Katoavat kommentit

Pyhäjärvi-palstalla on villi meininki. Alatyyliset, Sexsitiset ja pilkkaavat häirikkökirjoittelijat valtaavat aloitettuja ketjuja, toiminta on tarkoitushakuista, oli sitten kuinka asiallisesti aloitetut, ja siihen asiallisesti vastaavat saavat sontanaamat aktivoitumaan. Ylläpidolle ilmianto ei johda pääsääntöisesti kommenttien poistoon ikävistä viestittelyistä.

Ylläpitoa edustavat paikallisen taustan moderaattori /-t, joten siitä johtunee kommenttien poistojen tietty rajalinja, poliittisen sisäpiirin uskottu mies tai nainen on saanut kiksin, ja ottaa delettämällä poistaen, ettei aihe kasva. Toiminta ei ole tarpeellisen keskustelun valvontaa, vaan sananvapauden rajoittamista.

Moderaattoriksi pääsee kerrytettyään itselleen tarpeeksi kanavan omaa ns. karmaa. Moderaattorit käyvät läpi ilmiannettuja jodlauksia/kommentteja ja päättävät, näkyvätkö ne muille.
45779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Haista aloittaja pitkä v*ttu🤣

Äänestä

Katsotaan saanko tämän tunkion vastuulliiseen henkilöön yhteyttä, olisi "vähän" asiaa hänelle.

Äänestä

Kannatan tämän tunkion sulkemista.

Äänestä

Suomen perustuslaki

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla.
------
Pyhäjärvi-palstan moderaattori soveltaa Pyhäjärven omintakeista lakia. ei Suomen perustuslakia, eikä sanavapauslakia.

Äänestä

Pitää tehdä kantelu julkisen sanan neuvostolle.

Äänestä
  • Vain lukutaidoton idiootti kävelee hiihtoladulla.

    Äänestä

Aloittaja on harvinaisen oikeassa

Äänestä
  • Täydellisen oikeassa!

    Äänestä

Minkäs puolueen jälkikasvu sivustolla keskustelee

Äänestä
  • Maalaisliiton, uusio keskustan

    Äänestä

Kyllä on huomattu jos kirjoittaa tuulimyllyistä kielteiseen sävyyn heti häviää.Vaan myönteinen hyminä saa jatkua

Äänestä
  • Olen huomannut aivan päinvastoin, jos puolustat myllyjä niin se häviää heti.

    Äänestä

Pyhäjärvi palsta kertoo kuinka huonosti ihmiset voi , täällä puolueet taistelee keskenään. Ihmiset on jaoteltu eri ryhmittymiin . Ei täällä kunnassa tarvitse politikointia, vaan hoitaa pyhäjärvisten parasta ajatellen.
Tuuletusta kaipais johtoryhmä, sieltä se esimerkki lähtee.

Äänestä
  • Tuuletusta kaipaisi itkijäporukka.

    Äänestä

Paljas pyllu vain viuhati vaalituvalta poisheitettäessä. hih hih

Äänestä
  • Siinä se keskustan malli ,sitähän täällä on toteutettu vuosikymmenet.
    Kertoo kirjoituksesi kaiken oleellisen kyseisestä toiminnasta kepun suruksi."2024-07-15 21:42:47"
    Kuvittelevat olevansa parasta a luokkaa, vaikka kannatus kertoo kaikkea muuta.

    Äänestä

Veikkaan yhtä ääntä?

Äänestä

Kysymys on yksinkertaiseti siitä, että täällä itkevät ja päättäjiä haukkuvat eivät pärjää älyllisesti heille osoitetuille kommenteille. Luuserit varmaa viimeisenä vaihtoehtona uhkailevat viranomaisilla. 0=0

Äänestä
  • Miten äly ja cescusta liittyvät toisiinsa?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Miten äly ja cescusta liittyvät toisiinsa?

    Mietin miten sinun tasoinen voi edes käyttää sanaa äly?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Mietin miten sinun tasoinen voi edes käyttää sanaa äly?

    Kun on älyä, niin sitä voi käyttää. Cescusta ei siihen kykene 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Miten äly ja cescusta liittyvät toisiinsa?

    Täysin samaa mieltä .

    Äänestä

Eipä taia olla vaan täällä pyhiksen osiossa tuo sama juttu.

Äänestä

Kaikkein parasta olisi sulkea koko suomi24.
Tai sitten kommentointi omalla nimellä .

Äänestä

Aloittaja teki sellaisen aloituksen että jannut jähmetty 🤣 Eivät tee edes aloituksia...kun eivät kykene

Äänestä

Tilintarkastajan lausunnoilla, tilintarkastusraportti, sen pitäisi antaa rehellisen kuvan kohteest, jonka toimintaa YHTIÖ tarkastaa..toimeksiannon keskeiset pointtit pitää olla paikkansapitäviä...
Pyhäjärven ja aikoinaan ppky Selänteen tilinpäätöksia tarkemmin tietävät voivat olla montaa mieltä, sanotaanko näin, että aika paljon auttaa, jos on tuttu tilintarkastaja, menee selitykset ja soperrukset ns. hyväveli-myötätunnon ja lakien kanssa kaltevaksi , ja johtanee tarkastuslautakunnan suhtautumiseen, huomautukset muodostuvat loivaksi.

Pyhäjärven valtuuston antamia takauksia mm Virkkulaan aiemmin ja nyt PyhäNettiin pitää tilintarkastajan nostaa riskiksi kaupungin taloustilanteessa. Saman "tuotannon" varomattomuus näkyy isoissa kuvioissa, kuten valtuuston pj itse korosti toimintansa.
Valtuuston ja lautakuntien kuntalaisten edustajat.
Varautukaa isojen asioiden kanssa yhtä kriittisesti , kuten nähtävästi tapahtuu ja tarkkaatte muutaman satasen tai tonnin yhdistys/avustus asiossa.!

""Raappana työskentelee asiantuntijayhtiö KPMG:lle. Yhtiö ei halunnut kommentoida Raappanan toimintaa Ylelle.

Ennen konkurssia puhtaat paperit

Tilintarkastukset pomppasivat otsikoihin viime vuonna. Kauppalehti kertoi, että konkurssiin ajautuneen Jukkatalon tilintarkastaja Tapio Raappana oli toiminut tilintarkastajana myös muissa ongelmiin ajautuneissa rakennusyhtiöissä.

Ylen selvityksessä Raappanan tarkastusten määrä on 1 143 eli toiseksi eniten. Raappanan suuresta kohdemäärästä on aiemmin kertonut myös Kaleva.""https://yle.fi/a/74-20094752
____________

Voipi käydä tälle kommentille "välikuolema", s24-tarkastuslautamiehet-ja naiset hyppivät seinille!

Äänestä

25 poistettua kommenttia

Äänestä
  • Isohko määrä poistettuja 2024-07-15 09:33:33 aloitetun aiheen ketjusta.
    Herää epäilyksiä moderoijien henkilöyden suuntaan jos kolmanteenkin, vai mitä?

    Äänestä

Ja Mode poistaa kommentit, joissa vaaditaan tämän tunkion vastuulliisen henkilön yhteystietoja 👍. Pitää oikeasti perehtyä asiaan ja kysyä JSN mielipidettä tunkiosta.

Äänestä

Onneksi tunnustit Facessa olevasi luonnevikainen narsisti. hih hih

Äänestä
  • Mikä välivouhake se sinä olet, postaat sinne tänne ja tuonne?
    Emme tarvitse kusessa uivien rusinaivojesi antamia tulkintojasi emmekä terveystilatulkkaustasi meistä muista, sehän on joka tapauksessa ja itseasiassa omakuvaasi!.
    Sepä siitä, pidä sen sijaan tarkka luku omasta sosiopaatin luonteestasi, koska sinulla on suuri vaara kompastua omaan paskatunkioosi, joko täällä, facessa tai paikallislehden jutussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Mikä välivouhake se sinä olet, postaat sinne tänne ja tuonne?
    Emme tarvitse kusessa uivien rusinaivojesi antamia tulkintojasi emmekä terveystilatulkkaustasi meistä muista, sehän on joka tapauksessa ja itseasiassa omakuvaasi!.
    Sepä siitä, pidä sen sijaan tarkka luku omasta sosiopaatin luonteestasi, koska sinulla on suuri vaara kompastua omaan paskatunkioosi, joko täällä, facessa tai paikallislehden jutussa.

    Miltä tuntui, kun sinun himosi torjuttiin vaalituvalla?

    Äänestä

  • Tunnustaa!!! Tiedätkö psylkologisen lipsahduksen. Narsistille kävi niin. Sellaisena hänet tunnetaan ja muutenkin yhteisöön sopeutumattomana kuten aikaisemmallakin paikkakunnalla.

    Mahtaa olla aika ikävältä elää, kun tietää mitä mieltä ympäristö on? hih hih

    Pelkkä haitta!

    Äänestä

  • Ai niinkö tunnistin, ja mitä sitten jos tunnistin 🤣

    Äänestä

Muuttaisi takaisin.

Äänestä
  • Kärsämäelle 13.23

    Äänestä

  • Kärsämäelle......

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Kärsämäelle......

    Miksi Kärsämäelle 🤣

    Äänestä

Ei ne kommentit mihinkään katoa vaan ne yksinkertaisesti poistetaan ✂️

Äänestä
  • Saivartelua.

    Äänestä

Sai varteenotettavan idean hän

Äänestä

Ideanikkari 🤣

Äänestä

On tämä törkeätä. Tekstit katoaa täällä kesken kir

Äänestä
  • Tämä on ihan pers

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 38 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pyhäjärvi-palstalla on villi meininki. Alatyyliset, Sexsitiset ja pilkkaavat häirikkökirjoittelijat valtaavat aloitettuja ketjuja, toiminta on tarkoitushakuista, oli sitten kuinka asiallisesti aloitetut, ja siihen asiallisesti vastaavat saavat sontanaamat aktivoitumaan. Ylläpidolle ilmianto ei johda pääsääntöisesti kommenttien poistoon ikävistä viestittelyistä.

Ylläpitoa edustavat paikallisen taustan moderaattori /-t, joten siitä johtunee kommenttien poistojen tietty rajalinja, poliittisen sisäpiirin uskottu mies tai nainen on saanut kiksin, ja ottaa delettämällä poistaen, ettei aihe kasva. Toiminta ei ole tarpeellisen keskustelun valvontaa, vaan sananvapauden rajoittamista.

Moderaattoriksi pääsee kerrytettyään itselleen tarpeeksi kanavan omaa ns. karmaa. Moderaattorit käyvät läpi ilmiannettuja jodlauksia/kommentteja ja päättävät, näkyvätkö ne muille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu