Olen unessani tutun miehen kanssa hämärässä huoneeessa. En oikein kunnolla näe miestä mutta hän valittaa että häneen sattuu, häneen koskee jokapaikkaan. Hänellä on hyvin voipunut ääni.
En unessa tee mitään, eikä hänkään liikahdakaan, hän on vielä kaikenlisäksi aivan kuin sivullani tai jopa selkäni takana.
Aamulla kun heräsin minulla oli tosiaan paha mieli, että mikä ystävääni vaivasi. Mitähän uni voisi merkitä?
En unessa tee mitään, eikä hänkään liikahdakaan, hän on vielä kaikenlisäksi aivan kuin sivullani tai jopa selkäni takana.
Aamulla kun heräsin minulla oli tosiaan paha mieli, että mikä ystävääni vaivasi. Mitähän uni voisi merkitä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toinen kirjani sanoo vaikeroinnista näin:
"Joko sinä tai ystäväsi tarvitsee pian apua."
Toinen kirja sanoo avuttomasta ihmisestä:
"Pätemisen tarpeesi tulee tyydytetyksi."
Itse kallistun tuon ensimmäisen vaihtoehdon puolelle joka tulkitsee vaikerointia.
Tulethan kertomaan jos tai kun jotain tapahtuu?
Vaikeroija voit olla sinä itse. Huone oli hämärä, siksi myös asia mikä surettaa voi olla hieman kätkeytynyt, jopa sinulta itseltäsi. Voit olla itse jotenkin väsynyt ja surullinen, ehkäpä olosi on voimaton. Koska vaikeroija oli lisäksi kuin takanasi, voisi viitata suruun menneisyydessä, käsittelememättömään, joka vieläkin vaikuttaa mielialaasi.
Voi tietenkin viitata myös suoraan alitajuiseen oivaltamiseen, että tällä ystävällä on jokin hätä, varsinkin jos hän on läheinen.
Hei!
Kiitos teille molemmille tulkinnoistanne!
Enkä tuo Nukkumaijattaren tulkinta osuu nyt enemmän kohdalleen. Olen todellakin itse ollut hyvin väsynyt,surullinen,välillä täysin voimaton!
Samoin tuo Ystäväni tuska on olemassa,tuska josta olen saanut tietäää vasta tämän unen näkemisen jälkeen.
Hyvää kaunista kesää teille molemille!