Chapter two

Henkinen murtaminen

Tässä vaiheessa ennenkuin aloitan kertomaan enemmän, haluan kuitenkin sanoa, ettei mitään nimilistaa ole. Tuli vedettyä nenusta tältäkin puolelta, mutta ihan vain siksi, että sai varmuuden, ketä kaiken kökön takana on, joten oma mokanne oli tämäkin.

No, nyt jos aletaankin saldoa katsomaan sieltä alusta lähtien, kun tänne erehdyin tulemaan, mitä kaikkea sen jälkeen alkoikaan tapahtua. Ja oleellinen kysymys on myös, mitä jo ennen tänne tuloa?! Tässä asiassa voisi eräs nimeltä edelleenkin mainitsematta miettiä, vielä kertaalleen, olisiko mitään - siis minkäänlaista - ideaa pyytää anteeksi ja kertoa rehellisesti (edes tämän kerran), mitä olikaan tehnyt jo aikoja sitten. Selvitellyt tietoja. Aivan. Mutta: tarkistitkohan, pitikö asiat paikkansa? Et. Tästä asiasta kirjoitin eräälle nimeltä mainitsematta meiliin (hän on hyvin tuttu nimi täällä), kuinka ne asiat taasen olivatkaan. Tuliko korjattua toiselle sinne tätä ollenkaan? Epäilen.

Tässä se nyt tuli nähtyä ja ihan teidän omien mokienne takia plus pienellä avustuksella, joskin vedätettynä, mutta kuitenkin, _kuitenkin_, mitä ja miltä taholta ne kaikki jutut ovatkaan. Koko ajalta. Teillä oli tiedossa, kuka olen. Minulla ei ollut teistä. Vasta nyt alkaa olla jo selvät sävelet.

Palataanpa vielä tuonne kirjoituksen alkuun. Henkiseen murtamiseen. Tältä ajalta, mitä täällä olen ollut. Koko ajalta. Tuliko onnistuminen? Nähdäkseni ei. Päinvastoin.

Onko ideoita, mitä seuraavaksi?

T. Se lahjaton kynäilijä
12432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Narsistin suurin toive on ,ettei jää kiinni.Sä jäät kiinni jos et n nyt niin parin vuoden kuluttua ja se on varma se hyvää 40 v päivää sitten

Äänestä
  • Tästä voi 38 v tunnistaa itsensä, helpotus meille muille.

    Äänestä

  • Tai 58v päivää

    Äänestä

Kirjoitit alun hänelle, siellä oli henkilöllisyytesi, mutta mikään ei muuttunut. Se on kaikki mitä voin ymmärtää.

Äänestä

Kloonattu hän asialla. Oikea hän ei ole murtunut ja asiat hyvin. Asiat saa täällä absurdiset mittakaavat.

Äänestä
  • Kyllä se on se yks 20cm levyinen sektori kaupan hyllyllä armosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kyllä se on se yks 20cm levyinen sektori kaupan hyllyllä armosta.

    Korkeus noin 10cm.

    Äänestä

Mistä tiedät syyllisen?

Äänestä

Hei vaan teille! Voin oikein hyvin. En minä murru. Resilienssini on todella hyvä, sillä olen lapsesta saakka joutunut kokemaan äärimmäistä henkistä julmuutta. Te sitten pyritte sitä jatkamaan kuvitteellisilla perusteluillanne. Annan anteeksi teille sen kaiken sillä te, ette tiedä mitä te olette tekemässä. Muistakaa, että tekonne tulevat kummittelemaan teitä myös sen jälkeen kun olette heränneet ja ymmärtäneet tekonne.

Äänestä

No niin, selvisi lisääkin, vastaamattomuuskin on yksi keino viestiä asioita.

Äänestä
  • Voi voi

    Äänestä

Fyysisellä ei voi rikkoa henkistä. Se on vain fyysisen rikkomista. Epätasa-arvoisesti ja vailla oikeutta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Henkinen murtaminen

Tässä vaiheessa ennenkuin aloitan kertomaan enemmän, haluan kuitenkin sanoa, ettei mitään nimilistaa ole. Tuli vedettyä nenusta tältäkin puolelta, mutta ihan vain siksi, että sai varmuuden, ketä kaiken kökön takana on, joten oma mokanne oli tämäkin.

No, nyt jos aletaankin saldoa katsomaan sieltä alusta lähtien, kun tänne erehdyin tulemaan, mitä kaikkea sen jälkeen alkoikaan tapahtua. Ja oleellinen kysymys on myös, mitä jo ennen tänne tuloa?! Tässä asiassa voisi eräs nimeltä edelleenkin mainitsematta miettiä, vielä kertaalleen, olisiko mitään - siis minkäänlaista - ideaa pyytää anteeksi ja kertoa rehellisesti (edes tämän kerran), mitä olikaan tehnyt jo aikoja sitten. Selvitellyt tietoja. Aivan. Mutta: tarkistitkohan, pitikö asiat paikkansa? Et. Tästä asiasta kirjoitin eräälle nimeltä mainitsematta meiliin (hän on hyvin tuttu nimi täällä), kuinka ne asiat taasen olivatkaan. Tuliko korjattua toiselle sinne tätä ollenkaan? Epäilen.

Tässä se nyt tuli nähtyä ja ihan teidän omien mokienne takia plus pienellä avustuksella, joskin vedätettynä, mutta kuitenkin, _kuitenkin_, mitä ja miltä taholta ne kaikki jutut ovatkaan. Koko ajalta. Teillä oli tiedossa, kuka olen. Minulla ei ollut teistä. Vasta nyt alkaa olla jo selvät sävelet.

Palataanpa vielä tuonne kirjoituksen alkuun. Henkiseen murtamiseen. Tältä ajalta, mitä täällä olen ollut. Koko ajalta. Tuliko onnistuminen? Nähdäkseni ei. Päinvastoin.

Onko ideoita, mitä seuraavaksi?

T. Se lahjaton kynäilijä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu