nu**Itkonen eläimetkin?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Jatkuu,nu**Itkonen eläimetkin?

    Kaikki kuumat puumat vaan.
    😂
    Valitettavan vähän on ollut puumia täälläpäin.
    😒
    Ei tule nu***umisesta mitään, ratkon päässäni ongelmaa.

    Kun murehtii toisten ongelmia niin onko ne silloin omia ongelmia? Tätä samaa ongelmaa voi murehtia yöllä ja .myös päivisin.

    Mielestäni sain jonkinlaisen päätöksen tehtyä, mutta teki mitenpäin hyvänsä, niin kyllä on hankalaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Suhde asiat kun ne salassa tehdään on kaikkien läheisten ongelma jossain vaiheessa.
    Myös yhteisöt kärsii.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kaikki kuumat puumat vaan.
    😂
    Valitettavan vähän on ollut puumia täälläpäin.
    😒
    Ei tule nu***umisesta mitään, ratkon päässäni ongelmaa.

    Kun murehtii toisten ongelmia niin onko ne silloin omia ongelmia? Tätä samaa ongelmaa voi murehtia yöllä ja .myös päivisin.

    Mielestäni sain jonkinlaisen päätöksen tehtyä, mutta teki mitenpäin hyvänsä, niin kyllä on hankalaa.

    Sä olet tehny ittelles ongelman siitä toisten ongelmien ratkomisesta et niistä toisten ongelmista

    Äänestä

Päällimmäisenä on helpotuksen tunne, vaikka Starmerin Labour onkin omaan makuun hieman liikaa oikealla (Corbynin taas liian vasemmalla) .

Konservatiivit saivat kuitenkin reilun vuosikymmenen aikana niin valtavasti tuhoa aikaan, että on aikakin pyrkiä tekemään asialle jotain.

Maan tilanne on kuitenkin sen verran hankala (etunenässä NHS:n ongelmat, mutta myös mm. vankiloiden tilanne, sosiaalisen turvaverkon riittämättömyys, ja vesiyhtiöiden ja junaliikenteen yksityistämisen mukanaan tuomat ongelmat), että en odota suuria, valitettavasti. Työsarkaa on liikaa ja ongelmien ratkaiseminen yksinkertaisesti liian kallista.

Äänestä
  • Olet ärsyttävän fiksu, voisitko olla yhtä tyhmä kuin muutkin?
    🙏

    Äänestä

  • Sinut sitäpaitsi tunnistaa tuosta tekstistäsi, tuohon ei moni pysty.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Olet ärsyttävän fiksu, voisitko olla yhtä tyhmä kuin muutkin?
    🙏

    Noh, en ole fiksu, mutta seuraan kyllä jonkin verran Britannian politiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Sinut sitäpaitsi tunnistaa tuosta tekstistäsi, tuohon ei moni pysty.

    Kaivattuni voisi kenties minut tunnistaa kyllä. Hän tietää, että brittipolitiikka kiinnostaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Noh, en ole fiksu, mutta seuraan kyllä jonkin verran Britannian politiikkaa.

    My darling, tekstisi on jumalaista.

    Mutta tuskin olen ainoa joka sen pystyy tunnistamaan kenen päästä se on kotoisin?

    Kauniita unia ❤

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kaivattuni voisi kenties minut tunnistaa kyllä. Hän tietää, että brittipolitiikka kiinnostaa.

    Meillä on luultavasti kolmiodraama menossa, minä tunnistan tekstin mutta brittipolitiikan joku muu?

    No, yritän pärjätä asian kanssa.

    Öitä!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    My darling, tekstisi on jumalaista.

    Mutta tuskin olen ainoa joka sen pystyy tunnistamaan kenen päästä se on kotoisin?

    Kauniita unia ❤

    Enpä usko, että muut tunnistaisivat kuin hän, en ole mikään julkkis. 😅

    Hyvää yötä vain. Mietin itse tässä yritänkö vielä nukkua pari tuntia vai lähdenkö suosiosta aamukahvin keittoon…

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Meillä on luultavasti kolmiodraama menossa, minä tunnistan tekstin mutta brittipolitiikan joku muu?

    No, yritän pärjätä asian kanssa.

    Öitä!

    Tuskin meistä kukaan on se, jonka joku kuvittelee täällä olevan. On se sitten lohdullista tai ei. Itse en usko, että kaivattuni edes täällä (enää) käy. Itsekin yritän vähentää.

    Hyvää yötä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Tuskin meistä kukaan on se, jonka joku kuvittelee täällä olevan. On se sitten lohdullista tai ei. Itse en usko, että kaivattuni edes täällä (enää) käy. Itsekin yritän vähentää.

    Hyvää yötä.

    Minä en tiedä ketä kaipaat, mutta minä kaipaan sinua.

    Ja ärsyttävän teräviä aivojasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Meillä on luultavasti kolmiodraama menossa, minä tunnistan tekstin mutta brittipolitiikan joku muu?

    No, yritän pärjätä asian kanssa.

    Öitä!

    Ei olisi jos oltaisiin rehellisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    My darling, tekstisi on jumalaista.

    Mutta tuskin olen ainoa joka sen pystyy tunnistamaan kenen päästä se on kotoisin?

    Kauniita unia ❤

    Toivon hänen näkevän painajaisia ja sairastuvan.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Toivon hänen näkevän painajaisia ja sairastuvan.

    Älä kiusaa.

    😂

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei olisi jos oltaisiin rehellisiä.

    Jos joku on fiksumpi kuin toinen, niin hän joutuu myös ottamaan enemmän vastuuta?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Olet ärsyttävän fiksu, voisitko olla yhtä tyhmä kuin muutkin?
    🙏

    Mitenkä tuo kirjoitus mitenkään oli osoitus fiksuudesta ihan normaaleja pohdintoja ilman minkäänkaisia ratkaisuja noihin ny pystyy tyhmempikin ja jopa minäkin

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Sinut sitäpaitsi tunnistaa tuosta tekstistäsi, tuohon ei moni pysty.

    Ja kenethän sä siitä tunnistit

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kaivattuni voisi kenties minut tunnistaa kyllä. Hän tietää, että brittipolitiikka kiinnostaa.

    Ei kiinnosta pätkän vertaa siel on politiikoilla jo turhan pitälti jenkki poliitikkojen tyyli ja tavoitteet

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Mitenkä tuo kirjoitus mitenkään oli osoitus fiksuudesta ihan normaaleja pohdintoja ilman minkäänkaisia ratkaisuja noihin ny pystyy tyhmempikin ja jopa minäkin

    Jos minä kirjoittaisin tuon asian niin siitä tulisi pitkä, hämärä ja sekava. Tuossa oli tiivis analyysi tilanteesta. Se on ajattelua, ja minä tiedän kuka pystyy ajattelemaan noin. Eikä siihen pysty moni, minäkään en tunne kuin yhden.

    Sinä et tynnista minua koska ajattelen kuin 999 ihmistä tuhannesta ja kirjoitankin samalla lailla.
    😂
    Ähäkutti!

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ja kenethän sä siitä tunnistit

    Enpä kerro.
    😂

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Meillä on luultavasti kolmiodraama menossa, minä tunnistan tekstin mutta brittipolitiikan joku muu?

    No, yritän pärjätä asian kanssa.

    Öitä!

    Vilkasmielikuvitus teillä on jos luulette jonkun täältä tunnistavan jota ette ole koskaan tavannu

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Vilkasmielikuvitus teillä on jos luulette jonkun täältä tunnistavan jota ette ole koskaan tavannu

    Sanon vaan että ähäkutti.
    😘

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Tuskin meistä kukaan on se, jonka joku kuvittelee täällä olevan. On se sitten lohdullista tai ei. Itse en usko, että kaivattuni edes täällä (enää) käy. Itsekin yritän vähentää.

    Hyvää yötä.

    Muuten olisin jo lopettan mu vielä tekee mieli sörkkiä muurahaispesää josko jonkun saisi suuttumaan yllättävän hyvin nämä paikalliset jo tiedostaa kirjoitukseni täältä muutama tosa vie on kenenkä taitas mieli tehdä koettaa onneaan mu syystä tai toisesta perääntyvät kuitee vaik enstee kohti olisivatkin kävelees mä ole ai sanon et aina voi kokeilla nääs siksikin kun mua kiinnostaa itseäkin kui kävis nuorempanakaan en päässy kertaakaan tappelee vaikka vittuilemalla vittuilin että oisin jonku edes saanu suuttumaan se kun on myös nopein tapa selvittää toisen todellinen luonne

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Kyllä siinä omakin luonne selviää?

    My darling, ihmiset muuttuu, onneksi tai valitettavasti?

    Ei se estä rakastamasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Kyllä siinä omakin luonne selviää?

    My darling, ihmiset muuttuu, onneksi tai valitettavasti?

    Ei se estä rakastamasta.

    Ihme kun et ikinä lenkkeilekkään vaan autolla ajelet.Sun motto on:
    Minkä nuorena oppii ,sen vanhana käpynä taitaa.
    Toivotaan sitte et sulla on vanhuuden hoito omaisissa.Nimittäin saattaa tuttuja nuorempia hoitsuja muistaa sun kurpan naaman.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Korjaan,tää mun kommentti oli tuolle Alsthaimerin mummolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Minä en tiedä ketä kaipaat, mutta minä kaipaan sinua.

    Ja ärsyttävän teräviä aivojasi.

    Joidenkin pitää kehittää yläpäätä sillä alapää valskaa.
    Sama ku miehissä oli ennen ,pieni munaset ajo munanjatkeella.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Jos joku on fiksumpi kuin toinen, niin hän joutuu myös ottamaan enemmän vastuuta?

    Syyntakeettoman ei onneksi tarvi.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Syyntakeettoman ei onneksi tarvi.

    Minä taas olen tilanteeseen syytön.

    Työpaikoilla pitäisi olla suusuojien sijaan silmäsuojat.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Ihme kun et ikinä lenkkeilekkään vaan autolla ajelet.Sun motto on:
    Minkä nuorena oppii ,sen vanhana käpynä taitaa.
    Toivotaan sitte et sulla on vanhuuden hoito omaisissa.Nimittäin saattaa tuttuja nuorempia hoitsuja muistaa sun kurpan naaman.

    En olisi ulkoisista muutoksista niinkään huolissani, kyllä eniten vahinkoa tapahtuu korvien välissä.

    Äänestä

Muuta englantiin jos se on maa jonka asiat kiinnostaa enemmän kun suomen toivottavasti et ainakaan ole suomen eduskunnassa töissä sen verran huonosti teitä suomen asiat tuntus kiinnostavan mitä itse niitä teidän paskanpuhumisia seurannu et syytä ois antaa kenkää joka ainoalle presidenttiä myöten ja jos teitä oikeasti kiinnostaa mitä putin suunnittelee vittu painukaa venäjälle ryyppäämään sen kanssa ja häneltä itseltään kysymään tarvi saatana lapsia pelotelka niiden omien epäilyksienne kanssa lehtien otsikoissa

Äänestä
  • Lukijapalaute?
    Luulisin....

    Äänestä

  • Otapa nyt rauhallisesti vain. Ihmiset voi olla kiinnostuneita useammasta kuin yhdestä asiasta kerrallaan.

    Äänestä

Joo ei teitä raiskata enää 1 min jälkeen ovesta ulos astuttua pimeän tultua.

Äänestä
  • Suu kiinni.
    😂

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Suu kiinni.
    😂

    Ei kun oikeasti. Sauli Niinistökään ei koskaan ollut vain syöpä.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Ei kun oikeasti. Sauli Niinistökään ei koskaan ollut vain syöpä.

    Mene nukkumaan, olet ihanampi aamulla.

    😘

    Äänestä

Äärioikeisto nousee. Suomi kyntää tuhon tiellä jos punikkeja äänestätte. Kokkkarit tuhoaa työläisen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

vaalituloksesta? Työväenpuolueelle valtava voitto, konservatiiveille melkein täystuho aiempaan verrattuna. Liberaalidemokraatit ovat oma suosikkini ja olisin toivonut heidän voittavan konservatiivit, mutta sitä ei sentään ole tapahtumassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu