Onko Lieksassa kesäkaupunkina mitä nähtävyyksiä?

Tullaan elokuussa käymään koska ei olla koskaan käyty.
21376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Olen noin 64-vuotias mies. Täällä on ihanaa vätkylöidä ja selvittää mitä ihmettä toiset ihmiset tekevät. Pulipenkeillä riittää niin paljon ihmeteltävää. Ainakin nyt näin eläkkeellä ollessa on aikaa.

Äänestä

Lieksassa voi ihmetellä kahta räkälätasoista kaljakuppilaa, jotka myyvät maan kalleinta olutta. Kun asukkaat ovat pääosin muslimeja, ei ole ihme. 60- ja 70-luvuilla oli joka korttelissa enemmän kapakoita.

Äänestä

Nyt kun sieltä ABC loppuu nin veikkaan että nähtävyydet vähenee rajusti. Itse läpiajaessa kohokohta on ollut apsilta six-packin kanssa kylillepäin lähteneet veijarit joiden kunto on riittänyt siihen toiselle puolen tietä penkille mihin on pitänyt huilit otaa tiukan nesteytyksen jälkeen.
Siinä mielessä hyvä että ihan päiväsaikaan niin kenkään turistin ei tarvitse iltaan odottaa ja olla pakotettu viettämään noilla nurkilla yötä.
Tosi turisti lähtee kylän alapuolelta tielle 522 ja ajaa hymyssäsuin ilomtsiin, tie on ku biljardipöytä, siinä jää välimeren maiden tietkin toiseksi.

Äänestä

Kuulin, että Lieskassa on Suomen pitkäaikaisimmat työttömät ja heitä voi käydä katsomassa maksua vastaan metsässä.

Äänestä
  • Lieksan työttömät olivat työttömiä jo kampakeraamisella kaudella näin pitkäikäisiä työttömiä ei näy missään keskustalaiset yrittäjät ovat yrittäneet patistaa heitä ilmaistöihin leipomoihin ja muualle mutta lieksalainen työtön sinnittelee vuosisadasta toiseen

    Äänestä

  • Suomen pitkäaikaistyöttömiä kannattaa katsella urheilukadulla on kuntouttavan työtoiminnan aktivointipiste syrjäytyneille pitkäaikaistyöttömille jotka on syrjäytetty työsuhteista palkkatyöstä. pulipenkeillä niitä rehottaa pitkin päivään istumassa Kelan sosiaaliturva etuuksilla juomassa kaljaa. on totta Lieksasta löytyy yli 50 vuotiaat vanhukset syrjäytetty työelämästä iän perusteella ja ulkonäkökään ei riitä nykypäivänä työpaikkaa. Lieksassa on helppoa olla työttömänä kun oikeita työpaikkoja ei ole eipä Kaupunginjohtaja Pirrekään mahda mitään miten voidaan päihdeongelmainen työkyvytön työllistään tässäpä miettimistä riittää

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Lieksan työttömät olivat työttömiä jo kampakeraamisella kaudella näin pitkäikäisiä työttömiä ei näy missään keskustalaiset yrittäjät ovat yrittäneet patistaa heitä ilmaistöihin leipomoihin ja muualle mutta lieksalainen työtön sinnittelee vuosisadasta toiseen

    Arkeologisissa kaivauksissa on Rantalasta löydetty varhaisimmat pullonkorkit ja tölkkiklipsit. Seinägraffiteista on päätelty olleen varhaisimpiaa tölkin keräilijä heimoja.

    Äänestä

Oikein kuin miettii, mitä kesällä voi tehdä. Ainoa mikä tulee mieleen, on ruohonleikkuu.

Äänestä
  • Onhan täällä, Kevätniemen Bioöljytislaamo, Rantakylän vanhat puutalot, Reunatie, Teollisuuskylän kakka kaasuttamo, autolautta Pielinen satamassa ja kaikkea muuta löytyy kunhan viitsii etsiä.

    Äänestä

Lieksa on kuuluisa pyllynhaistelu perinteestään.

Äänestä
  • Totta, turistin ei kannata siksi loukkaantua jos lieksalainen tulee kysymään "Anteeksi, saisinko haistella pyllyänne?".

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Totta, turistin ei kannata siksi loukkaantua jos lieksalainen tulee kysymään "Anteeksi, saisinko haistella pyllyänne?".

    Koirat tekevät tuttavuutta haistelemalla toistensa pyllyjä, niin myös lieksalaiset 🐕

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Koirat tekevät tuttavuutta haistelemalla toistensa pyllyjä, niin myös lieksalaiset 🐕

    Lieksan ulkopuoliset haisee jo metrien päähän paskalle, ettei ole epäilystkään ettei, ole Lieksalainen.

    Äänestä

Yamalin nähtävyyksiin kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa.
Jatkiksen-torni kerrostalo, saunakylä, saunalautta, syytimuin hieromo...
Matka sinne taittuu näppärästi BMW-bussilla ja paikan päällä on ilmainen tummelitarjoilu.

Tervetuloa!

Tiedustelut ja pääsyliput:

Jatkuvasyyttely, Saunakylä, Yamali.

Äänestä
  • On jatkiksella pahat harhat. Ei kannattaisi ajella bemarilla ikkuna auki, menee veto päähän...

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    On jatkiksella pahat harhat. Ei kannattaisi ajella bemarilla ikkuna auki, menee veto päähän...

    Ei tarvitse ajaa ikkuna auki. On ilmastointi. Et varmaan tiennyt kun olet tuulellakäypä.

    Äänestä

Laittelen yleensä keskiviikkoisin saunan jälkeen paljaalla, sitä voi tulla seuraamaan pitkästäkin matkaa. Itkettää olen 50-vuotias mies. Lähden serkkulikalle saunaan.

Äänestä
  • Kunnon alkuperäistä lieksalaista kulttuuria!👍
    Siinä olisi turisteilla paljon opittavaa.

    Äänestä

  • Panetko äitiäsi ennen lähtöä?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Panetko äitiäsi ennen lähtöä?

    Hienoa! Alat todella omaksua vanhan lieksalaisen kulttuurin!
    Muilla kunnilla on aihetta kateuteen!

    Äänestä

Reunatien seiväshyppypaikka omalle parvekkeelle pöllityt 8% oluet repussa, paljaallA panot

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tullaan elokuussa käymään koska ei olla koskaan käyty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu