Vuosien jälkeen osa 2

Tässä linkki ensimmäiseen osaan:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18549075/vuosien-jalkeen



Vuosien jälkeen osa II


*
*
*

Iltanuotiolla





Saunakamat, pyyhkeet ja vaihdetut vaatteet veimme teltalle. Vatsamme antoivat vihiä, että jotain purtavaa pitäisi vielä saada. Päätimme lähteä pienelle iltapalalle. Suunnistimme kahvilan kautta rannan nuotiopaikalle. Kahvilan kylmähyllystä ostetut grillimakkarat lähtivät mukaamme. Juomat kulkivat kylmälaukussa. Laukku ei ollut kovin kylmä, mutta tyhjää parempi se oli.

Nuotiolla lopettelivat vaahtokarkkien paahtamista kaksi teini-ikäistä tyttöä ja ilmeisesti heidän poikaystävät. Odotimme heidän poistumistaan hetken. Kahdestaan on kivempaa, olivat ajatuksemme.
Nuotion ympärille oli laitettu halkaistuja tukkeja penkeiksi. Niille istahdimme. Lisäsin muutaman kalikan nuotioon. Hetken annoimme niiden palaa, odotellen hiillostumista. Suoraan tuleen kun makkaroita ei ole syytä laittaa. Olin ottanut mukaan kaksi teräksestä valmistettua kokoon painuvaa makkaratikkua, joissa oli jonkin firman mainokset kahvassa. Ne olivat oikein hyvät pelit meidän tarkoitukseen.
Nuotiomakkara on sellainen herkku, että niitä ei vuoden mittaan tule monia syötyä. Nyt ne maistuivat yllättävän hyvälle. Sinappikaan ei ollut tarpeen.

Syöminen ei siinä nuotiokeikalla juuri aikaa vienyt, mutta pari tuntia vierähti ihan vain jutellessa. Hyvä olo kutitti rintalastojemme alla. Endorfiinia erittyi ihan vaan hyvän kaverin kanssa seurustelusta. Muita päihteitä ei tarvittu.

- Aika kivaa meillä, eiks vaan?
Juha nyökkäsi ja painaessaan makkaratikkua kasaan tuumaili.
- On kivaa. Ja sekin on kiva, että saatiin tää reissu järjestymään. Hyvät olivat makkarat. Olikin jo nälkä. Laita tää munkin tikku sinne laukkuusi.

Otin viimeiset juomat kylmälaukusta, annoin toisen Juhalle. Laitoin makkaratikkumme talteen laukun syövereihin. Niitä saatetaan vielä tarvita, ehkä jopa tällä reissulla.

Vielä ei väsyttänyt ja keksimme lähteä kävelemään rannanmyötäisesti auringonlaskun suuntaan. Auringon painuessa hiljalleen horisontin taakse, sen viimeiset säteet värjäsivät taivaanrannan pilviä punaisiksi.

Rannan polku oli ollut kovassa käytössä ja sitä pitkin olisi paikoin voinut ajaa vaikka autolla. Kukaan ei siellä ollut tähän aikaan ajelemassa edes polkupyörällä. Emme kohdanneet vastaantulijoita ollenkaan.

Poikkesimme polulta pieneen niemenkärkeen kapeaa polkua pitkin. Muutaman sadan metrin päässä lainehtiva järvi välkkyi kauniisti viimeisten auringonsäteiden valossa. Ehdimme lähes niemen kärkeen.

Juha pysähtyi ison koivun kohdalla.

- Kusettaa... Pakko päästää vedet, sanoi Juha, kaivaen kalunsa housuista. Melkoisella paineella tyhjennyksensä aloittikin. Koivun runkoon ropisi märkää kuin rankkasateessa.

Seurasin vierestä toimitusta. Paljasnuppisen pelin päästellessä vesiään, jotain liikahti omassa puntissani. Ei Juhan kullikaan ollut täysin löysä. Ei ihan jäykkäkään, mutta sellaisessa puolierektiossa.

Juha sai vedet laskettua. Heilutteli melko kookasta meisseliään minua kohti.

Kysyi, kai vähän läpällä, että haluaisinko nuolaista viimeisen kusihelmen hänen kullinsa nokasta?

- Mitäpä pieni tippa kusta haittaa...Haluaisin aika kovasti imeä tuota sun patukkaa ja ottaa vastaan sitä paksumpaakin kamaa, sanoin.
Kullini jäykistyi muutamalla sykäyksellä tuosta ajatuksesta.

Vähän hämmästyin ujouden puutetta. En yleensä ole noin suorasanainen, mutta kiima se saa suun auki oikeaan aikaan. Oikea aika oli nyt ja pudottauduin polvilleni Juhan eteen.
Juhan aukaistua vyönsä ja housujensa napit, laskien housujaan alemmas, minä autoin vielä alushousut polven korkeudelle. Nyt olivat vehkeet oivasti esillä. Vein kasvoni kiinni Juhan alavatsaan ja haistelin mulkusta tulevaa tuoksua. Tuoksua se oli, ei mitään epämääräistä hajua.

Juha painoi poskeani vasten jäykistyvää kaluaan. Se jäykistyi hyvin nopeasti täyteen juhlakuntoon. Painoi sitten terskan huulilleni. Avasin suutani ja työnsin kieltäni ulos. Juhan terskan upotessa suuhuni, maistoin ihan oikean, kunnon kyrvän maun. Siinä jos missä oli sitä oikeaa kiiman makua.

Päästin Juhan hetkeksi suustani, pitäen kyrvästä kiinni ja sitä runkatessani, mainitsin Juhalle naurahtaen:
- Oli siinä tosiaan pikku tippa mauksi. Mutta nyt vaihdetaan tavaran laatua. Ja saat laueta mun suuhun ihan huoletta. Eikä tartte ujostella yhtään!



*
*
*

8

911

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päätin antaa Juhalle työnäytteen kullin imemisestä...

      Upotin Juhan meisseliä syvälle suuhuni. Niin syvälle, että olin vähällä kakoa. Välillä pidin vain terskaa huulieni välissä, nuoleskellen sen alapintaa, kiusoitellen Juhaa. Suolaista tippaa erittyi huulilleni. Nuoleskelin huuliani. Tipat maistuivat hyvälle ja ne kertoivat, että Juha ja kyrpänsä tykkäävät imuistani. Kyrvän hangatessa kitalakea ja poskieni sisäpintaa, pohdin, että olenkos näin maukasta mulkkua koskaan maistanutkaan. Ei tule heti mieleen. Otin toisella kädellä kivekset pyöriteltäväkseni. Nekin olivat karvattomiksi sheivatut.
      Kiihdytin tahtia, hidastin tahtia. Suuni ja kieleni tekivät monipuolisia liikkeitä kyrvän ympärillä. Tuloksia alkoi ilmaantua.

      - Tuota, Kapo. Alkaa olla aika lähellä…
      Juha otti niskani takaa otteen ja alkoi työnnellä kyrpäänsä vauhdilla suuhuni.

      Nyökkäsin ymmärtäväni... Katsoin ylöspäin Juhaa. Siirsin molemmat käteni Juhan takalistolle. Pidin napakasti pakaroista kiinni. Hänen vartalonsa alkoi värähdellä ja pian sykkivä mulkku päästi pitkän ruiskauksen spermaa suuhuni. Toisen. Kolmannen. Lopetin laskemisen. Sitä tuli uskomattoman paljon, vaikka saman päivän aikana oli jo tyhjennys tehty.
      Avasin suutani hitusen. Leukaani pitkin valui reilu annos spermaa paidalleni. Annoin valua. Pyykkiin on menossa muutenkin se paita.

      Hetken päästä Juha veti kalunsa suustani. Kalu toi mukanaan sylkeä ja spermaa, kastellen paitaani lisää. Nielaisin suuni tyhjäksi sinne jääneistä jämistä. Juha taputti päätäni ja kertoi saaneensa yhden parhaista poskihoidoistaan.

      Kiitin kehuista. Nousin polviltani. Laskin alkkareita ja collareitani polvia kohti. Kullini seisoi kovana kuin rautakanki. Juha halusi auttaa sen pehmentämisessä.
      Hän otti kiinni kalustani, vemputellen sitä hetken.

      - Jumaliste! Tämähän on ihan märkä. Ei kai sulta jo tullut?
      - Ei vielä, mutta pian tulee. Tuo mulkun imeminen oli vaan niin kiihottavaa, että kalu voiteli itsensä ampumavalmiuteen, sanoin melko hengästyneenä.

      Juha runkkasi kyrpääni pitkin vedoin. Hänellä oli nyt tosin muutakin mielessä.

      - Käännäpä perseesi tänne järvelle päin. Mä vilkaisen pikaisesti, mitä olet kalsareissasi piilotellut. Ja kyllä mä sut laukaisenkin vielä, älä siitä huoli.

      Laskin housut nilkkoihin asti ja käännyin kiltisti, kuten oli pyydetty. Vähän jännitti, mitä Juha halusi takanani puuhata.

      Kädet tarttuivat pakaroihini. Juha pyrki levittämään pakaroitani erilleen.
      - Kumarru vähän!
      Minähän kumarsin. Tunsin kun Juhan pakaroitteni yläosaan valuttama lämmin sylki alkoi valua peräaukkoani kohti. Peukalo pysäytti valumisen ja nappini sai nyt kunnon peukalohierontaa.

      - Tykkäätkö, kun täältä hierotaan, kysyi Juha pyöritellessään peukaloaan märällä reiälläni.
      - Joo. Voit vaikka kokeilla kalustani, mitä se tykkää.

      • Kaluni oli valuneista kiimatipoista litimärkä. Juha hieroi liukkautta kalustani kouraansa ja siirsi liukkauden sylkensä peittämälle reiälleni.
        - Haluatko tänne nyt jämäkän kyrvän?
        Olin jo niin lähellä laukeamista, että sanoin:
        - Peukalokin riittää tällä kertaa ja nyt kyllä taitaa lähtee mälli…

        - Tämä selvä. Saa ruiskuttaa!

        Juha työnsi peukalonsa liukastamaansa peräreikääni. Peukalon pumpatessa reikääni, veteli hän toisella kädellään minulta liemet maastoon.
        Silmissäni musteni. Olin vähällä rojahtaa maahan. Juha auttoi minut suoraksi kumarasta asennostani.

        - Sulla on kyllä kireä perse. Meinasi peukalo puristua tunnottomaksi kun se supisteli. Ja jestas mitkä syöksyt sulta ryöpsähti…
        Haukoin henkeäni ja aioin nostaa housujani. Juha toppuutteli yritystäni.

        - Mä haluan maistaa sun lauennutta mulkkua ensin, sanoi Juha ja kumartui ottamaan vielä jäykistyneenä pysyneen elimen suuhunsa. Imi sitä hetken, kunnes päästi suustaan.

        - Tässä sitä on oikeaa mulkun makua, nauroi Juha.

        Taatusti oli makua siinä mulkussa, kaiken tuon äskeisen jälkeen, käväisi mielessäni.

        - Pitäiskö käydä huuhtaisemassa vähän paikkoja? - aprikoin.
        - Ei vähän vaan paljon. Tuossa rannassa näkyy olevan hyvä hiekkapohja. Käydään iltauinnilla, tai yöhän tässä kohta on, ehdotti Juha ja heitti jo pois vaatteitaan.

        Uimme jonkin aikaa viileässä vedessä. Huuhdoimme pois seksieritteet kehoistamme. Nousimme järvestä ja kuivailimme itseämme. Keräsimme vaatteet kainaloon ja aloimme kävellä takaisin telttaa kohti.

        Juha valaisi jatkosuunnitelmiamme:
        - Otamme mökin huomenna. Ja tiedätkös mitä Kapo?
        - Nooh?
        - Sinä saat huomenna tiukkaan peppuusi jotain muuta kuin peukkua, nauroi Juha ja kouraisi haarojaan.

        Uskoin Juhaa. Ja kunnioitan omia fiiliksiäni. Kun hän hieroi minua sieltä takaa ja liukkaalla peukalollaan kutitteli reikääni, minulla kävi jo silloin mielessä, että kyllä minä haluan Juhan kyrpää sisääni.
        Sen ehdin varmaan Juhalle kertoa huomennakin. Nyt tyydyin toteamaan vain:

        - Voi olla, että saat panna minua. Voi olla niinkin, että minä panen sinua.

        Löin Juhaa olkapäälle. Hän potkaisi peppuani hellästi. Vaikka kiimamme tällä kertaa hellittikin, mikään ei ole ikuista. Kiiman kohdalla kysymys on kohdallamme uusiutuvasta ominaisuudesta.


        Hyväntuulisia poikia palasi teltalle melko hyvin tyhjennettyine kasseineen.


    • Laskuri näytti lukemaa, jossa lupasin jatkoa tarinalle.

      Tuossa sitä tuli. Asialliset kommentit ovat tervetulleita ;)

      • Anonyymi

        Koitahan spede rajoittaa nyt menee yli hilseen buaahaa


      • Anonyymi

        Kiitos kirjoittaja


      • Anonyymi kirjoitti:

        Koitahan spede rajoittaa nyt menee yli hilseen buaahaa

        Tämä sinun ei ollut asiallinen kommentti. Se oli hyvin typerä, mutta toki odotettu kommentti. Onko sinulla ongelmia itsesi kanssa?

        Olet väärällä palstalla, jos sinulta menee yli hilseen ihan tavallinen seksinovelli.


      • Taas taattua H-X laatua. Osaa 5 odotellessa:) Kiitoksia,sun tarinat on kiimaisia,monet orkut niitä lukemalla saanut :)


    • Anonyymi

      Ihan hyvä tarina

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4859
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1732
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1478
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1337
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1228
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1010
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      895
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      61
      879
    Aihe