haluttavuus?

olen keski-ikäinen ylipainoinen nainen. en komealla tavalla isokokoinen, vaan lyhyt läski.
laihua olen yrittänyt satoja kertoja muuta itsekuri puuttuu. kannustajaa ei ole. inhoan läskejäni, ja haluaisin olla hoikka.
tunteet on kuitenkin minulakin ja olen alkannut katsella yhtä miestä sillä silmällä. mutta ajattelen koko ajan, etten voi alkaa häntä piirittämään kunolen niin lihava. en tunne itseäni haluttavaksi, ja seksikkääksi. toki henkinen yhteys seksikkyttä tärkeämpi, mutta voiko kukaan mennä tälläisen punkeron kanssa sänkyyn ja rakastella? vai pitääkö minun ensin laihtua ja vastasitten yrittää hänen suosioonsa.
eikö miehet kuitenkin haluisi että niilä olisi seksikäs nainen, vaikkei nyt aivan pamela a n tasoa olisikaan. eli voiko minua haluta tavallinen mies, ei mikään lihavuusfriikki.
112731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ongelmasi on huono itseluottamus. hyvällä itseluottamuksella pystyy kantamaan läskinsä aivan eritavalla.
hyvä itsetunto on sitä että:
-läskeistä ei tee suurta numeroa
-pystyy kiinnittämään huomion oleelliseen eli kiinostaviin ihmisiin
-oppi pitämään itsestään sellaisena kuin on

aito rakkaus on molemminpuolista luottamusta

Äänestä

Olen itse myös ylipainoinen 30kg, mutta en anna sen häiritä. Kokoajan yritän laihtua, mutta vaikeaahan se on...Elän avioliitossa ja minulla on komea ;) mies joka haluaa minua edelleen "läskeineni". Välillä vaivun synkkyyteen, koska haluaisin olla myös ulkoisesti haluttavan näköinen, mutta, mutta...

Äänestä
  • Kumpa minunkin mieheni haluaisi minut sellaisena kuin olen.. Kaipa valitsi minut (hieman pyöreän) siksi ettei muita saanut, mutta olen ainakin huomannut että laihat naiset kiinnostavat häntä erityisesti. Vähemmästäkin itsetunto on heikoilla.

    Äänestä

Naisen itsetunto on usein ulkonäössä kiinni, aloitetaan siitä. Mieti, mikä sinussa on hienoa ja erikoista. Korosta sitä. Sinulla voisi olla esimerkiksi joku näistä: kauniit silmät, kauniit hampaat, kaunis hymy, upeat hiukset. Paino: minun kohdallani kahden kilon laihduttaminen riitti nostattamaan itsetuntoa, pudotin kolme kiloa ja olen pysynyt siinä puoli vuotta. Olen siitä ylpeä, vaikkei sitä kukaan muu ole huomannut. Alusvaatteet: olen tarkka, että minulla on omasta mielestäni kauniit alusvaatteet, tunnen itseni hyväksi ja se näkyy ulospäin. Vaikka alusvaatteitani ei kukaan muu näkisikään, ne ovat tärkeät itsetunnolleni. Jos sinulla on kauniit nilkat, käytä sandaaleita, joissa ne näkyvät. Jos sinulla on kauniit kädet, hoida ne hyvin. Kaikki nämä pikkujutut tekevät hyvää itsetunnolle. Hyväksy itsesi ja kilosi, silloin säteilet itsevarmuutta ja sinusta tulee magneetti. Läheskään kaikki miehet eivät pidä langanlaihoista mallityypeistä. Tsemppiä! Älä ryve itsesäälissä, rakenna itsetuntoasi. Sano joka ammu peilikuvallesi, että olet hyvä tyyppi.

Äänestä
  • yritän olla rypemättä itsesäälissä.
    en oikeen löydä itsestäni kauniita puolia, ehkä ryhti. aijon laihtua, vähitellen.
    kiitän kaikkia vastanneita, hymyä teille ja minäkin aijon hymyillä..
    myös sille rakkauden kohteelle.

    Äänestä

  • vain kun miehet pääsevät kertoamaan mielipiteensä asiasta. Siis onko lihava nainen kiva. Juttu kyllä on niin, että ihan rauhassa voitte tyynnytellä toinen toisianne ja uskotella itsellenne, että maailmasta löytyy normaali mies, joka tykkää läskistä naisesta.

    Ajatelkaas, ns. normaalit pornoleffat ja lehdet sisältävät vain ja ainoastaan hoikkia naisia. Miksikö? No siksi, että miehet tykkää hoikista hyvin muodostuneista naisista. Ei sen kummempaa. Haluaisitko itse läskimahan päällesi kellumaan esim. aktin ajaksi?

    Äänestä

  • odottaakaas kirjoitti:

    vain kun miehet pääsevät kertoamaan mielipiteensä asiasta. Siis onko lihava nainen kiva. Juttu kyllä on niin, että ihan rauhassa voitte tyynnytellä toinen toisianne ja uskotella itsellenne, että maailmasta löytyy normaali mies, joka tykkää läskistä naisesta.

    Ajatelkaas, ns. normaalit pornoleffat ja lehdet sisältävät vain ja ainoastaan hoikkia naisia. Miksikö? No siksi, että miehet tykkää hoikista hyvin muodostuneista naisista. Ei sen kummempaa. Haluaisitko itse läskimahan päällesi kellumaan esim. aktin ajaksi?

    laihdun ja sen jälkeeen MINÄKIN tulen olemaan HYVIN TARKKA SIITÄ millasen päällä kellun.

    Äänestä

Toisinaan olen iloisella ja pirteällä tuulella ja ajattelen, että en kai minä niin hirveältä näytä. Ilo loppuu yleensä lyhyeen, oma mieheni pudottaa minut torjunnoillaan maan pinnalle.

Vihaan kuvaani peilissä.

Äänestä

Kyllä niissä ihan 'tavallisissa' miehissä on monia sellaisia, jotka pitävät runsaammasta naisesta - ja mikä tärkeintä: heille on luonne ja kokonaisuus tärkeämpää kuin mitkään mitat!

Jos kelpaisin toiselle vain tietynpainoisena, eihän hän silloin hyväksyisi minua omana itsenäni. Samanlaisia epävarmuuksia on ollut itselläkin, kunnes kohdalle osui mies, joka aivan vilpittömästi pitää sekä fyysistä että henkistä olemustani upeina...ei lihavuusfriikki, mutta runsaiden muotojen ihailija. Painan reilusti yli sata kiloa, joten sitä läskiä & luontaista pehmustetta löytyy kyllä.
Mies, joka kitisisi painostani tai esittäisi jotain laihtumisehtoja suhteelle, ei voisi minua kiinnostaa, koska itsetuntoinen ihminen hyväksyy toisenkin aina sellaisena kuin hän on.

Jos omista syistäsi haluat hoikistua, sehän on ihan ok, mutta kyllä tähän miesasiaan toinen lähestymistapa on sitten se, että katselee sellaisia miehiä, joita eivät selluliitit säikytä!

Äänestä

älä vaan rupea elämään mitään "sit ku" -elämää jonkun läskiesi takia! Elämä on nyt, haluat sitä miestä nyt! Kyllä mäkin aina ajattelen, et kunhan 5 kiloo pois ja kunhan tukka on pitempi ja kunhan kynnet on kunnossa ja sitä ja tätä ja tuota... mut sit mä aina lopetan ja teen sen mitä haluun, viis pikkuseikoista. Okei, jotkut on mua sinnikkäämpiä pudottaan painoaan, nopeestikin; mut jos mä rupeisin pudottaan vaikka kymmentä kiloa sillä ajatuksella, et sen jälkeen teen itteni tykö jollein miehelle, niin mä tietäisin jo etukäteen, et sitä päivää ei tuu ikinä. Ole ihana NYT, älä vasta sitten. :)

Äänestä

Itse tykkään enemmän pienistä naisista, mutta ei se lihavuus mikään este ole. Sopivasti saa olla ylimääräistä ja se saattaa olla jopa kiihottavampaa kuin laiha nainen.
Toisaalta tunnen ihmisiä jotka taas kiihottuvat tosi lihavista naisista. 150kiloa on heidän mielestään hyvä naisen paino!

Kauneus on katsojan silmissä. Itsetunto kohdalleen niin varmasti löytyy se oikea mies.
Meistä jokainen kun tykkää omista jutuistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lihava nainen kirjoitti:

olen keski-ikäinen ylipainoinen nainen. en komealla tavalla isokokoinen, vaan lyhyt läski.
laihua olen yrittänyt satoja kertoja muuta itsekuri puuttuu. kannustajaa ei ole. inhoan läskejäni, ja haluaisin olla hoikka.
tunteet on kuitenkin minulakin ja olen alkannut katsella yhtä miestä sillä silmällä. mutta ajattelen koko ajan, etten voi alkaa häntä piirittämään kunolen niin lihava. en tunne itseäni haluttavaksi, ja seksikkääksi. toki henkinen yhteys seksikkyttä tärkeämpi, mutta voiko kukaan mennä tälläisen punkeron kanssa sänkyyn ja rakastella? vai pitääkö minun ensin laihtua ja vastasitten yrittää hänen suosioonsa.
eikö miehet kuitenkin haluisi että niilä olisi seksikäs nainen, vaikkei nyt aivan pamela a n tasoa olisikaan. eli voiko minua haluta tavallinen mies, ei mikään lihavuusfriikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu