SAIRAANHOITO SOTESSA

Anonyymi-ap

Kallis johtajisto ja esimiehiä lisättiin pilvin pimein pyörittämään papereita ja istuntoja riittää. Kaikki toiminta on pelkkää alas polkemista ja nimenomaan ikäihmiset ja vammaiset : kaikista surkeinta heidän kohtelunsa . Miten voikin olla niin kylmää toimintaa jotka ovat tehneet töitä ja maksanet veroja ja kaikki olosuhteet aivan eri mitä nykyään. Töitä tekivät 6 päivää viikossa jalomat pari viikkoa ja vapaaajat tehtiin kotona töitä että pärjättii.
OMAKOHTAISET kokemukset vanhempieni kohtelusta heidän kahdesta viime vuodesta. ei oteta kohtauksien jälkeen ambulanssiin vaan käsketään menemään polille taksilla ja sitä TAXIA kun ei niin vaan saa.
Unohdettu tunneiksi polille ilman vettä ja lääkäri oli todennut että kuivuminen pitkällä.
Laitoksessa ei syötetty, ei huolehdittu vatsantoiminnan seuraamisesta ,päivien jälkeen sanotiin vaan että asia hoidettu vaikka vatsantoimintaa edistävät jauheet olivat mukissa mistä ei kukaan ollut laittanut veteen ja juottanut sitä ja sen seurauksena kauheat tuskat.
sanoin sairaanhoitajalle joka kierrollaan taas jakoi lääkkeet ja taas kerran sinne mukiin missä jo vatsantoiminnan edistämisen pusseja jo viisi aemmilta kierrolta ja siinä vaiheessa sanoin että eikö kukaan kouluttautunut hoitaja ajattele yhtään mitään kun niitä oli jo monia eikä kukaan laita niitä vesiin ja juota vaikka ihminen kertoo olevan tuskissa eikä itse pääse ottamaan vettä ja sekoitamaan jauhetta joukkoon.
OMAISENI kaatui kun yritti vessaan mennä KUN SINNE EI KUKAAN EHTINYT VIEDÄ EIKÄ HALUNNUT PÄÄSTÄ VAIPPAAN JA OLLA MÄRISSÄ YÖN SEN JÄLKEEN. Murtumia useita sen jälkeen ja makasi kovissa tuskissa sen vuoksi ja ei todellakaan pystynyt ottamaan mitään sivupöydältä.
Minä pelkään sitä päivää kun itse olen siinä kunnossa kun en pysty huolehtimaan itsestäni.

1

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinä sitten vaan vierestä katselit kaiken tämän. No huh hu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2580
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1950
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1499
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1028
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      913
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe