Jokakesäinen roskissota menossa taas Sysmässä.

Aluekeräyspisteille viedään tavaraa joka kuuluisi Koskuenmäelle, astiat täyttyy sinne kuulumattomista tavaroista ja roskapussit eivät mahdu atioihin.
Rinki keräyspisteisiin (S-market ja K-Suvituuli) viedään myös sinne kuulumatonta sekajätettä ja jätetään pussit lojumaan keräyskonttien ulkopuolelle, jos eivät mahdu sisälle. Konttien luona on puhelinnumero mihin jokainen asian huomannut voi ilmoittaa konttien täyttymisestä, mitä useampi ilmoittaa niin sitä todennäköisemmin saadaan tyhjennysväliä lyhyemmäksi.

Olisiko ehkä paras tehdä erilliset keräyspisteet mökkiläisille ja kuntalaisille, niin loppuisi jatkuva toistensa moittiminen?

Kuntalaiset on sitä mieltä että ongelma syntyy mökkiläisten myötä ja mökkiläiset ovat sitä mieltä että jos käyttävät Sysmän palveluita ja maksavat kiinteistöveron niin ovat oikeutettuja kaikkeen, jotkut jopa mielestään elättävät Sysmäläiset.

Suurin osa Sysmäläisistä pyrkii antamaan mökkiläisille niin paljon tilaa kuin mahdollista. Pyrimme käymään eri aikoihin kaupoilla, vältämme viikonloppuja ja iltapäiviä. Kestämme metelin järvellä ja kylillä, vaikka aamuisin pitääkin aikaisin nousta töihin.
Muutama ikävä netti kirjoittelija puolelta ja toiselta saa joka kesä eripuraa aikaiseksi, en itse entisenä kaupunkilaisena ja nykyisenä Sysmäläisenä pidä ylimielisistä kommenteista kumpaakaan tahoa kohtaan, usein tunnen myötähäpeää molempien puolesta.
6621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kun homma siirtyi kunnalle salpa-kierolta, niin käyttäjille tietoa tuli hyvin myöhään. Tehkää kuten ennenkin, oli mieleenjäävin ohje. Moni ymmärtää että viime vuodet meni täysin pieleen ja nähtävästi kiire esti kunnon tiedotteet. Muistetaan että ne kesämökkiläisetkin maksavat maksunsa koko vuodelta, vaikka eivät paikalla ole.

Äänestä

Nykyinen jätehuolto tosi kallismalli.Porukkaa kun merenmutaa.Oma etu ensimmäisenä.

Äänestä

Joka kiinteistölle oma säiliö tai perustakoon kimpan, jokainen maksakoon omat p.skansa. Loppuisi tämä sama iänikuisnen ruikutus päivänselvistä asioista.

Äänestä

Oman sekajäteastian tyhjennys 3 kk välein, oma komposti. Pahvit/muovit/lehdet/pienmetalli ja lasi rinki-kierrätyspisteelle, loput Koskuenmäelle.
Hyvin toimii eikä maksa paljon, jos lajittelu pisteillä on täyttä, niin vien sitten kun on tilaa.

Äänestä

3kk tyhjennysväli,sitten ajellaan Suopeltoon ja Takojantielle paskat taajamasta.

Äänestä
  • Kyllä on hyvin riittänyt 12 viikon tyhjennysväli, usein jää astia vielä reilusti vajaaksikin. Kun kunnolla lajittelee kierrätettävät ja kompostoi eloperäisen, niin eipä sitä sekajätettä paljonkaan kerry yhdeltä mummolta. Koskaan ei ole tullut mieleenkään roskia luontoon kantaa, päinvastoin, sieni ja marjareissuilla on useimmiten mukana ylimääräinen pussi johon kerään muiden "luontoihmisten" jättämät roskat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aluekeräyspisteille viedään tavaraa joka kuuluisi Koskuenmäelle, astiat täyttyy sinne kuulumattomista tavaroista ja roskapussit eivät mahdu atioihin.
Rinki keräyspisteisiin (S-market ja K-Suvituuli) viedään myös sinne kuulumatonta sekajätettä ja jätetään pussit lojumaan keräyskonttien ulkopuolelle, jos eivät mahdu sisälle. Konttien luona on puhelinnumero mihin jokainen asian huomannut voi ilmoittaa konttien täyttymisestä, mitä useampi ilmoittaa niin sitä todennäköisemmin saadaan tyhjennysväliä lyhyemmäksi.

Olisiko ehkä paras tehdä erilliset keräyspisteet mökkiläisille ja kuntalaisille, niin loppuisi jatkuva toistensa moittiminen?

Kuntalaiset on sitä mieltä että ongelma syntyy mökkiläisten myötä ja mökkiläiset ovat sitä mieltä että jos käyttävät Sysmän palveluita ja maksavat kiinteistöveron niin ovat oikeutettuja kaikkeen, jotkut jopa mielestään elättävät Sysmäläiset.

Suurin osa Sysmäläisistä pyrkii antamaan mökkiläisille niin paljon tilaa kuin mahdollista. Pyrimme käymään eri aikoihin kaupoilla, vältämme viikonloppuja ja iltapäiviä. Kestämme metelin järvellä ja kylillä, vaikka aamuisin pitääkin aikaisin nousta töihin.
Muutama ikävä netti kirjoittelija puolelta ja toiselta saa joka kesä eripuraa aikaiseksi, en itse entisenä kaupunkilaisena ja nykyisenä Sysmäläisenä pidä ylimielisistä kommenteista kumpaakaan tahoa kohtaan, usein tunnen myötähäpeää molempien puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu