Peräsuoli repesi irti

Käytin jonkin aikaa Trulicity dulaglutidia.
Jonkin ajan kuluttua aamupaskaa ei saanyt muuten kuin vaimo kaivoi teelusikalla tosikovaa jätettä.

Jos onnistuin ponnistamaan itse, peräsuoli repesi irti.
Yrtin kaikkea ruokavaliossa, kuitua, luumuja, pajalan puuroa sama lopputulos.
Kun olin kärsinyt käsittämättömästä ummetuksesta pari viikkoa luin ohjeen uudelleen ja selvisi että se hidastaa vatsan toimintaa.

Aamutarpeilla käynnin jälkee peräsuoli oli niin kipeä ettei istuminen onnistunut koko päivänä, eikä tuska helpottanut missään asennossa.
Kokemuksesta viisastuneena jätin lääkkeen ja ulostus toimii nyt kohtuullisen normaalisti.
8624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No jos teelusikalla ronkitaan peräaukkoa, johtuisiko siitä, ettei istuminen onnistu.

Äänestä
  • Jos paskantaminen ei onnistu, jotain oli yritettävä. Paskakanki törrötti puoliksi ulkona muttei tullut ulos.
    Ei sitä tuskaa kestänyt mikään. Präsuoli repesi kertakaikkisesti.
    Aamupaskan jälkeen takapuoli oli koko päivän hellä.
    Kun tuskallista aamuistuntoa oli kestänyt kahden viikon ajan, mikään ei auttanut ennen kuin dulaglutidi lopetettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Jos paskantaminen ei onnistu, jotain oli yritettävä. Paskakanki törrötti puoliksi ulkona muttei tullut ulos.
    Ei sitä tuskaa kestänyt mikään. Präsuoli repesi kertakaikkisesti.
    Aamupaskan jälkeen takapuoli oli koko päivän hellä.
    Kun tuskallista aamuistuntoa oli kestänyt kahden viikon ajan, mikään ei auttanut ennen kuin dulaglutidi lopetettiin.

    Nyt kahden viiko Demaglutidi paaston jälkeen perse on parempi ja paskantaminen onnistuu ilman tuskaa ja apuvälineitä.

    Äänestä

Toivottavasti se lusikka pestiin ennen kuin se laitetaan suuhun

Äänestä

Peräsuoli ei repeä irti, se voi luiskahtaa osittain ulos peräaukosta, mutta ei se kokonaan irtoa.
Olisi hyvä hoitaa ummetusta, yrittää pitää suoli toimivana, joko ruokavaliolla tai apteekista saatavilla suolen sisältöä pehmentävillä valmisteilla.

Äänestä
  • Kuulin kerran eräältä lähihoitajalta että eräs mummo oli löytynyt lattialta heikkokuntoisena. Hänellä oli tyräaukon kautta suuri osa suolistosta pursunut häneen viereensä lattialle. Hoitajat olivat kuulemma vain pistäneet suolet reiästä takaisin vanhuksen sisään.

    Äänestä

Joo. Vastaava tapaus tuli vastaa nkaupungilla vähän aikaa sitten. Joltain papparaiselta repesi peräsuoli irti kesken kävelyn ja putosi kadulle. Sen jälkeen ukkelista kuului hirveä pärinä perseestä kun kaasut purkautui katkennesta suolesta.

Äänestä
  • Mitä sä olit itse vetänyt ?
    Epämiellyttäviä hallusinaatioita on ainakin tullut...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Käytin jonkin aikaa Trulicity dulaglutidia.
Jonkin ajan kuluttua aamupaskaa ei saanyt muuten kuin vaimo kaivoi teelusikalla tosikovaa jätettä.

Jos onnistuin ponnistamaan itse, peräsuoli repesi irti.
Yrtin kaikkea ruokavaliossa, kuitua, luumuja, pajalan puuroa sama lopputulos.
Kun olin kärsinyt käsittämättömästä ummetuksesta pari viikkoa luin ohjeen uudelleen ja selvisi että se hidastaa vatsan toimintaa.

Aamutarpeilla käynnin jälkee peräsuoli oli niin kipeä ettei istuminen onnistunut koko päivänä, eikä tuska helpottanut missään asennossa.
Kokemuksesta viisastuneena jätin lääkkeen ja ulostus toimii nyt kohtuullisen normaalisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu