Suunnitteletko lomamatkaa omalla autolla Balttiaan, Puolaan ja Keski-Eurooppaan? Somessa pohditaan uskaltaako sähköautolla lähteä kotoisan Suomen ulkopuolelle ja jos uskaltaa niin miten siellä selvitään. Nyt lähes viiden vuoden kokemuksella sanon, että sähköautolla reissaaminen on yhtä sujuvaa kuin polttomoottoriautolla, kiitos toimivan latausverkoston koko EU:n alueella.
Aiemmin automatkat tehtiin bensalla tai dieselillä, nyt viimeiset viisi vuotta täys-sähkö autolla. Vuosi sitten tein parin viikon matkan Ruotsissa ja Norjassa, eikä latauksien kanssa ollut millään matkaosuudella ongelmaa. Iloisesti yllätti se kun Teslan Superchargereilla sai latailla ilmaiseksi Latviassa ja liettuassa, mutta vain Tesloja: ) Tänä vuonna vuorostaan Baltiassa, Puolassa ja Saksassa. Pitkätkään reissut eivät voisi olla helpompia, sähköauton meluttomassa kyydissä ei tarvitse keskustellessa korottaa ääntään ja musiikista voi nauttia aivan toisella tapaa.
Useiden muidenkin Keski-Eurooppaan suuntautuneiden reissujen ja kokemuksien pohjalta voin sanoa, lataukset ovat sujuneet todella hyvin kun suurteholatureita löytyy sopivin välein pitkin matkaa ja latureilla ei ole tarvinnut jonottaa sen enempää kuin bensa-aseman pumpulla. Paluuta polttomoottoriautoon ei ole.
Yleisiä epäilyksiä liittyy Lataamisiin, niissä ei ole mitään ongelmaa, kun hankkii muutaman ketjun latauskortin ja puhelinsovelluksen, josta näkee lähistöllä ja reitin varrella olevat latausasemat, jotka ovat lisääntyneet Roimasti. Enää ei tarvitse suuremmin miettiä missä käy lataamassa autonsa, kun katsoo sovelluksesta tai auton näytöstä mikä latausasema sopii parhaiten. Jos suunnittelee automatkaa Keski-Eurooppaan, niin samalla nousee esiin kysymys mitä kautta…ajanko Ruotsisin- ja Tanskan kautta Saksaan laivalla Helsingistä Travemündeen vai Via Baltica-E67 reittiä Tallinna, Riika, Kaunas, Varsova ja Praha tai Berliini? Baltian reitti varaten pari yöpymistä matkalle on kokonaiskuliuneen ehdottomasti edullisin. Vain yksi autolautta Helsingistä Tallinnaan, bensiini ja diesel n. 1.50€/litra. Sähköautoon sähkön hinnalla ei ole suurta merkitystä kun sen osuus on häviävän pieni vs polttomottoriautot. Hotelliyöpymiset, lounaat jne. lähes puolet halvempia kuin Ruotsin- ja Tanskan reitillä. On hyvä muistaa Ruotsin laivojen hinnat hyteillä, kalliit laiva-ja tai siltamaksut väleillä Ruotsi-Tanska ja Tanska-Saksa.
Viro on mukava lähinaapuri, mutta paljon on nähtävää, koettavaa koko Baltiassa ja Puolassa. Mukavaa on myös se, että hinnat halpenee kun menee Virosta Latviaan, Latviasta Liettuaan ja edelleen Puolaan. Ennakkoluulot pois ja baanalle, Tässä kiva Facebook ryhmä Baltian ja Puolan matkaajilla.
https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=Via+Baltica+E67+Facebook
Autolla Baltiaan ja Puolaan
Anonyymi-ap
0
82
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607502Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232936- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311153
- 75842
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52745