Mitä tekee työkseen liikunta sihteeri?? Kaikki kisat on urheilu pitäjästä loppuneet.??Erkki Lipponen teki paljon työtä urheilun eteen.Nyt ei tapahdu mitään.???
Mikä on liikunta sihteeri työnkuva
7
380
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä pitäis liikunta sihteeri vaihtaa. Ei saa mitään kisoja järjestettyä.Toista oli Erkin aikaan.
- Anonyymi
Samaa mieltä Erkki teki arvokasta työtä.paljon ilmaisia tunteja.Lapinlahti oli urheilupitäjä.Mitä sanoo kunnan johto tähän?
- Anonyymi
Tekeminen oli ihan nollaa jo silloin kun kisoja järjestettiin. Kaikki muu jätettiin tekemättä, koska kisat vei niin paljon aikaa. Nyt kisoja ei ole, mutta vähässä on tekeminen edelleen, vaikka aikaa pitäisi olla.
Tuota työntekoa kun pääsisi edes viikon seuraamaan niin olisi helppo todeta, ettei töitä juurikaan ole. Rauhallinen suojatyöpaikka. Varsinkin, kun ei ota mitään uusia hommia ja vanhat vähenee pikkuhiljaa pois. - Anonyymi
Eikö Lapinlahdella löydy yksimielisyyttä.Vaihtoon tuollainen.Lapinlahdella oli ennen kisoja ym.Viime talvena yhdet lasten kisat Kasasen Erkin ansiota sekin.
- Anonyymi
Ongelma on, että väki Lapinlahdelta lähtee. Nytkin lähti entinen käytävän juoruilija, jolla meni sukset ristiin sireenin kanssa.
Vanhojen kisojen tasoisia karkeloita on ihan turha Lapinlahdelle enää kuvitella, mutta voisihan sitä kehittää jotain muuta tilalle.
Suurimmat tapahtumat taitavat olla Aikataika ja Juustojuhlat. Kehityksen aallonharjalla molemmat. - Anonyymi
Talous kunnassa koiralla ja suojatyö paikkaa pidetään.Lapinlahti sai paljon mainetta Lipposen Erkin aikaan.Täytyy ihmetellä et hiihto pitäjän on näin käynyt.Ei taida hiihto olla liikuntasihteerin laji.Eikun potku petsuuksille.
- Anonyymi
Ei ymmärrä itse lähteä pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611387Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3491121- 37782
SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä70756- 42742
Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa151722Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen48702Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.182685Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki44659- 49612