eräs gubbe

Paikallisen leipomon kahvilan pöydän äärellä istuu komea tummatukkainen tanakanpuoleinen mieshenkilö kahvikuppi edessään pidellen kädessään sokeripalaa aloittamaton munkkileivos lautasella.
Juttu tästä miehestä kirjoitettu noin 16 vuotta sitten. Mies kertoo jutun kirjoittaneelle toimittajalle innostuneensa kirjoittamisesta keskikouluaikaan saatuaan siihen kannustusta opettajaltaan, jota hän nimittää "Mummeliksi". Mies antaa itsestään käsityksen monipuolisesti lukeneena: mikään ismi tai filosofiset aiheet eivät tunnu olevan hänelle vieraita. Runous ja romaanikirjallisuudessa erityisesti venäläiset klassikot jättäneet jälkensä.

- "Me emme ole saari, emme ajallisesti, paikallisesti, historiallisesti emmekä taloudellisestikaan."
- "Mikään vallankumous ei synny ilman nuoria ja heidän hurmahenkisyyttään."
- "Jos ei kunnioita omaa uskontoaan tai kultuuriaan, ei voi tehdä niin muitakaan kohtaan."
- "Käynnistävänä voimana on pessimismi, jota ruokkii ympärillä oleva kurjuus ja elämän kunniattomuus." (sanoja viitannee Albert Schweitzeriin, idoliinsa)

Kun täällä silloin tällöin käydessään lukee tämän saman guben kirjoituksia, täytyy ihmetellen kysyä, mitä hänelle on tapahtunut viimeisen 16 vuoden aikana kun henki on tykkänään toinen. Selkäranka on taittunut, helpoheikkiys vienyt voiton ja vain itsekkyys ja oma menestys merkitsee enää mitään. Rappiota, sanon minä!
"Ei voi itse hyvin, jos naapuri voi huonosti.", mies sanoi 16 vuotta sitten.
Tänään hän kaivelee sormellaan peräpäätään, nuuhkaisee sormeaan ja vie sen suuhunsa - näin hän taisi jossakin töheryksessään kirjoittaa.

Tiedän, ettei kukaan miestä tunnista tuosta, joten voinen kysyä häneltä itseltään, mitä hän itse ajattelee noista ajoista, ja merkitsevätkö nuo tuonaikaiset arvot enää mitään?
Arvostin häntä kirjoittajana silloin kuten arvostan tänäänkin, mutta ei siihen liity mitään sellaista tunnetta mitä hän itse kuvittelee minusta. En häiritse tämän enempää.