Ihanaa naista? Jo aikoja sitten kävin Saarijärvellä ja löysin ihania naisia, hetken hurmaan. Nyt 65v ja varttuneempikin käy.
Vieläkö löytyy
7
857
Vastaukset
- Anonyymi
Koskenkylässä odottaa "ihana" nainen noutajaansa.
- Anonyymi
Oota mut elä pitkästy ime ikeniäs sillä aikaa mummo
- Anonyymi
Sano osoite Koskenkylän nainen!
- Anonyymi
USKOON TULLEEN TODISTUS!
”Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt, Hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi” (Ps. 103:2-3).
RAKAS LÄHIMMÄISENI
Minun olisi pitänyt kirjoittaa sinulle jo kauan sitten ja kertoa uskoon tulostani sekä siitä, mitä se on vaikuttanut elämääni. Olin alkoholisti, pilleristi ja tupakan orja. Poltin noin kaksi askillista päivässä. Kiroilin paljon. Olin väkivaltainen. Olin menettänyt työpaikkanikin juopottelun tähden. Paniikkihäiriöt ja pelkotilat kasvoivat. Eräänä aamupäivänä kaljapubiin mennessäni tapasin erään tutun juoppokaverini. Tämä nainen kertoi, että oli tullut uskoon. Jeesus oli hänet pelastanut. Hän oli saanut täydellisesti jättää entisen syntielämänsä. Tämä kolahti minuun tosi rajusti. Pisti miettimään. Menin kuitenkin pubiin. Itkun kanssa nieleskelin sen aamun krapulakaljat. Tajusin ehkä ensi kertaa elämässäni oman kurjuuteni ja alennustilani. Mutta tajusin myöskin sen, että minäkin voin vielä selvitä tästä – Jumalan avulla. Se ajatus iskostui päähäni. Oli helppo luvata tälle uskoon tulleelle ystävälleni, että lähden hänen kanssaan hengelliseen kokoukseen. Minulla oli pari päivää miettimisaikaa. Lopetin alkoholin käytön siihen päivään, vaikka krapula olikin kova. Rukoilin Jumalalta, etten kuolisi ennen kuin olisin uskossa.
Sunnuntaina mentiin kokoukseen. Siellä rukoiltiin puolestani. Sain antaa elämäni Jeesukselle. Voi sitä valtavaa ilon ja vapauden tunnetta, minkä koin. Jumala antoi rauhan sisimpääni. Uskoontuloni tapahtui tammikuussa 1995. Sama vapaus, ilo ja rauha pysyvät. Kiitos Herralle Jeesukselle!
Johannes 11:25-27 “Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”Hän sanoi hänelle: ”Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan”.” - Anonyymi
Kukonhiekka
Viihdekeskus
Naiset on siellä 👠👠- Anonyymi
Vaan sulle ei edes rahasta reppana
- Anonyymi
Täällä ois yksinäinen Jenna 17v😘
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka862483- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811321EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111192- 79905
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta101750Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe30743- 30696