piinaa

Seurustelin poikaystäväni kanssa yli puolitoista vuotta. Koko ajan olin hirvittävän mustasukkainen ja epäilevä. Todennäköisesti tästä syystä poikaystäväni ihastui toiseen. Hän myös alkoi pitämään yhteyttä useisiin naisiin, joita oli joskus aiemmin tapaillut. Tästä syystä lähdin hänen luotaan viikko sitten. Nyt hän kuitenkin haluaa minut takaisin ja sanoo rakastavansa minua. Hän sanoo, että olen ainoa, jonka hän haluaa. Haluaisin uskoa häntä. Ja haluaisin päästä tästä mustasukkaisuudesta eroon. Minua myös häiritsee se, että kaikki nämä joita hän joskus tapaili, ovat samanikäisiä tai nuorempia kuin minä, eli viisi vuotta poikaystävääni nuorempia ja näitä naisia riittää. En tiedä, miten minun pitäisi suhtautua tähän. Pelkään, että alan taas tutkimaan hänen puhelintaan ja löydän sieltä jotain ja sitten kaikki menee taas pilalle. Olkaa kilttejä ja sanokaa, mitä pitäisi tehdä. Tiedän, että on typerää pilata kaikki vain mustasukkaisuuden takia. Koska poikaystäväni ei antanut siihen mitään aihetta ennen kuin aloin syyttelemään turhasta. Miten saisin tämän onnistumaan tällä kertaa? Olisin todella kiitollinen, jos joku osaisi antaa neuvoja.
1799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

myös mustasukkanen. Inhottava tunne. Aloita näin. Kerro hänelle, että olet mustis ja kerro hänelle myös se, että tulet sanomaan kaikki asiat ihan pikkusetkin asiat heti mitkä tuntuu pahalta. Pyydä häntä ymmärtämään miksi teet näin, koska olet mustasukkanen ja tämä helpottaa sinun tuntemuksiasi.Älä tivaa mitään, ei mitään syyttelyjä, kerrot vain sen miksi tuntuu pahalta.
Jos hän ymmärtää niin hän halaa sinua ja pyytää lopettamaan skitsoilut.. =)
Tätä kestää jonkin aikaa ja tulet huomaamaan, että välillenne tulee luottamus ja se inhottava mustasukkaisuuden tunne laantuu, muttei ehkä koskaan katoa kokonaan, pystyt hallitseen sitä järkeilemällä. Tämä auttaa minua .. kokeile.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suski kirjoitti:

Seurustelin poikaystäväni kanssa yli puolitoista vuotta. Koko ajan olin hirvittävän mustasukkainen ja epäilevä. Todennäköisesti tästä syystä poikaystäväni ihastui toiseen. Hän myös alkoi pitämään yhteyttä useisiin naisiin, joita oli joskus aiemmin tapaillut. Tästä syystä lähdin hänen luotaan viikko sitten. Nyt hän kuitenkin haluaa minut takaisin ja sanoo rakastavansa minua. Hän sanoo, että olen ainoa, jonka hän haluaa. Haluaisin uskoa häntä. Ja haluaisin päästä tästä mustasukkaisuudesta eroon. Minua myös häiritsee se, että kaikki nämä joita hän joskus tapaili, ovat samanikäisiä tai nuorempia kuin minä, eli viisi vuotta poikaystävääni nuorempia ja näitä naisia riittää. En tiedä, miten minun pitäisi suhtautua tähän. Pelkään, että alan taas tutkimaan hänen puhelintaan ja löydän sieltä jotain ja sitten kaikki menee taas pilalle. Olkaa kilttejä ja sanokaa, mitä pitäisi tehdä. Tiedän, että on typerää pilata kaikki vain mustasukkaisuuden takia. Koska poikaystäväni ei antanut siihen mitään aihetta ennen kuin aloin syyttelemään turhasta. Miten saisin tämän onnistumaan tällä kertaa? Olisin todella kiitollinen, jos joku osaisi antaa neuvoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu