Kokkolan Meripuistossa todistettiin torstaina erikoista episodia, kun erään henkilön yrittämä varkaus päättyi aivan toisin kuin oli suunniteltu.
Tutkinnanjohtaja, Pohjanmaan poliisin rikoskomisario Tony Rauma kertoo, että epäilty henkilö oli Meripuistossa mennyt väärään veneeseen ja yritti varastaa siitä perämoottoria.
Paikalle oli sattunut veneen omistaja sekä toinen henkilö. Epäilty rötöstelijä oli alkanut uhkailemaan tätä toista henkilöä. Tässä vaiheessa paikalle tuli poliisi, ja perämoottoria havitelleelle henkilölle tuli kiire poistua paikalta.
– Tilanne ratkesi siihen, että henkilö lähti soutamalla noin 30 metrin päähän, kun partio tuli paikalle, Rauma kertoo tapahtumista.
Tämän jälkeen rajavartiolaitos oli tuonut epäillyn takaisin maihin. Poliisipartio toimitti henkilön Kokkolan poliisivankilaan.
Häntä epäillään laittomasta uhkauksesta ja varkauden yrityksestä.
Sosiaalisessa mediassa on liikkunut tapauksesta paljon huhuja. Facebookissa on puhuttu jopa siitä, että epäilty olisi uhannut toista henkilöä ladatulla haulikolla. Tämä ei Rauman mukaan pidä paikkaansa.
– Uhkailu oli tapahtunut suusanallisesti, vahvistaa Rauma.
(Jani Kauta julkaistu Keskipohjanmaa lehdessä 6.7.2024)
Meripuistossa tapahtunut
12
482
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi Kokkolassa on varkaita?
- Anonyymi
Olikohan sama laivuri, joka on parkkeerannu veneensä siihen vähänmatkanpäähän Jennyn perästä. Se tuntuu aivan sekopäältä. Huutelee ja mölisee ohikulkijoille.
- Anonyymi
Ressu ollut ongella ja sekoillut?
- Anonyymi
Sehän on aiemminkin uhkaillut aseilla ja silloinkin poliisit joutuivat puuttumaan Ressun tekemisiin.
- Anonyymi
Ai se oli Tosirealistii
- Anonyymi
Se venemies Jennyn perässä on harmiton,mutta turpiin vetelen jos alkaa uhitteleen.ja katkon köydet veneestä!!
- Anonyymi
Mitä siellä on oikein tapahtunut ??
- Anonyymi
Mies on mennyt sekaisin.Hoitoon tuo pitäisi saada .
- Anonyymi
Hiukan edes suunnitelmallisuutta ja oikeat työkalut mukana, niin alkaa häipyä näitä peräprutkujakin nykyhallituksen linjan myötä ja niin muuten häipyykin.
- Anonyymi
Sosialismia...!
- Anonyymi
Mikä tyyppi tämä on ?
- Anonyymi
Siellä veneellä on nyt iskelmä disco.Käykää katsomassa .
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1242833
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2581193- 1011191
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791031Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63973Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12970- 30926
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku43857Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie40848- 42754