Väsyttääkö teitä?

Sain valita etukäteen lähdenkö eläkkeelle 60-, 63- vai 65-vuotiaana. Onneksi valitsin tuon 60! Valinta piti tehdä kymmenisen vuotta ennen eläköitymistä, joten en vielä tiennyt miten rankkoja viimeiset vuodet tulisivat olemaan. Pidin työstäni, se oli mielenkiintoista ja haasteellista ja työkaverit olivat mukavia, mutta työssä käynti oli raskasta muutaman viimeisen vuoden. Olin niin stressaantunut, etten enää jaksanut harrastaa mitään, lukeminenkaan ei sujunut, vaikka aina olen rakastanut kirjoja. Kaikenlaisia kipuja ilmaantui minullekin, jalkoja särki ja rappusten nouseminen otti voimille. -Olen nyt ollut muutaman vuoden eläkkeellä; ensimmäisen kesän makoilin sängyn päällä ja luin, luin, luin! Kertaakaan ei ole ollut ikävä töihin; työkavereita olen kyllä kaivannut.
Jos sinulla on mahdollisuus lähteä eläkkeelle, älä edes epäröi. Pitää sitä jaksaa nauttiakin eläkkeellä olemisestaan!

Ei enää viitsisi kun pakon edessä skarpata.
Haaveilee vain siitä että pääsisi nopeasti omiin oloihinsa.

Olen osa-aikaeläkkeellä tällä hetkellä. Osa-aikaeläkkeelle jääminen oli minulle valtava helpotus. Ennen sitä oli aivan loppuun uupunut.

Nyt on tullut aivan uusi ilmiö. Minua nukuttaa kaiken aikaa. Tämä ei ole samaa kuin se entinen uupumus, haluaisin vain mennä pehkuihin ja nukkua. Haukottelen koko ajan. Tämä on minusta kyllä terveempää kuin se entinen, täydellinen uupumus, joka ei sallinut edes hyvää unta. Nyt nukun hyvin ja joskus jopa kellon ympäri.

Voiko tällainen unisuus olla oire esim. sokeritaudista, sillä olen aika pulska?

monesti ajatellut että miten sinun ikäisesi ihmiset jaksavat tehdä vaativaa työtä, itse sain jäädä vähemmälle työlle jo 55.vuotiaana,mutta lopullisesti eläkkeelle 62,vuotiaana,minä en olisi jaksanut, tuli vaikka mitä terveys haittaa,nousi verenpaine sydänmen tykytystä jos väsyi,ei voinut nukkua tuntui ettei ehtinyt tehdä mitään tarpeeksi hyvin aina, jäi jotain puuttumaan kun ei jaksanut tarpeeksi, kun luin kirjoituksesi,niin se oli kun omaa kertomistani,tuli uusi nuoruus kun eläkkeellä saan määrätä aikatauluni ja työni,

että mikä sinua pitää kiinni työssäsi?
Asema? Kunnianhimo? Raha? ?? Tunnetko olevasi "korvaamaton"?

Kerrot, että väsyttää, ei ole virtaa enää, pikkuvaivoja, perussairauksia ja lääkkeitäkin joudut käyttämään.

Tekisit nyt hyvä ihminen itsellesi selväksi, että haluatko kuolla "työsi ääreen saappaat jalassa" vai nauttia elämästä vielä vuosia, vuosikymmeniä ehkä?
Miksi "luovuttaminen" tuntuu niin vaikealta? Onko työsi ainoa elämänsisältö?
Kuulehan, kyllä eläkeläisenäkin on elämää, rikasta elämää. Aivan uudenlaista toimintaa, harrastuksia jne. Ei pakkotahtista, vaan omien voimavarojen ja kiinnostuksen mukaan. Itsestä se on kiinni mitä tahtoo.

Itse olin aika kunnianhimoinen ja "koulutin" itseäni työn ohella vaativampiin ja vaativampiin tehtäviin. Mutta - alle 50 v. kieltäydyin "johtotehtävistä"! Tosin pyynnöstä suostuin kuitenkin vaativiin "erikoistehtäviin". Työtahti kuitenkin alkoi kiihtyä mielettömyyksiin henkilöstön vähentämisestä "kilpailukyvyn nimissä" johtuen. Lopulta huomasin tekeväni 3-4 ihmisen työmäärän! Olin niin väsyksissä, että viikonloput meni kokonaan nukkuessa ja viikollakin "tekemättömät" työt häiritsivät nukahtamista. Loppuunpalaminenhan siitä oli seurauksena. Sairaslomia eripituisina jaksoina. Lopuksi työkyvyttömyyseläkkeelle.

Minulle oli suuri helpotus päästä siitä "oravanpyörästä". Kuusi vuotta on nyt aikaa tuosta ja päivääkään ei ole kaduttanut että "olen vain eläkeläinen" 61 vuotiaana!

Toinen esimerkki elävästä elämästä: Entinen esimieheni - siis se johtavassa asemassa oleva "virkamies" - kuoli sydäninfarktiin n. puoli vuotta minun eläkkeelle jäämiseni jälkeen. Oli pari vuotta minua nuorempi silloin.

Itse tein kolmisen vuotta työtä osa-aikaeläkkeellä ennen "vapautumistani". Sitä ennen olin jo aika lailla väsynyt, viikonloppuisin en jaksanut tehdä juuri muuta kuin levätä, levätä. Kolme päivää työtä viikossa oli sopiva määrä, mutta odotin silti eläkeaikaa kuin kuuta nousevaa, ja onneksi se luonnollisessa järjestyksessä tulikin jo 63-vuotiaana. En ymmärrä kuinka moni jaksaa 65-vuotiaaksi asti, joka on nykyinen eläkeikä.
Ei todellakaan kannata väkisin punnertaa, jos voimat alkavat olla vähissä. Kun jää oikeaan aikaan pois, on vielä kenties monta onnellista vuotta, jolloin voi tehdä ihan mitä haluaa. Esim. eläkesumman kartuttamiseen ei kannata tuhlata loppuelämän tärkeitä hyviä vuosia. Mitä tehdä hyvillä tuloilla, ellei niistä mitenkään enää voi nauttia, pahimmassa tapauksessa ei enää ole niistä nauttimassakaan.
Ihanaa aikaa tämä jolloin vielä jaksaa jotakin harrastaa, matkustella ja nauttia elämästä. Pienet krempatkin sietää paremmin, kun ei ole stressiä ja pakottavia aikatauluja. Mutta eihän tuo aika näytä riittävän kaikkeen, mihin haluaisi sen riittävän. Harrastukset ovat minulle tärkeitä, ja nyt voin tehdä sitä, mitä työssä ollessa ei jaksanut tehdä eikä aina voinutkaan.

olen itse miettinyt, ettei se välttämättä aina ole työ, joka väsyttää ja rasittaa.

Jos työolot säilyvät kohtuullisina, voisin ehkä mielellänikin jatkaa vaikka vanhemmaksikin. Elleivät sairaudet tule esteeksi.

Joskus emme yksinkertaisesti viihdy töissä ja sinne lähteminenkin tuntuu vaikealta. Vaatiiko työnantaja meiltä liikaa, vai itsekö siihen syyllistymme?

Usein vaadimme itse itseltämme liikaa, ja velvollisuudentunteemme estää jättämästä tekemättömiä töitä pöydälle. Ne sitten vasta stressaavatkin.

Monilla on välillä niin kiire, ettei ehdi töitä tehdä kun pitää koko ajan kiirehtiä. Osan kiireestä teemme itse. Miksemme voi pitää päivällä vapaita tunteja, jos työ vaatii edustamista illalla?
Emme ehdi.
Onko se totta, vai kuvittelemmeko vaan?
Kuka estää, minä itse vai joku muu?

Meidät on kasvatettu sellaisiksi.

Jos osaisimme hieman säästää itseämme ja pitäisimme välillä myös "tuumaustaukoja", voisimme luultavasti paremmin ja työtkin ehkä tulisivat paremmin tehdyiksi.
Ehtisimme suunnitella, rationalisoida ja ehkä päättää, mitkä työt voisimme kokonaan jättää tekemättä, tai siirtää toisille.

On joitain sellaisia aloja, joilla ei saa hosua tai kiirehtiä. Tehdään omastammekin sellainen.
Useimpiin asioihin voimme itse vaikuttaa, kun vaan huomaamme hetkeksi pysähtyä miettimään.

Miksi pitäisi näyttää nuorelta tai nuorekkaalta?
Näytetään ikäiseltämme ja toivotaan, että nuoremmat oppivat taas kunnioittamaan vanhempia kollegojaan ja heidän asiantuntemustaan.

Jos minulla on mielenkiintoinen työ, jonka ehtisin rauhassa hoitaa normaalin työajan puitteissa, ei minulla luultavasti olisi mitään kiirettä eläkkeelle. Välillä saattaisin pitää joitain ylimääräisiä vapaapäiviä, jos talouteni ja työt sallisivat.

Jokaisen pitää tehdä omat ratkaisunsa. Joku säästelee ja odottaa eläkepäiviä - joita ei sitten koskaan tulekaan.

Eläkkeelle tai ei, yritetään kuitenkin pitää huolta itsestämme ja muistaa elää (lähes) jokainen päivä.;) - Yritän muistuttaa itsellenikin. ;))

Vaikka työni on sellaista, että osa-aikaeläke on aika hankala käytännössä järjestää, niin kyllä se silti helpotti. Sinulla olisi ikäsi puolesta sama mahdollisuus. Kun olin vielä 60 vuosi sitten, niin ajattelin etten elä 65-vuotiaaksi, jos entinen meno jatkuu.

Tulojen pienenminen ei juurikaan tunnu missään, koska eläkeyhtiö maksaa 50% saamattomasta palkasta ja verot alenevat. Sanon torstaina: "Hauskaa vikkonloppua, tavataan tiistaina." Muut kiristelevät hampaitaan.

Itse asiassa se työn väheneminen ei ole se suurin helpotus, vaan asennemuutos: Olen oppinut ottamaan asiat kevyemmin. Olen oppinut näkemään, etten ole korvaamaton. Saan vapaasti tuntea olevani vanha. Kykenen delegoimaan paljon paremmin kuin ennen, ja kaiken lisäksi on vielä tämä uusi laki, joka antaa mahdollisuuden jäädä kokonaan eläkkeelle 62-63-vuotiaana (toivottavasti sinäkin kuulut se lain piiriin).