Tapaus Harkimo

On kyllä noloa toimintaa Harkimon Harrylta. Otti puoliksi pakistanilaisen reilu 30v eukon, jonka kanssa nyt kovasti valkopesevät suhdettaan politiikkaan ja julkisuuteen sopivaksi. Istuivat hempeästi käsikädessä naistenlehtien ja juorulehtien kuvissa poolopaidoissa, kertovat kaunista rakkaustarinaa. Todellisuudessa kaikki tajusi, että eukko on rahan ja julkisuuden perässä, ja ukkeli epätoivoinen 70v kääkkä. Hjallis maksanut eukon meikit ja mekot, luvannut viedä gaaloihin ja Linnan juhliin, ja pääsyn lehtiin ja kuviin. Tuollaista Harkimo on muillekin nuorille naisille lupaillut, kun on niitä yrittänyt iskeä.
Ja kun tuli harmillinen avautuminen Seiskassa tämän hupakon isältä, yrittävät nyt paikkailla mainettaan, että tämä onkin vahva ja itsenäinen nainen, joka tekee omat päätökset. Että olisi jotenkin ihailtavaa, että eukko seurustelee vanhojen pappojen kanssa, niin ilmiselvästi yrittää saada vaan rahaa ja julkisuutta. Kova täytyy olla eukon luonne, että pystyy menemään sänkyyn joka ilta kurttuisen kurpan kanssa, ja teeskentelemään nauttivansa siitä.
Harkimo on nyt 70v, elää ehkä vielä noin 10v, niin eukko hautaa jo toisen vanhan ukon, kun edellinenkin miehensä kuoli jo vanhuuteen? Montakohan vanhusta tämä Pakistanin lahja mahtaakaan vielä elämänsä aikana saatella mullan alle? Huh huh.
551627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Rakkaus on ikuista, kohde vain vaihtuu.

Äänestä

Mistä kohtaa se aloittajaa oikein riipoo, hae hyvä ihminen itsellesi apua. Harkimolle ja Jasminelle onnea suhteessa.

Äänestä
  • Jasmin on pappojen kaataja.
    Seurusteli jo 18 vuotiaana yli viisikymppisen perheellisen miehen kanssa.
    Onnea vaan Hjallis tästä ihanasta nuorikosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Jasmin on pappojen kaataja.
    Seurusteli jo 18 vuotiaana yli viisikymppisen perheellisen miehen kanssa.
    Onnea vaan Hjallis tästä ihanasta nuorikosta.

    Kiitos, kiva jörniä nuorta pildeä.

    T: Harry vaan

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Jasmin on pappojen kaataja.
    Seurusteli jo 18 vuotiaana yli viisikymppisen perheellisen miehen kanssa.
    Onnea vaan Hjallis tästä ihanasta nuorikosta.

    Kaikki Jassut samanlaisia.
    Oulussakin on yksi tällainen jassukka.

    Äänestä

Dementia

Äänestä

Kunnon gold digger ja geezer pleaser tuo Jasmin.

Äänestä
  • Vähän harmittaa kun fiksuna pitämäni Hjallis lähtee naurettavan Danny-papan jäljille. Aika törkeitä nuo naistyrkytkin, jotka munaavat itsensä noitten papparaisten leluina loppuiäkseen.

    Äänestä

Onhan hänellä ollut monta muutakin nuorta naista elämänsä varrella.
Lapsia voi tehdä vieläkin.

Äänestä
  • Itse olen huomannut jotta yhä nuoremmat naiset haluaa kanssani sexiä täytettyäni 65v tämä tuntui vähän oudolta kun 55 kiepeillä nuoren pimsan saanti oli olematonta. Noh nyt nautitaan eroneena muutama yh käy säänöllisesti luonani sexipuuhissa myönnän jotta väliin on joutunut turvautumaan viakraan mutta vai kiireessä. Nuorin vakihoitoni on 23 v todella tiukka ja kaunis nainen, hän sanoo pitävänsä huumoristani ja osaa suuhommelit hyvin ,yllärtys hän sanoin nuorten miesten yhä useammin haluvan peräreiäkään naiselta tuo kuvottaa kuulema. Jotenkin tuntuu siltä ettei IL-Is kuvaa naisten tarpeita vaan ehkä alistavaa lesbo tai homosein juttuja?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Itse olen huomannut jotta yhä nuoremmat naiset haluaa kanssani sexiä täytettyäni 65v tämä tuntui vähän oudolta kun 55 kiepeillä nuoren pimsan saanti oli olematonta. Noh nyt nautitaan eroneena muutama yh käy säänöllisesti luonani sexipuuhissa myönnän jotta väliin on joutunut turvautumaan viakraan mutta vai kiireessä. Nuorin vakihoitoni on 23 v todella tiukka ja kaunis nainen, hän sanoo pitävänsä huumoristani ja osaa suuhommelit hyvin ,yllärtys hän sanoin nuorten miesten yhä useammin haluvan peräreiäkään naiselta tuo kuvottaa kuulema. Jotenkin tuntuu siltä ettei IL-Is kuvaa naisten tarpeita vaan ehkä alistavaa lesbo tai homosein juttuja?

    Oletko kokeillut seksiä eläinten kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Oletko kokeillut seksiä eläinten kanssa?

    Harrastan normaali sexiä naisten kanssa ,olet ilmeisesti erehtynyt sivusta anamalian sivut löydät netistä tuolla on kaltaisesi sexuaali vinksahtaneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Itse olen huomannut jotta yhä nuoremmat naiset haluaa kanssani sexiä täytettyäni 65v tämä tuntui vähän oudolta kun 55 kiepeillä nuoren pimsan saanti oli olematonta. Noh nyt nautitaan eroneena muutama yh käy säänöllisesti luonani sexipuuhissa myönnän jotta väliin on joutunut turvautumaan viakraan mutta vai kiireessä. Nuorin vakihoitoni on 23 v todella tiukka ja kaunis nainen, hän sanoo pitävänsä huumoristani ja osaa suuhommelit hyvin ,yllärtys hän sanoin nuorten miesten yhä useammin haluvan peräreiäkään naiselta tuo kuvottaa kuulema. Jotenkin tuntuu siltä ettei IL-Is kuvaa naisten tarpeita vaan ehkä alistavaa lesbo tai homosein juttuja?

    Ja sit sä heräsit.

    Äänestä

Harkimoiden klaani rakastaa paistatella kaikkien roskalehtien palstoilla julkisuudessa. Käsittämättömän noloa sakkia! Hahahahaa!

Jallis oli jopa vapaaehtoisesti kutsunut Seiskan kotiinsa jotain parisuhdejuttua varten. Uskomatonta touhua!

Äänestä
  • Joo.

    Äänestä

Miksi kotiinsa? Rikkaat ovat yleensä tarkkoja yksityisyydestään....muija kuvaa itsestään jo haarakuvia biksuissa Hjalliksen merenrantatiluksilla. Siihen kilpistyy kaikki: rakkaus...rahaan. ehkä vielä pikku vauveli onnen täydentämään?

Äänestä
  • Kiitos nauruista! Hahah!

    Äänestä

Jolle poika on samanlainen hulttio kuin isänsä.
Onko sillä nytky puolueella mitään uskottavuutta?

Äänestä
  • Jolle on suorastaan tyhmä !

    Äänestä

  • Liike Nyt kelpuutti ehdokkaakseen Kuralahden. Mieti siitä onko puolueella uskottavuutta vai ei! Hahahhhahahahaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Liike Nyt kelpuutti ehdokkaakseen Kuralahden. Mieti siitä onko puolueella uskottavuutta vai ei! Hahahhhahahahaa!

    Jallis kuvitteli, että Kuralahdesta tulee kova ääniharava. Kansa oli toista mieltä!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Liike Nyt kelpuutti ehdokkaakseen Kuralahden. Mieti siitä onko puolueella uskottavuutta vai ei! Hahahhhahahahaa!

    Sinulla hahattelija taitaa olla jotain henkilökohtaista Karalahti-nimisiä kohtaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Sinulla hahattelija taitaa olla jotain henkilökohtaista Karalahti-nimisiä kohtaan?

    White trash roskasakkia.

    Äänestä

Harkimo on seksipeto!

Äänestä
  • Elää uutta nuoruuttaan.

    Äänestä

Nuoren naisen tehtävänä on pitää vanhaa pappaa vähän vireemmäässä kunnossa kun rahalla kerran saa. Saa varmaankin omaishoitajana hyvät korvaukset.

Onhan Dannyllakin jo katsottuna vielä nuorempi omaishoitaja.

Äänestä
  • Juu

    Äänestä

Harkimo on ollut monelle naiselle pettymys, niin tässä käy nytkin, akka lähtee.

Äänestä

Eikös Harkimo saanut kerran jonkun sydärin kun touhusi petihommissa ex-naisystävän kanssa.

Äänestä

Sydäniskuri on hyvä olla lähettyvillä.
Viagra vinssaa förpiikin tiukkaan tanaan!

Äänestä
  • Hahahahahahahaa!!

    Äänestä

Minua todellakin naurattaa. Hahahahahaa!

Äänestä

Nyt taas uusi temppu. Pulahdus tytön kanssa Itämereen. Voi kiesus mikä mielikuvitus.

Äänestä

Parisuhteen muodostaminen on kaupankäyntiä.

Äänestä

Kyllä elämä on ihanaa tällä nuorella parilla.

Äänestä

Nyt Harkimo tehnyt muodon muutoksen Jasminen pyynnlstä😅!

Äänestä

Kuinka toi ukko edes kehtaa kirjotella partansa ajamisesta. Onko se ihan sekasin. Kiinostaa ihan vitusti

Äänestä
  • On todellakin sekaisin. Nämä sankarit oli oikein kutsuneet Seiskan kotiinsa tekemään parisuhdehaastattelua. Hahahahaa!

    Äänestä

Aloittaja on kateellinen. Mitä väliä minkä maalainen nainen on? Kaikki ollaan samaa lajia. Ajattele kuinka hienoa on että vanhempi mies, Hjallis pääsee nussimaan nuorta naista ja heillä on vielä hyvä parisuhde. What's your problem?

Äänestä
  • Totta! Bojot sulle 👍

    Äänestä

Raha on se rakkaus. Jos olis joku bussikuski kajaanista, niin tuskin kiinnostais.

Äänestä

Mitä noloa siinä on että joku otti puoliksi pakistanilaisen kumppaniksi? Pitäisikö olla mieluummin 100% pakistanilainen? Oletko rasisti tuossa asiassa?

Äänestä
  • Ai mitäkö? Mietipä sitä. Ehkä keksit.

    Äänestä

Kirjoitat ikävästi ikääntyvästä ihmisestä. Oletko myös ikärasisti?

Äänestä

Ei kukaan normaalijärkinen ole eikä voi olla tuollaisesta menosta kateellinen. Turha puhua ettei ikä näy missään. Takaan, että näkyy ja useassa kohtaa.

Äänestä

Ukot sekoo vanhana kun luulevat itsestään liikoja!

Äänestä

Ikärasismi on suomessa yleinen vaiva. Mutta tämä pari on epäsopiva monella tapaa.

Äänestä

Minusta molemmat Harkimot on jämäköityneet Jonneakin pukee jämy leuka nyt partaisena ,Hjallis komistui kun alkoi pitää korkaa yli kaulan ulottuvaa paitaa sekin meriäijä tyyliin ,Hjallis on suomen viisaimpia miehiä ja epäilmättä rikkaimpia myös kyllä rahamies nuoren naisen ansaitsee se pitää mielen virkeänä siinä 55 tienoilla kannattaa alottaa nuorten kanssa vehtailu ,eduskunnassa oli oikea kullikaruselli kun Matti V , Hjallis ja Sauli pöyritti puolukantaan katsomatta kullikarusellia ,suoranainen ihme jottei noista kukaan kirjaa tehnyt siellä naitiin avustajista kansanedustajiin ja väliin tilattiin ammattilaisiakin ;-D

Äänestä
  • Hjallis ei ole ollut kansanedustajana kuin vasta yli 60 vuotiaana

    Äänestä

Pitäisivät asianssa omanaan! Kaikki pitää Katri-Helenakin Danny!!!! Nämä siis omat lapset saman ikäisä😓

Äänestä

Jasminen isän puheet ovat rasistisia. Puhuu halveksivasti suomalaisista ja leuhkii olevansa suomalaisia parempi kun ei käytä alkoholia! Suurimmalla osalla suomalaisista perheistä ja suomalaisista ei ole mitään alkoholi-ongelmaa, osa on jopa täysraittiita. Lisäksi hän kohtelee naisia alentuvasti, ei hyväksy aikuisen tyttärensä valintaa vaan haluaa naittaa hänet jollekin muslimiukolle! Paljon vikaa päässä ja asenteessa.

Äänestä
  • Täysin totta puhut. Kiitos rehellisyydestäsi, hyvä ystävä!

    Äänestä

Eukko juoksee rahan ja julkisuuden perässä., on tehnyt sitä jo nuoresta alkaen, pyörinyt ja pyllistellyt kissankinkereillä, vanhoja ukkoja yrittänyt iskeä. Nyt sitten sai vanhan vaakun, jonka avulla saa rahaa ja pääsee lehtiin. Hyi olkoon, mutta mikäs siinä, jos kykenee olemaan sängyssä Harkimon papan kanssa, harvalla naisella pysyisi lounas sisällä jos pitäis hommiin ruveta.

Äänestä
  • Nimenoman edellinenkin oli vanhempi!🤔 Eikä mennyt kauvaa kun otti Harkimon! Nouseeko näillä se omaeko kun on nuori nainen! Harkimolla on poikia ei ole tyttöö!! Minulla samanikäinen poika kuin KatriHelenan Tommi ei helkkari näitä en vaan😓

    Äänestä

Jallis voisi hyvin alkaa opiskella islamia ja kääntyä muslimiksi. Jos hän olisi oikein harras uskossaan, hänestä voisi tulla jopa johtava imaami Suomessa. Jallis voisi perustaa Sipoon korpeen valtavan ison suurmoskeijan ja kutsua Liike Nyt väkeä opetuslapsikseen. Hahah!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On kyllä noloa toimintaa Harkimon Harrylta. Otti puoliksi pakistanilaisen reilu 30v eukon, jonka kanssa nyt kovasti valkopesevät suhdettaan politiikkaan ja julkisuuteen sopivaksi. Istuivat hempeästi käsikädessä naistenlehtien ja juorulehtien kuvissa poolopaidoissa, kertovat kaunista rakkaustarinaa. Todellisuudessa kaikki tajusi, että eukko on rahan ja julkisuuden perässä, ja ukkeli epätoivoinen 70v kääkkä. Hjallis maksanut eukon meikit ja mekot, luvannut viedä gaaloihin ja Linnan juhliin, ja pääsyn lehtiin ja kuviin. Tuollaista Harkimo on muillekin nuorille naisille lupaillut, kun on niitä yrittänyt iskeä.
Ja kun tuli harmillinen avautuminen Seiskassa tämän hupakon isältä, yrittävät nyt paikkailla mainettaan, että tämä onkin vahva ja itsenäinen nainen, joka tekee omat päätökset. Että olisi jotenkin ihailtavaa, että eukko seurustelee vanhojen pappojen kanssa, niin ilmiselvästi yrittää saada vaan rahaa ja julkisuutta. Kova täytyy olla eukon luonne, että pystyy menemään sänkyyn joka ilta kurttuisen kurpan kanssa, ja teeskentelemään nauttivansa siitä.
Harkimo on nyt 70v, elää ehkä vielä noin 10v, niin eukko hautaa jo toisen vanhan ukon, kun edellinenkin miehensä kuoli jo vanhuuteen? Montakohan vanhusta tämä Pakistanin lahja mahtaakaan vielä elämänsä aikana saatella mullan alle? Huh huh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu