Positiivisen asennoitumisen vaatimus on itsepetosta. Julkisessa hallinnossa, varsinkin paikkakunnan nykymallissa on valuvikaa kaikilla osa-aluilla.
Siksipä ydinaiheesta, talouden huonosta hoidosta ja seuraamuksista on puhuttava toden perään.
Posittivisesti asioiden tilaan suhtautuminen on juurikin ongelmien peittämistä, siirtämistä ja selittämistä postiivisuuden vaatimuksella sitä, että ongelmat nivotaan kuviteltuun menestystarinaan, valitettavasti siten, että ongelmat jätetään mukaan ilman ratkaisua.
Siksipä ydinaiheesta, talouden huonosta hoidosta ja seuraamuksista on puhuttava toden perään.
Posittivisesti asioiden tilaan suhtautuminen on juurikin ongelmien peittämistä, siirtämistä ja selittämistä postiivisuuden vaatimuksella sitä, että ongelmat nivotaan kuviteltuun menestystarinaan, valitettavasti siten, että ongelmat jätetään mukaan ilman ratkaisua.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Itsepetosta on myös se, jos joku kammarinnurkassa kuvittelee omaavansa sellaisen viisauden jolla kaikki ongelmat ratkeaa.
Pikkukunnassa pääsee vaikuttamaan pienellä äänimäärällä, jos ei edes sitä vähää luottamusta saa, niin onko harhainen kamarinnurknafilosofia sitten oikea kanava tuoda anonyymipalstalle valitusta ilman mitään vaihtoehtoa.
Tahi onhan vaihtoehto. Kivipuistoon näyttää olevan jatkuva jono. Sitä tullaan katsmaan Honolulusta saakka.
Määrällisesti hallinnossa on vajetta vain siitä syystä, ettei hallinnon suunnittelua, toimeenpanoa ja valvontaa ole annettu läheskään aina niille, joille se oikeuden ja kohtuuden mukaan kuuluisi.
No Pyhäjärvellä muodollisesti " tarkatusvalvontaa" toteuttaa puoluekavereilleen, ryyppukavereilleen kiitosvelkainen tarkastuslautakunta
Niin aamuitkijä ei pääse vaikuttmaan. hih hoih
pääsetkö sinä, koko päivän itkijä? häh
Tark.ltk:lla ei ole mitään merkitystä Pyhäjärven hallinnolle, todettu, "ootteko sammoo mieltä"?
vaikuttamaan
Ei kirjoita tuollaisia itkuja kuin yksi henkilö. Sen näkee kirjoitusten laskurista.
Tämä kirjoittaja väitti vielä talvella, että ei kirjota tänne ja jopa uhkaili poliisilla. Ei auta.
Minulla todellakin voi olla viiru alkareissa, sinulla se on aivoissa. Kumpi on pahempa? hih hih
Ei ole kyse kuka kirjoittaa, vaan siitä, mistä kuntalaisia koskevast asiasta kirjoitetaan.
Hauku vaikka miksi kirjoittajia, kun muuhun et pysty, totta on että tyhmää ei hyödytä varoittaa, eikä missään tapauksessa voi neuvoa..
Jäykkäniskaisuus "alentua" mielipiteen vaihtoon kuntalaisten kanssa, on niin tuttua kauraa Tikkalanmäen hoville, että sinun pitää päivystäjänä tehdä kaikkesi, että pyhät per***leet voivat nauttia itserakkautta ja jatkaa turhan tarinoinnin turvin piehtarointia kansan parissa.
Joo, vaikeaahan se on kestää kun kohti osuu, vai mitä. Olet vastakommentoinnellasi itse todistanut hyväksyväsi kaupungin hallinnon tekemät päätökset, koskien mm Virkkulan takauksia ja nyt PyhäNetin omavelkaisen takauksen.
Se on sinun näkemyksesi, ei siinä ja yllätys, muilla on muita.
Luulet voivasi jatkaa rankaisematta, kansalaisilla on sananvapaus, tapahtuu se sitten sinun mukaasi "itkun kanssa tai ilman" , arvioi itse tyyliäsi,miksi käytät kirjoittajista halventavia sanoja.. raja ja määrä se on sinullekin.
Tiedän kokemuksesta, että kun sananvapaus,eli kansalaisoikeus puhuu, maalittamisen kohteeksi joutuneilla on oikeus puolellaan , ja halventamisen tekijälle löytyy laki,.
ei pidä leikkiä mustamaalaussanoilla , sillä se on tunnusmerkki somessa tapahtuvalle henkiselle väkivallalle, somekiusaamista ja väärän todistuksen jakamista. Et voi tietää, miten mielialoihin ja aikaan sanailu kohdentuu,siihen heikkoon ja epätoivoiseen, joka halusi tulla kuulluksi?
Kyse voi olla digitaalisesta väkivallasta, jota on usein vaikea tunnistaa. On siis oltava järki kun anonyymejä mollaa mielenterveyspotilaaksi, hulluksi tms., ja samalla jättää kirjoittajan esiintuoman ASIAN sivuun, keskittyen maalittamiseen. henkilöön...
Hauku vain kunnan päättäjiä, kun et muuhun pysty, totta on tyhmää ei hyövytä varoitaa, eikä missään nimessä voi neuvoa. jatkat kuiten entiseen tyyliin.
Jäykkäniskaisuus perustella puhtaita luuloja kirjoittelussa on niin tuttua kauraa aamuitkijän persoonalle. Hän kieresekelee vain itkerakkaudessa ja ennen kaikea oman mielenvikaisuuden ympyröissä.
Jo vaikehan sinun tätä totuutta kestää. Olet mielenvikaisuudellasi todistanut, että et ymmärrä kunnallista päätöksen tekoa millään lailla, mutta ei kai sitä voi hullulta vaatiakaan.
Kun ei tiedä päätöksien taustoista mitää ja elää jatkuvissa harhoissa syntyy näitä itkukohtauksia.
Sinun kirjoituksesi on tuttua mustamaalausta, mikä on tyypillistä Somessa alemman kehitysasteen kirjoittajille. Tämä ei sinäänsä yllätä, kun tietää henkilön nimeä myöten.
ahaa, laitetaan muistiin sinun neroutesi ja ylemmäntason ihmisyytesi hhe hee 2024-07-06 11:44:15
Oletko koskaan miettinyt narsistisuuttasi. Kuvittelet olevasi muita parempi ja haukut jatkuvasti muita, vaikka olet henkisesti paljon alempana kuin haukkumasi. Sen todistaa sekin, että sniulla ei koskaa ole kanttia tulla paikalle tilaisuuksiin, missä voi sanoa asiat kasvokkain. Siihen sinusta ei ole ollut eikö koskaan tule olemaan. Tiedät tämän itsekin ja häpeät sitä. Keljuttaako?
Olet siis ihmisenä paljon alemmalla tasolla kuin haukkumasi. MOT
Hyvää syntymäpäivää sinulle, tutki ittees. Nimittäin, häkellyin, miten uudestisyntyneenä kirjoititkaan palautetta, siltikin siitä ei kahta sanaa, päätöksiä voi ja pitää avioida ajassa.
Pyhäjärven ajankuva ei ole ruusuinen, kesästä huolimatta, vai senkö takia ei ole? Taloustoimikunta haapuroi jotenkin "työnsä suorittaneena" vaalikauden läpi, tuloksena syntyi huikeasti lisävelkaa, vaikka säästäminen ja menojen minimoinen oli toimikunnan työn pääkuva.
Hyvää tekstiä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18540917/quotpersutrollin-kanssa-ei-kannata-alkaa-vaittelemaanquot
Erotatko itsesi ulkopuoliseksi tuosta omasta analyysistäsi 2024-07-06 12:04:16--narsistiset piirteet yleensä nostaa ärtymyksen lukijassa,kun jonkun tekstin äärellä, tai sanomisen tai teon tiedostamatta huomaa olevan kuin lukijasta...kuten sinulla näyttää tapahtuvan ...voi elä ota enää vaikka synttäreitä vietätkin
Joka itsensä ylentää, hänet alennetaan.
Kyllä sinusta on tehty rikosilmoitus. Eli voitko idiootti jättää mainitsematta henkilöt, jotka eivät todellakaan käy täällä muuten kuin keräämässä lisää aineistoa poliisille. Riehu tällä tunkiolla kaltaistesi jälkeen jääneiden idioottien kanssa keskenänne.
Asiaahan tuo riipustaa, miksi kolahti, heti läksit laukalle. Itseäsi näyttää itkettävän, ihan korahtelu kuuluu lääninrajalle.
Tuo hulluksi haukkujan on pakko olla keskustalainen, tyyli on asiaton, pyrkii pelkkään trollaukseen, jos ei ole, niin tollojen kuningas ilman kruunua.
Se siitä.
Huh tätä älykkyyden määrää tässä keskustelussa... Aivan jo kannattaa jättäytyä pois..
Yliopistotutkimus menossa paljon emojien käyttäjistä ja aamuitkun marisijasta.
Lisensiaattityö kohta valmis.
Niinpä niin, kymmenien miljoonien tappiokierre ja takausvelka nykyvaltuustolla on jättää uudelle kaudelle, 2024 tilikausi viimeiseksi jäävä--
Hämmentävää, kuinka lapsellisia kuvitelmia 4/5 valtuutetuista elättelee..Ei taida muu kiinnostaa, kuin se, jotta ehdolle taas, kun ovat niin hyviksi jalostuneet??
"Pyhäjärven ajankuva ei ole ruusuinen, kesästä huolimatta, vai senkö takia ei ole? Taloustoimikunta haapuroi jotenkin "työnsä suorittaneena" vaalikauden läpi, tuloksena syntyi huikeasti lisävelkaa, vaikka säästäminen ja menojen minimoinen oli toimikunnan työn pääkuva."
Mitähän kirjoittaisit, jos kirjoittaisit tänne???
Mahtaa olla mukavaa noiden päättäjien pilkkaamiskirjoitusten jälkeen kohdata heitä livenä, kun kaikki tietävät kirjoittajan? Ei tarvitse uhkailla poliisilla häpeän ollessa suuren.
Mitä tekisit toisin? vaihtoehtoja? Ai niin et pysty kuin räkyttämään?
Ihan yksi lysti, jokainen kirjoitustaitoinen tai jankuttaja , silleen ihminen, pystyssä päin vaan kohti " päättäjiä" ja vielä pystympänä "kohtaamaan viekamiehiä" , just extratiettyjä keskeisiä palvannon nautiskeljoita.
Kas kolikko on kaksipuoleinen.
Joka ikinen virkamies, henkilöstö aasta ööhön ja luottamushenkilöt, valtuutetusta puheenjohtajistoon, hehän ovat juurikin heitä, joiden pitäisi kohdata meitä!
He ovat listalla meitä varten, tai heidän olisi syytä olla, noviisista konkariin, pikkupalkasta monipalkkaseen , helposti lähestyttäviä ja jututettavia.'
Onko näin? Soppii eppäillä, kun menojen piikki auki-suuntima on kyselemättä meiltä valittu.
Onkohan joku niin impesille että kuvittelee itsestään sen, ettei alennu kuntalaisten kanssa jutusteluun?
KUNTALAISTEN PALVELIJOITA palkkarenkejäja piikoja, anteeksi vertaus, mutta eivät he todellakaan ole meitä veronmaksajia erityisempiä palvottavia.
Kunnioitus on molemmipuolista, kutenon kolikkokin.
Kyllä he kohtaavatkin, kun uskaltaa mennä paikalle esim. tuulivoima infoihin.
Täällä itkemällä ei tee kuin itsestään pellen.
Toisaalta kunnioitusta herättää, että myönsit henkilöllisyytesi, joten sitä ei ole enää syytä pilkata.
Nimi kehiin, vai etkö osaa muuta kuin veikata pieleen ja kuvitella että tietäisit jotain 😁
Nimi on kerrottu useampaan otteeseen. Etkö osaa lukea?
"useampaan otteeseen" 😂. Syö lääkkeet ajoissa kun näet taas harhoja. Uhoa riittää, mutta äly ja teot ovat puhdas nolla.
Kuka on uhkaillut poliisilla!
Tehty rikosilmoitus ei ole uhkailua.
On uhkailua epätoivoiselta henkilöltä, joka on pilannut nimensä paikkakunnalla.
Erästä henkilöä muut häpee, kun hän nöyryyttää itseään jatkuvasti 😁
Pyhäjärven kaupunki, talouden hoito on huomaamatta siirtynyt pikavippitalouteen. Maksuhäiriöitä tulee takauksista. lainan ottajien yksi toisensa kypsyessä maksukyvyttömäksi- riskien hallintaa ei pidetä minään, varautumista eri vaihtoehtoehtojen toteutumiseen jos...Nyt mennään kuin vaahtopäät Isolla selällä...äkkipysähdysiin on näköjään surutta valittu puskuri = veronmaksajat.
Päivittäisiä uutisia seuraamalla saa käsityksen, ettei meidän ongelmamme suinkaan ole liika nuukuus, vaan pikemminkin nuukuusvaje. Näyttää siltä, että muutkin kuin se kuuluisa Huittisten hullu syövät enemmän kuin tienaavat
Liian monet joutuvat maksuhäiriölistoille, kun luottokorteilla ja vähittäismaksusopimuksilla hankkivat monenlaista kivaa, mutta usein kuitenkin tarpeetonta tavaraa, jonka maksamiseen pienehköt tulot eivät riitä. Nuukasti eläen ja etukäteen säästäen tarpeelliset hankinnat saa heti omikseen, mutta etukäteen ostaen nuukuuten tottumattoman jälkikäteen säästäminen ei onnistu, joten jo hankitut tavarat saakin se, joka myös maksaa ne.
Lainatakaukset eivät ole maksanut kaupungille senttiäkään (0 senttiä)! Tasan.
Vai ei...kyllä ovat..työtunteja ja turpakäräjiä---ja siitä muusta momenttisiirtoja piiloon piiloon--voi sitä maksuna pitää, kun tyhjien vuokra-asuntojen vuokria maksetaan..vai eikö ne ole rahanmentystä
Pyhäjärven heikon kehittämisen ongelmat kiteytynevät yhteen dilemmaan; hallinnossa jumii liiankin monta pitkälle kulahtanutta ja vanhoilla virsuilla hipsuttavaa "bideniä", ei älytä siirtyä syrjään, ei niin millään...ikä on sinänsä numero, mutta joillakin se on yhtä kuin avain edelleenkiin kaikenlaiseen ---osien ja osallisten vaihto ei voi tulla kyseeseen..minuus- olettajat uskovat vaihtopään ja tehtävän vaihdon johtavan kaaokseen...
He ovat heitä, jotka me äänestäjät sinne halutaan. En keksi parempia.
Heekillä on ennenkin lattiat luututtu.
Idiootit äänestävät idiootteja, ihmeteltävän joukkopsykoosin hengessä..minkäs sille sitten.
Äänestäjä antaa oman sitoumuksensa ehdokkaalle, ehkä pienessä omantunnon sopukassa kuiskii äänni kysyen, oletko ihan varma? Äänestyspäätös on yhtäkuin sitoumus, ja näin vaalikauden aikana edustajasi voi käyttää antamaasi sitoumusta kuinka osaa..ja eivät näytä kovinkaan kehuttavasti osaavan.
Pettureita ei pysäytä mikään, sitoumus ei velvoita molemmin puolin.
Kuten on jo todettu, kiiltävällä kolikollakin on aina kaksi puolta..muistatko.
Niin saat äänestää rauhassa.
Jeps en enää äänestä persuja vrt. Purrran petokset.
Vaihda pahvi jo levyä😁
Joo muistan