Satumaa ja Vinkeri "koristavat" matkustajasatamaa yhävaikka romujen piti häipyä jo alkukesäst.ä Taitaa uusi kaupunginjohtaja olla yhtä vetämätön vätys kuin edeltäjänsä. Kiertoliittymien tekoko vie virkamiesten enerkian ettei romuja saada hinattua pois.. kaupunginvaltuuston vornasilta en mitään odotakaan, mutta kovapalkkaisten virkamiesten pitäisi jotainyrittää palkkansa eteen.
Sataman romulaivat
5
119
Vastaukset
- Anonyymi
Älähän nyt. Saatiinhan torin juomavesilähde sentään kuntoon juuri ilosaarirokiksi.
Laivat könöttävät tuossa vielä ensi kesänäkin, lisääntyvät vaan aavelaivat.
Niiden poistamiseen ei kaupungin viskaaleilla kyvyt riitä. - Anonyymi
Näin on!!!! Mutta älä kritisoi tulee kostotoimenpiteitä.
- Anonyymi
Vinkeri pitäisi maalata ja nostaa pielisjoen rantatörmälle muistoksi, kun järvimakailulle oli kysyntää ja laivoja seilasi useampiakin. Pisimpiä aikataulullisia reittejä taisi olla Nurmes- Savonlinna väli jota seilasi kookas Koli 3 niminen alus.
- Anonyymi
70 metrinen Koli kolmonen oli sisävesien suurin alus, pistettiin palasiksi ja sulattamoon. Pielisellä Kolin ja Lieksan väliä kulkenut autolautta palasi takaisin Norjaan ja on kunnostettu hienoksi, mikä on kun sisävesiliikenne ei vedä.
- Anonyymi
Määräaikaiseksi virkamiesten työt. Tulisi joain potkua hommiin. Voi luoja sitä selitysten määrää mikdi romuja ei millään saada pois näkyvistä. Kyllä näillä vekkuleilla selityksiä piisaa. Tekoja sitäkin vähemmän. Penttilä, herätys!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1242833
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2581193- 1011191
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791031Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63973Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12970- 30926
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku43857Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie40848- 42754