Myötähäpeää Kainuun Sanomien takia

Nousin aamulla netistä lukemaan uutisia. Odotin Kainuun Sanomista ja Ylä-Kainuusta tarkempaa uutisointia ikävästä onnettomuudesta Suomussalmella. Molempien nettilehtienlukuoikeudet olen maksanut. Sellainen uutinen löytyi Ilta-Sanomista. Eikö Kainuussa toimittajilla nouse enää perse penkistä sen vertaa, että kävisivät paikan päällä? Poliisiauton kuva laitetaan kuvaksi juttuun, voi saatana sentään. Entäs tämä Kajaanin ravien möhlinki, siitäkin kerrottiin Ilta-Sanomissa. Kainuun sanomat varmaan vaikenee. Nyt loppui Kainuun lehtien lukuoikeiuksien maksaminen. Ovat niin surkeita esityksiä!
14435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Useamman päivän viiveellä tulee "uutiset" lehteen. Sen sijaan typeriä kolumneja väsätään päivästä toiseen.

Äänestä

Kovin ovat varovaisia uutisoinnissaan nämä maakunnan lehdet. Päin vastoin kuin nuo valtakunnalliset. Järjestys on tämä, ensin kirjoittaa iltapäivälehdet ja sitten paikalliset. Jos yleensä kirjoittavat mitään.

En tiedä, ovatko laiskoja vaiko vain varovat mitään kirjoittamasta. Siitä seuraa lukijakato. Ihmiset haluaa tietää.

Äänestä
  • Ennen oli Sotkamossa räväkkäotteinen toimittaja. Kirjoitti raveistakin ja kovia uutisia. Hänen kaltaisiaan tarvittaisiin tänäkin päivänä.

    Äänestä

Ehkä nyt on sellainen tapaus että voi jättää vielä tarkemmat jutut vaikka myöhemmäksi.

Äänestä
  • Kumpi? Tämä ravimöhläys, jossa on isoista rahoista kysymys vai onnettomuus?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kumpi? Tämä ravimöhläys, jossa on isoista rahoista kysymys vai onnettomuus?

    Onnettomuus. Tilanne on nyt se, että siinä on tutkimukset käynnissä. Ei varmasti ole mitä kirjoittaa, vaan täytyy odottaa tutkimusten tuloksia, mikä aiheutti sen mönkijän kaatumisen.

    Äänestä

Sitäpaitsi taisi KS uutinen olla jo samalle iltaa nettilehdessä....ja näköislehdessä seuraavana päivänä.

Äänestä

Vieläkö ylpeät eläkeläissuvakit kirjoittelee kakkendaalia? 😁

Äänestä

Kun koko maakunnan väen ikäpyramidi on nokallaan ja yleisin kulkuneuvo on rollaattori, ei sellaista toimittajaa ole syntynytkään, joka Kainuusta oikeita uutisia löytäisi. Varsinkaan heinäkuussa.
Niinpä KSkin on täynnä kopsattuja juttuja, jotka ei mitenkään Kainuuseen liity. Kaiken lisäksi samat jutut löytyy netistä jopa päiviä aikaisemmin.

Ampparit.comista löytyy kaikki uutiset ja suurin osa ilmaiseksi. Juuri muuta ei tarvita.

Äänestä
  • Uutisiaiheita kyllä olisi, vaan ei ole uutisten tekijöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Uutisiaiheita kyllä olisi, vaan ei ole uutisten tekijöitä.

    Mutta eihän näistä hoitsuista, jotka venyttävät työnsä agendaa aivan laittomille puolille, voi mitään kirjoittaa. Sitähän saattaa itse tarvita apua jonain päivänä.

    Äänestä

Kuka tollo enään tilaa kainuun Sanomat... kohokohdat lukee nopeammin muualta...

Äänestä

Ei ole mitään ravimöhlinkiä. Urheilussa tuomarit tuomitsee näkemystensä mukaan. Monesti eri tuomarit antaa erilaisia tuomioita, lähetetään pelaaja jäähylle tai annetaan rankkari monen mielestä kyseenalaisesti.
Kajaanin raveissa tuomariston näkemys poikkesi, jälkikäteen joidenkin sääntöoppineiden näkemyksestä.

Äänestä
  • Kuinka moni jalkapallon Em-kisojen pelin lopputulos olisi jälkikäteen muuttunut. Kuinka moni maali hankittiin hyvien näyttelijän lahjojen tai tuomariston näkemysten ansiosta. Kuitenkin paikalla oleva tuomaristo päättää parhaan kykynsä mukaan ja sillä sipuli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nousin aamulla netistä lukemaan uutisia. Odotin Kainuun Sanomista ja Ylä-Kainuusta tarkempaa uutisointia ikävästä onnettomuudesta Suomussalmella. Molempien nettilehtienlukuoikeudet olen maksanut. Sellainen uutinen löytyi Ilta-Sanomista. Eikö Kainuussa toimittajilla nouse enää perse penkistä sen vertaa, että kävisivät paikan päällä? Poliisiauton kuva laitetaan kuvaksi juttuun, voi saatana sentään. Entäs tämä Kajaanin ravien möhlinki, siitäkin kerrottiin Ilta-Sanomissa. Kainuun sanomat varmaan vaikenee. Nyt loppui Kainuun lehtien lukuoikeiuksien maksaminen. Ovat niin surkeita esityksiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu