Toivottavasti osaan kirjoittaa ymmärrettävällä tavalla kun pää on ihan pyörällä.
Siis mikä todennäköisyys on että mies alkaa olemaan "kunnolla"?
Ensimmäisen lapsen odotusaikana mies kunnioitti raittiuttani niin, ettei käynyt kapakoissa vaikka ottikin alkoholia viikonloppuisin. Syntymän jälkeen alkoi puolestaan ottaa siitäkin edestä ja hetken olimmekin erossa, hoidin lapsen yksin.
Toisen raskauden kohdalla ei menojalkaa yritetty edes pienentää, mies tuli kotiin yöllä humalassa.
Nyt kolmatta odottaessani mies on tehnyt hieman enemmän kotitöitä mutta alkoholi menee edelleen kaiken muun edelle.
Lupauksia rikotaan ym.
Kun yritän puhua ja selittää omia tunteitani tai vaatia tasa-arvoista kohtelua tähän suhteeseen niin mies sanoo ettei halua tossun alle!!
En mielestäni vaadi miestä tossun alle, vaan sellaista suhdetta jossa arvostetaan kumppania ja otetaan vastuu yhdessä!! Tietenkin kummallakin saa olla omat harrastukset jne. mutta kännireissuja en pysty hyväksymään kun luottamus on mennyt...
Siis mikä todennäköisyys on että mies alkaa olemaan "kunnolla"?
Ensimmäisen lapsen odotusaikana mies kunnioitti raittiuttani niin, ettei käynyt kapakoissa vaikka ottikin alkoholia viikonloppuisin. Syntymän jälkeen alkoi puolestaan ottaa siitäkin edestä ja hetken olimmekin erossa, hoidin lapsen yksin.
Toisen raskauden kohdalla ei menojalkaa yritetty edes pienentää, mies tuli kotiin yöllä humalassa.
Nyt kolmatta odottaessani mies on tehnyt hieman enemmän kotitöitä mutta alkoholi menee edelleen kaiken muun edelle.
Lupauksia rikotaan ym.
Kun yritän puhua ja selittää omia tunteitani tai vaatia tasa-arvoista kohtelua tähän suhteeseen niin mies sanoo ettei halua tossun alle!!
En mielestäni vaadi miestä tossun alle, vaan sellaista suhdetta jossa arvostetaan kumppania ja otetaan vastuu yhdessä!! Tietenkin kummallakin saa olla omat harrastukset jne. mutta kännireissuja en pysty hyväksymään kun luottamus on mennyt...
Vastaukset 14
Vanhimmat
Aika pienet todennäköisyydet.
saat tietoa. Aika turhia ovat toiveesi.
Samaahan se omakin järki yrittää sanoa vaikka sydän muuta väittää.
Mies hakekoon apua kun ei muuten näy juonti pysyvän kurissa, tai sitten on pakko erota.
Olisi vaan kiva tietää että joku on tuommoisesta ojasta päässyt jaloilleen...
Kaiken päälle sain eilen tietooni ettei mieheni iltainen kännireissu ollut todellakaan "kunnolla olemista".............Lääppinyt ym. erästä tuttua mutta sänkyyn ei ollut päässyt.
KUVOTTAVAA!!
Missä lie tälläkin hetkellä ja kotiin tullessa (jos tulee-jos päästän) se sama "en mä mitää muista, olin ok..."
Anteeks, väärä palsta, mut purkautukoon nyt.
montako lasta sulla on siinä. Kolme metrin mittaista ja yksi hyvän toistametriä, vai?
Ootko äiti neljälle vai kolmelle.
Pidätkö bead&breakfast (petijapuuro)systeemiä,
onko sulla pesula, oletko taksifirmanomistaja. Ootko automaattinen puhelinvastaaja.
Kun tiedät vastaukset näihin, tiedät mitä pitää tehdä.
Toki vastuu käyttäytymisestään on miehelläsi, mutta rujo totuus on se, että niin kauan kuin "annat" miehesi ördätä kaupungilla ja lintsata kotona niin hän myös sen tekee, jos hänen luonteensa kerta on sen sorttinen. Ts. ainoat vaihtoehtosi on joko sietää miehesi käytöstä tai esittää ultimaatumi, jonka mukaisesti miehesi joko siivoaa tapansa tai pakkaa kamansa. Tämä edellyttää miehesi ja/tai kummankin hakeutumista ammattiavun piiriin. Pelkät lupaukset tapojen korjaamisesta osoittautuvat yleensä hyvin heiveröisiksi.
Ikävää, että sinulle on käynyt näin ja toivon, että ukkosi tajuaa ajoissa mitä hän on menettämässä lapsellisen käytöksensä vuoksi. Jos teet hänelle selväksi, että hänen on muutettava tapansa ja hän silti kieltäytyy, niin olet ainakin yrittänyt kaikkesi. Tsemppiä ja voimia sinulle. Veikkaan, että edessänne ovat myrskyisät ajat.
muista myös pysyä niissä. Mieti etukäteen vaikutukset, koska siinä voi käydä kumminpäin vaan. Eli hetkellinen tai kokonainen tapojen kohennus tai ukko lähtee lätkimään vapaana kuin taivaan lintu. Se tuska erostakin on sitten kestettävä ja lapset hoidettava. Suosittelen AlAnon-ryhmään hakeutumista. Hyvää kesää Sinulle kaikista pulmistasi huolimatta!
..kuten allekirjoittanut, mutta selviäisitkö sinä siitä? Pääsin päihteistä ja muista nopeaa helpotusta antavista jutuista 2 vuotta sitten. Luikertelin kolmen lapseni ja äitinsä luo pian sen jälkeen, mutta suhteemme ei kestänyt rehellisyyttä ja puhumisen tarvetta(minun).. Erosimme viimein oikeasti syksyllä, ja elämäni on ihanaa ilman naista joka ei todella tahtonut raitista(vahvaa) miestä elämäänsä... Lapset ovat paljon luonani ja viihdyn itsessäni. Lasten äiti otti pian uuden kaverin elämäänsä sisältöä tuomaan ja kuitenkin tahtoisi soitella yms. minulle..
Anna miehesi pysyä juoppona, ne ovat helpommin käsiteltäviä lopulta, örveltämisineen ja pettämisineen. Voimia päätöksiisi!
kantsiiko niitä lapsia tehdä tuollaisen miehen kanssa? 3 jo!? Eikö jo tuu mieleen käyttää kortsua tjm.? Anna sen miehes kasvaa eka, ennenku odotat sen kasvattavan jotakuta...
Tuli ihan sama mieleen!
Kun suoraan sanon niin, paljon on miehissä vikaa mutta niin on perkele soikoon naisissakin!
Saahan sen kuupan sekaisin ilman kuppilaakin ja ja vaikka tolulla jos ei muu auta.
Jos emäntä vaikuttaa vaivaantuneelta kotiintuloajoista, ja valittaa että aamu-neljältä on myöhään, parit tunnit puiston penkillä ja kömmit kuudelta kotiin ja toteat, että tulin kulta aikaisin kuten lupasin....
Ihan mielenkiinnosta kysymys naisille. Jos isä ei ole paikalla niin onko sillä naiselle/äidille mitään väliä missä se mies on? Esimerkiksi onko matkustelusta intohimonsa saanut mies keskinmäärin yhtä paska isä kuin juoppo? Voi olla vähän vaikeaselkoisesti esitetty kysymys eikä asiat ole mustavalkoisia.
Minulta ei juopoille isille irtoa yhtään kunnioitusta, mutta reppureissaajia ja toiselle puolelle maapalloa opiskelemaan menneitä isiä tai miks ei äitejäkin en itse halveksi yhtään.
Yksi hyvän isän tai äidin tunnusmerkejä on se, että hän on paikalla. Erotapauksissa on tietty ymmärrettävää, ettei kummankin vanhemman kanssa voi olla jatkuvasti, mutta itse kyllä katson karsaasti jatkuvaa poissaoloa silloinkin, kun syynä on työ tai harrastukset (ymmärrän toki, ettei aina ole valinnanvaraa, mutta usein töissä asutaan vaikkei oikeasti olisikaan pakko).
Juoppo isä tai äiti on reissaajaa tai työnarkomaania ongelmallisempi monesta syystä: hän on usein epäluotettava niin lupauksissaan kuin raha-asioissa, hän saattaa tulla kotiin kännissä eikä sellaisen näkeminen ole hyväksi lapselle. Lisäksi alkoholismi vaurioittaa vanhempien suhdetta usein enemmän kuin pelkkä reissaus, mikä heijastuu lapsenkin hyvinvointiin.
Itseltäni ei kyllä heru kauheasti ymmärrystä niillekään iseille tai äideille, jotka vain omia mielihalija toteuttaakseen lähtevät opiskelemaan tai töihin toiselle puolelle maapalloa ja jättävät lapsen toiselle vanhemmalle.
Ei tulisi mieleenkään kierrellä ravintoloissa tai kännätä kotona nyt kun on suloinen vauva kotona. Viimeisen puolen vuoden aikana on tullut juotua yhteensä noin pullo viiniä. Hyvältä se on maistunut, ja tarpeeksi olen saanut.
Olen asunut opiskeluaikoina alkoholistiksi muuttuvan kanssa samassa kämpässä. Kuvauksesi miehestäsi sopii tähän kaveriin täysin. Nykyisin entinen kaverini on täysi alkoholisti. Käy kyllä töissä, mutta joka ilta kännissä. Saapi nähdä kauanko maksa ja työnantajan pinna kestää. Itse hän ei ymmärrä mitä vikaa on pienessä maistissa. Eikä ole koskaan ymmärtänytkään. Yleensä hän ei muista ryyppyilloistaan; kotiin selviämisestä ja kotona rypemisestä yhtään mitään jälkeenpäin.
Jos et muuten ymmärrä, niin lasten tähden olisi aika erota heti. Ryyppääminen ja pienet lapset eivät sovi yhteen.
"Tossunalle" puheet ovat niitä, joilla miehet saavat sinut hämilleen ja sotkeudut omiin tunteisiisi. Samalla he oikeuttavat elämäntyylinsä.
paljon muistuttaa omaa avioliittoani,minä miettisin ,rakkauden aakkosia, tuntuu varmaan erittäin tyhmältä .mull on kolmas muksu tulossa. mut ,en tiiä must tuntuu et meidän kohdalla se on rakkaus kun vieläkin sanelee midän perheen tulevaisuuden