Yksi syy passiivisuudelleni oli että hän näki niin kirkkaasti lävitseni. Kyllähän silloin vetäytyy kuoreensa, vähemmästäkin. Hän näki siis heikkouteni. Tai ehkä ei, mutta en pysty avaamaan tätä tämän enempää koska muuten se olisi liian helposti tunnistettavissa. Pakko se on vaan myöntää että minulla klikkasi hänen kanssaan. Sydänsuruja on ollut jo liikaa kontollani. Kuka niitä jaksaa? Sosiaalinen elämäni on ollut niukkaa ja ehkä siksi merkittävät ihmissuhdetapaukset ovat painuneet niin vahvasti mieleeni.
Hieman alkoa ottaneena kirjoitan tämän, eli hän on siis kaivattuni joka pyörii mielessäni. Hänen ajattelunsa kuoriutui nyt esiin mieleeni. Hassua, sillä en ollut miettinyt häntä tänään tätä ennen. Näin siinä käy kun henkiset päänsisäiset lukot ja estot poistuvat. En aio huijata itseäni vaan myöntää että kaipaan häntä.
Olisi mukavaa jälleen nähdä
20
484
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
En tiedä onko minulle mutta vastaava kokemus.... niin jotakin muuttui kun aloimme kommunikoimaan... Täysin ymmärrettävää kun omaa tilannettamme ajattelen.
Itseäni ei lainkaan haittaa, koska kaikki menee elämänkokemuksen piikkiin, mutta ei kaikki ihmiset niin ajattele, sen ymmärrän ja hyväksyn.
Hän on ollut minulle tärkeä ihminen siellä missä kohtaamme. Hän on koko ajan muuttunut läheisemmäksi vaikka kaikki tunteet on pitänyt pitää visusti piilossa. Kyllä se on onnistunut kuitenkin vaikka outoa ja armotonta pokkaa se on vaatinut.
Jotenkin jossakin vaiheessa olen ollut huomaavinani että hänelläkin on vähän tyyli muuttunut ja helpottunut ehkä... se on ollut helpottavaa havaita.
Kaipaan häntä mittapuulla "aivan liikaa". Siksi elämä on ollut nyt kesäaikaankin hyvin raskasta ja raastavaa.
Odotan syksyä kun kuuta nousevaa, kaikki palaa ennalleen ja ehkä meillä on tilaisuus taas olla tekemisissä enemmän.
Toivon hänelle isoa avainnippu avaimia omien mahdollisten tunnelukkojen avaamiseen kuten minulle myös.
Sen haluan myös sanoa, että mitä ikinä meidän "juttu" onkaan niin se ei ole mitään pahaa, nautitaan matkasta vaikka ei koskaan yhdessä perille päästäiskään.....
Rakkaudella
Tiedät kyllä kuka- AnonyymiUUSI
Kiitos! Syksyyn😢
- AnonyymiUUSI
Ootko ihan varma että ne sun tunteet pysyy piilossa?
- AnonyymiUUSI
No joo, ymmärrän.
- AnonyymiUUSI
Näen melko usein ihmisten läpi. Ehkä se on kyynisyys lopulta, että uskoo aina pahinta ja sitten jos niin tapahtuu, ei mikään yllätä. Lapsena jo kadehdin tai oikeastaan ihmettelin ns. kavereita, että miksi he ovat tuollaisia ”typeryksiä” siis lapsia. He saivat olla lapsia, selitys oli se. Ymmärsin sen vasta aikuisena, että se oli lasten viattomuutta. Minun piti olla aina kypsempi, vastuullisempi ja tilanteen tasalla huolehtimassa muista.
- AnonyymiUUSI
Historia toistaa itseään varmaan.
- AnonyymiUUSI
Batman?
- AnonyymiUUSI
pokerface
- AnonyymiUUSI
Vain tänään 😒😒😒
- AnonyymiUUSI
Kirjoituksesi osuu hyvin tapahtumiin jotka koin erään ihmisen kanssa keväällä. Hänestä tuli minulle hyvin merkityksellinen ihminen ja olen sen viestein suoraan hänelle ilmaissut. Välillemme muodostui syvä yhteys hyvin nopeasti ja arvaamatta. Huomasin, että säikähdit sitä syvyyttä ja miten näin lävitsesi. Näin niin paljon herkkää ja liikuttavaa vaikka koitit piilotella. Hyväksyin jo sillon sinut sellaisena kuin olet. Olen odottanut sinua pitkään, mutta nyt olen koittanut jatkaa elämääni eteenpäin viestittelysi passiivisuudesta johtuen. Nyt on sun viimeinen hetki toimia jos vielä jotain toivot.
- AnonyymiUUSI
Suhteen tulisi rullata omalla painollaan ja osapuolten tulisi kokea pääasiassa olevansa onnellisia suhteessa.
Suhde ei aina ole mitenkään ruusuista ja vaaleanpunaista, mutta silti suhteessa tulisi olla luottavainen olo siitä, että kumppani on samalla puolella ja haluaa hyvää. - AnonyymiUUSI
En toivo sinusta kuin että pysyt kaukana elämästäni.
- AnonyymiUUSI
kuin oman mieleni syövereistä tämä tekstisi. vau.. samaistun. voisitkohan olla hän ihana jopa.
-sivusta vaan hei - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
kuin oman mieleni syövereistä tämä tekstisi. vau.. samaistun. voisitkohan olla hän ihana jopa.
-sivusta vaan heiNo kyllä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No kyllä.
Tuli oltuu hereillä ja katsottua Pariisin avajaisia ja samalla täällä.
- AnonyymiUUSI
Joskus jotkut ihmiset elämässä tuntuvat jatkuvasti triggeröivän kehossa kipupisteitä esille. Näin kehosi, mielesi on valinnut oppia omista rajoista,anteeksiannosta, avoimuudesta ja myötätunnosta, korkeammasta rakkauden näkökulmasta, itsearvostuksesta.. syitä voi olla lukemattomia, ja tällaisessa tilanteessa voi rehellisyydellä omaa kehoa kohtaan kuulostella itseä ja kysyä mikä on tämän tilanteen tarkoitus. Luota siihen, että vastaus nousee sinulle kyllä. Varjojen kohtaamistakaan ei tarvitse pelätä, koska se on erinomainen keino vapautua vanhoista taakoista ja kasvaa sieluna.
- AnonyymiUUSI
Lopeta valehtelu
- AnonyymiUUSI
Jaa täällä jaellaan horoskooppeja.
- AnonyymiUUSI
Ihan totta puhut. Vihdoin olen itse saanut tiedostaa, että kaikella kivulla on ollut tarkoituksensa. Tosin kun yhden osa-alueen on saanut käytyä läpi, niin uutta pukkaa. Mulla on just nyt, tällä hetkellä hyvä olla itsessäni. Tänään nautin luonnonhelmassa kaikesta mistä oli mahdollisuus siellä siinä hetkessä nauttia. Uimassakin kävin.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ihan totta puhut. Vihdoin olen itse saanut tiedostaa, että kaikella kivulla on ollut tarkoituksensa. Tosin kun yhden osa-alueen on saanut käytyä läpi, niin uutta pukkaa. Mulla on just nyt, tällä hetkellä hyvä olla itsessäni. Tänään nautin luonnonhelmassa kaikesta mistä oli mahdollisuus siellä siinä hetkessä nauttia. Uimassakin kävin.
Lopeta valehtelu
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25018375Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van813100- 1232151
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2651387Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101262Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821073- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232949