Tässä on "nuorison" kannanotto vammaisuuteen.
Olen ihan pienestä asti ollut tekemisissä vammaisten ihmisten kanssa erään harrastuksen kautta. Sain silloin jo tutustua uusiin, hauskoihin ihmisiin. En vaivaantunut heidän erilaisuudestaan.
Ala-asteella koulussamme kävi viereisen harjaantumiskoulun oppilaita syömässä, koska heillä ei ollut omaa ruokalaa. Luokkatovereilleni oli kauhistus, kun menin auttamaan yhtä kehitysvammaista poikaa hakien hänelle ruokaa ja avaten muutaman oven. Seuraavat pari päivää sain kuulla luokkatovereiltani ties minkälaista kommenttia: " et mitä sä niitten vammasten kanssa puuhaat". Jotenkin se loukkasi mua sisältä, koska tiedän että olen erilainen ihminen kuin luokkatoverini olivat silloin, suvaitsevainen taitaa olla se sana.
No,tämä tapaus unohtui. Nykyään toimin muutaman kehitysvammaisen nuoren apulaisuimavalmentajana. Heidän kanssa on mukavaa toimia uinnin parissa ja nähdä välitöntä iloa, mitä onnistumisista tulee. Tulee taas mieleen, kuinka toisen uimaryhmäni "tavalliset" pojat (n.15-16v) taas aukaisivat suunsa väärään aikaan väärässä paikassa. No, he ovat sen ikäisiä vielä, etteivät tajua mitä tarkoittaa olla erilainen. Tuntuu, että saan samanlaista kohtelua vuodesta toiseen. Mutta, en voi sille mitään jos suhtaudun ihmisiin eri tavalla kuin röökaavat, dokaavat , huumepilvessä olevat yläasteelaisnuoret. Heille on ilmeisesti suuri kynnys ystävystyä vammaisen ihmisen kanssa.
Minulla on paljon ystäviä , joilla on jonkinlainen vamma. En kuitenkaan anna sen häiritä. He ovat kaikki yhtä paljon ihmisiä kuin mekin.
Olen ihan pienestä asti ollut tekemisissä vammaisten ihmisten kanssa erään harrastuksen kautta. Sain silloin jo tutustua uusiin, hauskoihin ihmisiin. En vaivaantunut heidän erilaisuudestaan.
Ala-asteella koulussamme kävi viereisen harjaantumiskoulun oppilaita syömässä, koska heillä ei ollut omaa ruokalaa. Luokkatovereilleni oli kauhistus, kun menin auttamaan yhtä kehitysvammaista poikaa hakien hänelle ruokaa ja avaten muutaman oven. Seuraavat pari päivää sain kuulla luokkatovereiltani ties minkälaista kommenttia: " et mitä sä niitten vammasten kanssa puuhaat". Jotenkin se loukkasi mua sisältä, koska tiedän että olen erilainen ihminen kuin luokkatoverini olivat silloin, suvaitsevainen taitaa olla se sana.
No,tämä tapaus unohtui. Nykyään toimin muutaman kehitysvammaisen nuoren apulaisuimavalmentajana. Heidän kanssa on mukavaa toimia uinnin parissa ja nähdä välitöntä iloa, mitä onnistumisista tulee. Tulee taas mieleen, kuinka toisen uimaryhmäni "tavalliset" pojat (n.15-16v) taas aukaisivat suunsa väärään aikaan väärässä paikassa. No, he ovat sen ikäisiä vielä, etteivät tajua mitä tarkoittaa olla erilainen. Tuntuu, että saan samanlaista kohtelua vuodesta toiseen. Mutta, en voi sille mitään jos suhtaudun ihmisiin eri tavalla kuin röökaavat, dokaavat , huumepilvessä olevat yläasteelaisnuoret. Heille on ilmeisesti suuri kynnys ystävystyä vammaisen ihmisen kanssa.
Minulla on paljon ystäviä , joilla on jonkinlainen vamma. En kuitenkaan anna sen häiritä. He ovat kaikki yhtä paljon ihmisiä kuin mekin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
... että uskalsit toimia itsenäisesti etkä mennyt lauman mukana.
En epäile etteikö sinun kaltaisia löytyisi enemmänkin mutta kuten aina niin ne on ne suurisuisimmat lauman mukana menevät, jotka huomataan parhaiten. Eihän tuollaisille noin 15-v:lle tarvitse olla kun hieman massasta poikkeava, niin joutuu heti hampaisiin. Aina ei tarvita muuta kuin että henkilön naama ei jostain syystä miellytä. Sääli että jotkut tuntuvat jäävän myös tälle kehitysasteelle.
Hyvää jatkoa sinulle.
Oletpa Sinä harvinaisen suurisieluinen nuorimies. Sinulle empaattisuus on myötäsyntyistä,harvinaista tässä kovassa maailmassa.
Olen itse vammainen,lapsihalvauksen seurauksena ja
niin ystävä- kuin tuttavapiirissänikin on paljon vammaisia.Kun elää lähes seitsemänkymmentä vuotta vammaisena,tietää itsekin siitä jotakin.
Kerron tapauksen entiseltä Invalidisäätiöltä,Helsingistä: Laitoksella vieraileva henkilö ihmetteli suureen ääneen: "On se vaan kummallista ku nää vammaset nauraa ja puhuu ihan niinku ihmiset".
kovien kokemuksien kautta heistä on kasvanut huumorintajuisia, hauskoja, avarakatseisia ja
sydämellisiä ihmisiä... joista meidän terveiden tulisi ottaa oppia...
mutta usein tilaisuudessa, jossa on vammaisia paikalla, epävarmuus hiipii mieleemme... käyttäydymme kuin *pellet* ja vammaisuushan ei todellakaan tartu..
samoin kun ihminen jää leskeksi... tuttavat kipaisevat toiselle puolelle katua vastaan tullessa, jottei tarvitse joutua kasvotusten... informaatiosta saattaisi olla hyötyä...