Menen usein metsän keskelle kalliolle istuskelemaan

Kuulostaa hyvältä. Kaipaan itsekin paljon tuota.

Luonto on paras. Se tasapainottaa mielen ja sielun ja on ikäänkuin meditatiivista istuskella ja kuljeksia luonnossa ja vesien äärellä.

Sama täällä. Yksinäni paljon, niin että siihen on niin tottunut ja en enää oikein kaipaakaan seuraa kun hyvin harvoin.

Tein sitä myös yhdessä vaiheessa, että kun oli tosi stressaavaa, niin poljin pyörällä läheiseen metsään ja kipusin kalliolle istumaan. 👍

Minä en pysty. Sääsket ja muut elukat pilaavat aina tuollaiset rentoutumisyritykset. Tai sitten on liian kylmä tai kuuma. Luonnon keskellä ei koskaan tunnu hyvältä kun on aistiyliherkkyyttä.

Minua alkaa aina panettaa jossain kalliolla makoillessa hillittömästi.

Minusta on ihana kun lemmikkien omistajat menevät keskelle metsää istumaan lemmikin kanssa ja heidän aikataulun mukaan.

Tein joskus samaa. Menin kalliolle järven rantaan istumaan ja katsomaan vettä. Ajatus lepäsi ja mieli rauhoittui pitkän lenkin päätteeksi.

Uupumus ja stressi hälvenevät kalliolla ja järvenrannalla. Veden äärellä on mahdollista myös lumoutua ja mieli lepää.
Luonnossa arjen kiireistä irtaantuminen. Sukeltaa järvenrannalla kokonaan toiseen maailmaan. Laiturilla mieli lepää ja samoin kalliolla oleillen veden maisemaa katsellen.
Poissa kaupungin hälinästä.

Tieks mä jotenki iha kokonaan unohdin. Nyt sun syy.