Kahdessa taksissa oli puutteita hintatietojen esilläpidossa viime viikonloppuna Joensuussa. Ilosaarirock veti kaupunkiin takseja myös muualta Suomesta.
Yksi tarkastetuista ajoneuvoista ei ollut rekisteröity luvanvaraiseen liikenteeseen. Lisäksi kahdessa taksissa oli puutteita hintamerkintöjen näkymisessä.
Puutteellisin hintatiedoin varustetut taksit olivat pääkaupunkiseudulta.
Taksissa on aina oltava esillä hinnasto auton oikeassa kyljessä. Poliisi ei kuitenkaan voi puuttua hintatietoihin liittyviin puutteisiin muuten kuin kirjaamalla asian.
Valvonta oli osa poliisin ammattiliikenteen valvontaa, jota tehdään suurten yleisötapahtumien yhteydessä.
Takseista ei löytynyt isoja puutteita Joensuussa
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1242833
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2581193- 1011191
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791031Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63973Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12970- 30926
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku43857Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie40848- 42754