Hesari sanoo nyt että Suomi on romahtanut lähes viimeiseksi mittarilla jossa mitataan kuinka mukavaksi ulkomaalaiset kokevat maan jossa ovat töissä. Pelkästään Turkki ja Kuwait ovat ulkomaalaisten mielestä vastenmielisempiä paikkoja asua.
Erityisesti Suomessa ulkomaalaisia häiritsee se että ihmisiä ei hyväksytä osaksi yhteiskuntaa, eli persukielellä rasismi.
Ei kun vaan lisää oikeistolaispolitiikkaa ja pärsyilyä niin hyvä tulee.
Erityisesti Suomessa ulkomaalaisia häiritsee se että ihmisiä ei hyväksytä osaksi yhteiskuntaa, eli persukielellä rasismi.
Ei kun vaan lisää oikeistolaispolitiikkaa ja pärsyilyä niin hyvä tulee.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Mainiota 👍
Suomi putosi vuodessa sijalta 16 sijalle 51.
Orpon fasistihallituksen aikaansaannos.
Olen noin 64-vuotias mies. Menisivät töihin niinkuin minunkin piti. Nykyisin tosin eläkkeellä.
Aloittaja on vetänyt viivan suoraksi. Kaikki on rasistiensyytä. Kuitenkin suurimmat syyt olivat elämänlaatuun, työsketely olosuhteisiin,yleiseen elintasoon,asumisen kalleuteen. Rasimia ei mainittu. Ja miksi oteitaisiin lisää valmiiseen pöytään tulijoita? Nytkin niitä elätetään velkarahalla. Töihin tuliat ovat tervetulleita.
Ja nämä ns (kelan ikuiset) työrajotteiset vaikka tienvieriä raivaamaan. Ei voi losia kokoikäänsä.
Suurin syy oli se että ei tunne pääsevänsä osaksi yhteiskuntaa. Sitten oli myös elämänlaatu ja toimeentulo mikä on romahtanut
Naapurissa 20v mamuprhe. Ukko ei töissä. Kela elättää. Moni sanoo jotta valtiomaksaa. Valtio olemme me.
Toiset saa YK tukia ja Ukraina saa 300€ per henkilö Ukrainan tilille Euroopan rahaa.
Tuo on paskapuhetta. Vassarikielellä tuo on suomennettuna, että Suomi maailman ykkösvaltio tulla lokkimaan persujen ja muiden työtä tekevien rahoilla. Suomi on houkutusvoimaltaan maailman paras. On Kela on sossu ja kavereina vassareita, jotka auttaa lappujen täyttämisessä ja vapaa-ajan pilvenpolttelussa.
Sen sijaan työtä tekeviä ei edelleenkään Suomeen saada, kuka työläinen tänne nyt haluaisi vassareita tulla katsomaan, jotka lokkivat muiden rahoilla ja toivottavat kaikki muutkin Afrikasta Suomeen lokkimaan.
Montako persuja äänestäneitä ja heidän pentujaan lokkeilee pelkästään Lieksassa?
Samanlaisia lokkeja on EU tukien saajat.
Kela ja sossu elättää liikaa Suomessa loisia ukrainalaisia kolme vuotta ja muita matuja jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Tavis suomalaista rankaistaan, lopetetaan terveyskeskukset ja ikäihmisten kokopäivä laitokset, kotipalvelu kusee täysin hommansa, vanhukset sentään tehneet elämänsä töitä ja maksaneet veroja ja he kaiken surkeimmassa jamassa,sikdi kun ei ole varaa. Kyllä katkeroituu kun mamut vie yhteiskuntamme hyvinvoinnin. Täällä kaikkein isommat vastaanottorahat, migri ja vastaanotto pisteet henkilökuntineen, tulkkien, koulutushenkilökunnan ja matkustusmenoineen kuluttavat lisäksi julkisia menoja. Sen lisäksi lapsilisät, elatustuet, päiväkodit mamujen kakaroille joita paljon.
Tota noin, sinulla ei taida olla mikään iso tuo ÄO. Tietämättömyys sen paljastaa.
Valehtelet, etkä idioottina edes ymmärrä asiasta yhtään mitään, mutta niinhän se on aina viherkommunistien kanssa että asiat pitää vääristellä.
Romahtiko Suomen maakuva? Kohututkimuksen otos voi olla vain 50 vastaajaa
https://www.verkkouutiset.fi/a/romahtiko-suomen-maakuva-kohututkimuksen-otos-voi-olla-vain-50-vastaajaa/#1543d3f7
Verkkouutiset on suomalainen poliittinen verkkolehti, jota tuottaa Kansallisen Kokoomuksen omistama Kansalliskustannus oy.
Että se siitä valehtelusta.
Niin sinä luet tietysti kokoomuksen verkkouutisia joka yrittää kääntää kaiken Orpon hallituksen kannalta parhain päin.
Jos Suomen maakuva laskee, se tarkoittaa just sitä että tänne eivät tule oikeat työntekijät vaan pelkästään pelkät lokit. Suomen maakuva tulisi olla hyvä jos tänne halutaan oikeita työntekijöitä.
Pisnes tyyppi vaatii hallitukselta toimita, mutta hallitus juuri ei halua mitään toimia koska kaikki menee niin kuin se haluaa: ihan kaikki maahanmuutto pyritään estämään koska Suomesta löytyy omasta takaa niin paljon nohevia työntekijöitä pancoilta pötköttämässä. Huoltosuhde menee päin percettä mutta pärssyt tekee kaikkensa jotta työntekijät eivät pääse Suomeen vaan tänne tulevat pelkät lokit
Pornovideot nimellä suomalaiset pornovideot on TÄYNNÄ NÄITÄ MUUMAALAISIA !!! HALVENTAA KOKO MAAN. NIILLÄ ON ARABIAN KIELISIÄ BORDELLEJA.
Olen tehnyt mittavan uran suomessa työttömänä. En ole koskaan tehnyt työtä!
Dynaamista ja mittavaa 🏋🏻♀️
Minä en koskaan hyväksy mustaa väkeä jo väri inhottaa pinkin värinen kieli näkyy kun huuliaan lipovat voi että on vastenmielistä. Ja näitä suomi opettaa helppoon rahaan jättävät vuokrat maksamatta elävät ilmaiseksi kun eivät jymmärrä. Jo on puolustus. Haitallisia mustissa pusseissa kulkevia kuten purra sanoi totuuden.
Lieksan omat persut, onko jäänyt vuokria maksamatta? 🤭
Asuvat omissa taloissaan tai osakkeissaan, eivät ole vuokralaisia, siis ei vuokrat voi jäädä maksamatta.
Idiooteille on helppo uskotella mitä tahansa tuollaisten vajavaisten "tutkimusten" kautta ja vähälle jääneitä idioottejahan lieksalaisten joukossa riittää. Ne ei varmuudella ota asioista selvää. Kukaan älyllisesti normaali ja henkisesti terve ei todellakaan usko että viime vuotinen sija 16 maakuvatutkimuksessa olisi vaihtunut sijaksi 51, kun samaan aikaan Suomi on nimetty seitsemättä vuotta perättäin maailman onnellisimmaksi maaksi.
Paljon vain kaikille aloille samanlaisia yrittäjiä kuin on nuo marjayrittäjät? Kusetus on huipussaan työntekijöille. Ja hyvän lisän antaa oikeistohallituksemme joka keksii vaikka mitä työntekijöiden kusettamiseksi. Ihme on jos ei ala sana kiiriä ulkomaita myöten.
Sitten ihmetellään huulipyöreänä, että mikä on kun ei tule ulkomailta työntekijöitä.
Ja jos sattuu joku työtätekevä tulemaan, niin heti savustetaan pois, koska elättäisi itsensä vaikka pizzan tekijänä. Sitten otetaan tilalle jotain lähi-idän, tai afrikan venkuloita jotka ei tee muuta kuin lämmintä paskaa ja senkin kelan kustannuksella, ja niitä ei voi karkoittaa vaikka tekisivät murhan. Ruvetaan suvakkien taholta hokemaan kuin rikkinöinen äänilevy,,,ihmisoikeus..ihmisoikeus,,ihmisoikeus.
Huoh, en lakkaa ihmettelemästä kirjoittajan aivoituksia. Voin maksaa Mensalle sinun ÄO testin. Katsotaan miten "älyllisesti normaali ja henkisesti terve" siellä kirjoittelee. 😂
Mikähön tuossa ei pitänyt paikkaansa?
"Idiooteille on helppo..."
Puuta heinää koko teksti
Monen persunkin elämän kustantaa kela.
Tottahan se on, mutta sinä yrittäjänä et voi kusetusta myöntää. Kyllä Suomen hommat tiedetään Ruotsissa ja Thaimaassa, ja sieltä se sana kiirii joka puolelle, ettei tänne kannata tulla.
Sinun, tai kenenkään muun ei tarvitse vaivautua kustantamaan testiä sosiaalihuollon ja Kelan rahoistanne, sillä olen suorittanut Mensan testin kaksikin kertaa, joskin siitä on jo aikaa. Ensimmäisellä kerralla tulos oli 126 ja toisella kerralla 127. Te täysin tyhjänpäiväiset, mistään mitään tietämättömät ja mitään ymmärtämättömät ränkyttäjät ette kykene edes porukalla saavuttamaan vastaavanlaisen tulosta, joten uuninpankko ja pulipenkki on elämänne päämäärä ja tarkoitus. Muuhun ette varmasti kykene. Tämän jälkeen asia on osaltani käsitelty, sillä tapoihini ei kuulu väittely "vähälle jääneiden" kanssa.
Tuolla tuloksella et pääse Mensan jäseneksi.
Mielipiteesi sosiaali- tai Kelan etuutta saavista kyseenalaistaa testituloksesi. Valitettavasti näin.
Et kai sää vaan närkästynyt?
Sinusta ei ole kuin pyllynhaistelijaksi.
Taisit kusettaja närkästyä? Olet yritystukien saaja ja orjatyövoiman käyttäjä.
Suomeen tulo ei ole ihmisoikeus.
Suomeen päästään, jos päästään, ei noin vain tulla.
Kaikki piti paikkansa niin tarkasti kuin vain ikinä voi.
Ylimieliset mustat kollit ravaavat niska kenossa Pielisentietä eestaas, sekö on työntekoa?
Toisaalta, eihän näitä sankareita edes kukaan työhönsä. Kun ei osata mitään, eikä ymmärretä, että työtä tehdään vaikka kahdeksan tuntia päivässä, se on kahdeksan eikä viisi tuntia. Työssä käydään joka päivä, eikä silloin, jos sattuu huvittamaan.
Se elämän kustantaminen kuuluu suomalaiselle, ei kaikenmaailman ketkuille. Suomen sos.turva on suomalaisia varten.
Eihän tänne edes kunnolliset osaajat tule.
Suomessa on huonot palkat, järkyttävän korkea verotus, kalliit asunnot ja vuokrat, kylmä ja pimeä ilmasto. Ei siis kovin houkutteleva maa. Näille elätykseen tuleville on sama, mikä mitäkin maksaa, kun Kela hoitaa sen puolen.
Aika vähälle olet sinäkin jäänyt!
Ei kukaan Mensan testissä menestynyt ikinä kerskaile tuloksillaan. Siis ei kukaan.
Halveksimasi ihmiset esim. "pulipenkki" henkilö voi olla älykkäämpi ja päästä Mensan jäseneksi, kun taas kuuden laudaturin ylioppilas ei läpäise testiä. Tämä on faktatietoa. Korkea älykkyys nimittäin vaatii lahjakkuutta, ei ulkolukutaidolla saatuja oppiarvoja.
Ihminen voi olla vaikka miten lahjakas mutta se menee hukkaan jos elämä menee pieleen ja syrjäytyy ja jos ihminen ei täytä tämän yhteiskunnan normeja "normaaliudesta". Istutaan sitten ennemmin "Puli penkillä" ja työttömänä ja kuunnellaan toisten haukkumista ja syyttelyä. Onhan meillä varaa lytätä ja syrjäyttää vaikka miten paljon ihmisiä kun huoltosuhteen suhteen ei ole huolta huomisesta.
Elämä menee hukkaan ainoastaan silloin, jos ei uskalla elää omannäköistä elämää. Ihmisen arvo on muissa asioissa, kuin esim. pitää olla jotain, talo, auto... On tyhmyyttä arvottaa ihminen ulkoisilla mittapuilla.
Erittäin lahjakas ihminen osaa luovia elämässä.
Miekii taidan romahtaa. Eikö matukat arvostakkaan enään meitän yltäkylläistä hyvinvointia?
Ei se ole enää yltäkylläistä koska työnteolla ei pärjää enää monikaan suomalainen eikä matukka
Tai ehkä yltäkylläistä johonkin pohjois Koreaan verrattuna
Mutta Suomi on ytimessä.! Ja maksamme hyssyttely rahoja!
On kyllä kauheeta mitä muut meistä ajattelee!
Emmekö olekaan liponeet vielä riittävästi joka suuntaan ja asettaneet itsellemme kovempia lakeja ja tavoitteita kuin meiltä edellytetään...?
Nyt kyllä pitää tehdä ryhtiliike ja ruveta entistä kiltimmäksi, ettei vaan meihin suututa...
Ei tässä ole kyse lipomisesta vaan siitä millainen yhteiskunta Suomessa on. Se alkaa olla paska ja ulkomaillakin se nyt nähdään.
Minusta yhteiskunta on hyvä kun vihervasurit ei sotke asioita.
Lipomisesta nimenomaan on kyse jos ei uskalleta laatia kansalaisia ja yhteiskuntaa suojaavia lakeja koska aatamin aikana laaditut lait ja sopimukset sen muka kieltää.
Jos teemme kuten itselle on paras, niin sitten pelottaa että mitähän muut sanoo.
Paljon on vielä hörhöjä joiden mielestä meidän pitää olla jotakin laupiaita samarialaisia ja ottaa vastaa avosylin kaikki jotka tänne työnnetään.
Väitän että nämä äiti teresat eivät tajua maailman muuttuneen ja elävät edelleen pienessä viherpunaisessa peace-kuplassaan kukka suussa.
Samat kaiken halaajat eivät näe ongelmaa siinä että yhä vähenevä joukko veronmaksajia elättää yhä enenevää laiskojen työn vieroksujien ja taivaanrannanmaalareiden joukkoa.
Jos aletaan äänellä että voisi nuo laiskuritkin jotakin leipänsä eteen tehdä ja ettei verorahat riitä heidän elättämiseen, niin hetihän yhteiskunta muuttuu paskaksi ja suomi natsivaltioksi.
Kyse on nyt vain siitä että nämä nettosaajat huutavat niin kovaa että luullaan heidän olevan valtakunnan ääni.
Mutta kun nyt me ei karsita elättejä vaan me karsitaan ne viimeisetkin vähät ihmiset jotka tänne voisi tulla töihin.😂 Elättien karsimista ei ole edes aloitettu vielä koska se on ihan eri homma
Abdullahit tänne tulee edelleen mutta joku vaikka joku kanadalainen asiantuntija joka tekisi työtä ei enää tule
Tämä on kai just sitä että lapsi menee pesuveden mukana kun yritetään vähentää tuottamatonta maahanmuuttoa niin silloin vähenee myös tuottava maahanmuutto
Paljonko luulet työtätekevien joukon suomessa lisääntyvän jos itäraja avataan ja kaikki otetaan maahan? 😂🤣
Joko pärssyt kohta ehdottaa uutta lakia että jos maahanmuuttaja lepää 5 minuuttia työn välissä tämä on peruste karkotukseen?
Rehellistä työtä tekevälle matulle myös samanlaiset tauot kuten työehtosopimus määrää muillekkin, toistaiseksi. Jahka Orpon hallitus saa asiat toiseen malliin, että taukoja ei suvaita duunareille. Työtävieroksuville matuille potku ahteriin valtakunnan rajalla, ja oman maan vätyksiltä korvaukset pois.
Syntyvyys laskee niin nopeasti, että Suomessa voi olla 90 vuoden päästä enää alle miljoona nykyisten suomalaistaustaisen jälkeläistä. Se tarkoittaa, että Suomi tarvitsee maahanmuuttoa vielä paljon kipeämmin kuin on ennakoitu. Huoltosuhde korjaantuu ainoastaan maahanmuuttoa lisäämällä.
Eikös se väestönvaihto olekkin tavoitteena. Eihän tuossa mitään uutta ole.
Väestö vaihtuu joka tapauksessa kun entisiä laitetaan mullan alle ei täällä kukaan ikuisesti kekkuloi
Rasistit palaa omiin maihinsa vaan ilkeilemään varastamaan siellä. Amen.
Voi kauheeta, voi kauheeta....
Ärsyttää niin saatanasti tuo jatkuva.älämölö "mitä muut meistä ajattelee"!!
Jumalauta, me suomalaiset ollaan vielä toistaiseksi SUOMALAISIA!
Missään muualla maailmassa ei toimittajat pidä tällaista sairasta älämölöä päällä!
Niinhän sitä luulisi, mutta hyysärit asettaa matut etusijalle. Meidän pitäisi ennemmin muuttaa tapoja ja ottaa heidän kivikautinen kulttuuri ilomielin vastaan, kuten tytöjen silpomiset.
Paska maa, mutta silti tänne on ihan pakko tulla!