On tainnut Markon asenteet tarttua. Miten Jasmin-puolustaja NYT perustelee toimiaan?
Jasmin haukkuu röyhkeästi lihavia ja vähemmistöjä
41
236
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Jasminin mukaan ihmistä saa haukkua läskiksi ja se, ettei saa on vain p**aa? On siinä akka.
- AnonyymiUUSI
Ai se on noin pitkä eli 1,77 ja entinen mannekiini.
- AnonyymiUUSI
Moukka mikä moukka. Täysi k usipää.
- AnonyymiUUSI
Tuo Jasmin on ollut innokas avautumaan erityisesti vuosina 2016-2017. Se tunnusti että oli suhde yläasteella opettajan kanssa ja tunnusti että oli Dannyn salarakas 19-vuotiaana. Oli kateellinen kun Danny vei Erikan samaan hotelliin Kreikassa. Haukkui Martinaa julkisesti, mutta onhan se myös toisen täälläkin kovin esillä olevan kimpussa ollut. Seiskassa juttu 11.5.2017 ja otsikko "Jasmin Mäntylä piikittelee Sofia Belórfia armotta: Kun sanoja ei tarvita..." On laittanut instaansa kuvan Kardashianista ja sitten aina vastaavan kuvan Sofiasta. Pääsi maikkarinkin sivuille tuolla piikittelyllään. Onko tuo Jasmin hieman ilkeä ihminen myös, kuten toki Sofiakin.
- AnonyymiUUSI
Tukiaisen Jasmin on kieltänyt kolmesti. Tukiainen pyrki politiikkaan ja oli sanonut olevansa Jasmin Mäntylän ystävä. Jasmin tähän että en tunne, en ole koskaan jutellut enkä ole edes koskaan nähnyt kohu-Johannaa".
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tukiaisen Jasmin on kieltänyt kolmesti. Tukiainen pyrki politiikkaan ja oli sanonut olevansa Jasmin Mäntylän ystävä. Jasmin tähän että en tunne, en ole koskaan jutellut enkä ole edes koskaan nähnyt kohu-Johannaa".
Jasminin tuttuja on kuitenkin ollut Viidakon tähtösissä 2012 ja 2013. Ketähän ne lienee ollut?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jasminin tuttuja on kuitenkin ollut Viidakon tähtösissä 2012 ja 2013. Ketähän ne lienee ollut?
Como syyskuussa 2017: "Jasmin Mäntylältä täyslaidallinen Maisa Torpalle".
- AnonyymiUUSI
Hymy 22.11.2012: "Jasmin Mäntylä kieltäytyi tosi-tv:stä - haukkui Martina Aitolehden!"
Iltalehti 22.1.2017: "Jasmin Mäntylä hyökkää Martina Aitolehteä vastaan..." - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hymy 22.11.2012: "Jasmin Mäntylä kieltäytyi tosi-tv:stä - haukkui Martina Aitolehden!"
Iltalehti 22.1.2017: "Jasmin Mäntylä hyökkää Martina Aitolehteä vastaan..."Seiska toukokuu 2014: "Jasmin Mäntylä haukkuu povipommin: Ei voi muuta kuin ihmetellä.."
Kyseinen haukkumisen kohde tällä kertaa Marika Fingerroos. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tukiaisen Jasmin on kieltänyt kolmesti. Tukiainen pyrki politiikkaan ja oli sanonut olevansa Jasmin Mäntylän ystävä. Jasmin tähän että en tunne, en ole koskaan jutellut enkä ole edes koskaan nähnyt kohu-Johannaa".
On se silti Tukiaisenkin haukkunut julkisesti vaikka ei tunnekaan.
- AnonyymiUUSI
Dannya se haukkui vuonna 2016 ja vuonna 2022.
- AnonyymiUUSI
Msrtina: vihaan lihavia ihmisiä.
- AnonyymiUUSI
Martina se niin sanoi, mutta kiljoitusvilheitä sattuu itse kullekin. Maby?
- AnonyymiUUSI
Irrotit tuon asiayhteydestä mutta olethan hokenut tuotakin vuosikausia, Martinan kimpussa kun olet.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Irrotit tuon asiayhteydestä mutta olethan hokenut tuotakin vuosikausia, Martinan kimpussa kun olet.
Jännä huomata että tuo kukkakuppa on Jasminin puolustaja. Ei se muuten täällä noin kommentoisi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jännä huomata että tuo kukkakuppa on Jasminin puolustaja. Ei se muuten täällä noin kommentoisi.
Nyt se otti itseensä ja meni lurittelemaan lauluja ja nimirimpsuja Martinan ketjuun. Niin tapahtuu aina kun kalikka kalahtaa.
- AnonyymiUUSI
Eikös tämä Jasmin ole yksi niistä jotka tuli julkisuuteen ministerin tekstiviestien takia? Muut olivat Johanna, Marika ja Anne-Mari.
- AnonyymiUUSI
Kyllä Jasmin oli julkisuudessa jo ennen näitä tekstareita.
- AnonyymiUUSI
Hänellä on takanaan mallinuraa ja joitain missikosija tms. Oli tosi nuori aloittaessaan mallintyöt.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hänellä on takanaan mallinuraa ja joitain missikosija tms. Oli tosi nuori aloittaessaan mallintyöt.
Ei ne paljon mitään mediahuomiota saaneet nuo jutut. Kyllä se oli nämä ministeri-jutut ja avioliitto 18-vuotiaana.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne paljon mitään mediahuomiota saaneet nuo jutut. Kyllä se oli nämä ministeri-jutut ja avioliitto 18-vuotiaana.
Se avioliitto silloin nuorena oli sellainen Seiska-julkisuus juttu. Vuonna 2016 on lehtiotsikko että "Kahdesti eronnut Jasmin Mäntylä vannoo blogissaan, ei enää koskaan naimisiin". Nyt on siis kolmas avioliitto koska meni kuitenkin naimisiin vaikka vannoi toista.
- AnonyymiUUSI
Toivottavasti elämä maksattaa Jasminilla hänen pahat sanansa ja tekonsa.
- AnonyymiUUSI
Että tällaista tekstiä Jasminilta:
"Jasmin Vähäkangas
1 t ·
Nykypäivänä on sellainen olo, että pitää olla varpaillaan kaiken suhteen. En itsekään kannata mitään toisten haukkumista tai mollaamista, mutta ei minun mielestäni kaikkea kuulu ainoastaan kehuakaan. Sanon kuitenkin sen, että jos ihminen on sairaalloisen lihava, niin se ei ole mitään positiivisuutta mihinkään suuntaan. Ja kyllä; jos syöt liikaa ja liikut liian vähän… Tee asialle jotain.
Ei ole ok kutsua jotain läskiksi, neekerinpusut ovat saaneet uuden nimen (RIKOS), eskimo -jäätelöllä on ollut joku vastaava tarina… Miten vaan. En ole henkilö, joka käyttää aikaansa tällaiseen ylimääräiseen p**kaan, joten eiköhän ihan vaan omien läskiemme tms. ohessa nautita kivasta viikosta. 👍🏼
Kxxxxx Sxxxxxxxi
Mitä se kenenkään muun napaa kutittaa, miten joku toinen syö ja liikkuu? Ei se, että on sairaalloisen lihava ole mikään oikeutus muille huomauttaa asiasta."
K.S. uskaltaa vähän väittää vastaan, poistuukohan kommentti?- AnonyymiUUSI
Ei näy enää kommentti. Olipa yllätys.
- AnonyymiUUSI
"Uxxxxx Pxxxxx
Samaa mieltä..annetaan jokaisen elää omaa elämäänsä🙏💖🫠💞
53 min53 minuuttia sitten
Nxxx Pxxxxxxx
Kaikilla se lihavuus ei johdu syömisistä ja liikkumisista tai liikkumatta jättämisestä, taustalla voi olla monenlaisia syitä muun muassa sairauksia, sitten kannattaa myös muistan ne ihmiset jotka ovat todella lihavia mutta voivat olla paljon terveempiä kuin ne hoikat kanssasisarensa tai veljensä. Kaikki ei ole aina sitä miltä se päältäpäin voisi vaikuttaa"
lisää kommentteja
- AnonyymiUUSI
Eipä tarvi ihmetellä, miksi Jasminilla ei ole ystäviä.
- AnonyymiUUSI
Jasmiini on nyt laihtunut ja onnellisena kuvaa itseään ja sääriään instaan jatkuvalla syötöllä. Onko rouva ylpistynyt ja alkanut ilkeäksi lihavia ihmisiä kohtaan.
Surkea tapaus,- AnonyymiUUSI
Kivat hänelle.
- AnonyymiUUSI
Aivan näin sivusta ihmettelen että miksi Martina on täällä kaikkien hampaissa vaikka tuolla Vähäkankaalla on tuollainen menneisyys?
- AnonyymiUUSI
Vähäkangas ei häpeä tekemisiään.
- AnonyymiUUSI
Tässä ketjussa taas yksi ja sama kirjoittaa.
- AnonyymiUUSI
Oletko ylläpidossa töissä vai millä perusteella tuollainen väite?
- AnonyymiUUSI
Ei itsekkään kannata muiden mollaamista ja haukkumista. Aivan, ehkä hän on unohtanut mitä hän on sanonut ja tehnyt.
- AnonyymiUUSI
"Jasmin Vähäkangas
12 t ·
Kesäistä keskiviikkoa teillekin! ❤️
Kommentit
Uxxxxx Pxxxxx
Onko terassilöhöily päivä👍
12 t12 tuntia sitten
Kxxx Vxxxx
waude."
kommentteja säärien esittelykuvaan.- AnonyymiUUSI
🔥 jes
- AnonyymiUUSI
Se on aina haukkunut läskit ja plösöt. Luin ennen tuon blogia ja se oli ihan parasta kun ei säästellyt yhtään.
- AnonyymiUUSI
Se kuulemma on niissä irvaillut myös toisten kirjoitusvirheistä. Ennen tuollaisille annettiin blogeja että saivat haukkua niissä eli ylentää itsensä ja alentaa muita. Belorffille järjestettiin oikein oma tv-sarja muiden haukkumista varten.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Se kuulemma on niissä irvaillut myös toisten kirjoitusvirheistä. Ennen tuollaisille annettiin blogeja että saivat haukkua niissä eli ylentää itsensä ja alentaa muita. Belorffille järjestettiin oikein oma tv-sarja muiden haukkumista varten.
Belorffille järjestettiin myös Podcast että sai haukkua muita. Ja Podcastit on kai korvanneet nuo blogit eli nyt ne haukkuvat muita podcasteissa.
- AnonyymiUUSI
Hän on paraskin puhumaan. Itse on alkoholisti niin helppo huudella muiden sairaalloisesta lihavuudesta.
- AnonyymiUUSI
Ja röökiämmä. Sillähän tyhmät laihduttaa.
- AnonyymiUUSI
Pääseekö Jasmin tuolla kirjoituksellaan Seiskaan, mitä veikkaatte?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2963148Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2341713J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851243By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei811222Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(781139- 591138
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti431010Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut36954Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks46896Liikennesäännöt
Uuden ohitustien myötä torkkolantieltä tulevia kuuluu väistää tai ainakin kuuluisi väistää, jos he tulevat ollintielle.11814