Mielihyvää ja tyytyväisyyttä, mistä

Keräsin hissukseen metsässä kävellen vähän mustikoita. Siinä mietin, mistä koen mielihyvää. Saan sen antamisesta tarvitsevalle. Olen antanut pieniä määriä mustikkaa pyörätuolilla kulkevalle, kiireiselle työssäkäyvälle perheenäidille. Laitoin jo jääkaappiin litran annettavaksi huomenna toiselle liikuntavammaiselle. Saan siitä itselleni tavattoman hyvän mielen.
Tuli mies koiran kanssa. Kerroin ettei tässä oikein marjaa ole mutten kauemmaksikaan arvaa lähteä. Hän katsoi kännykkänsä sovelluksesta lähellä olevat mustikkamestat ja neuvoi ne minulle. Uskon että hänkin koki mielihyvää siitä että sai auttaa. Menen niihin lähipäivinä.
Ja sitten mietin, mistä teostani olen elämässäni tyytyväinen. Ihme ja kumma, niistä kun olen antanut periksi riidassa. Jättänyt sikseen ja jatkanut arkea. Pari asiaa on sellaista ollut. Koen että olen tehnyt oikean ratkaisun. Rauha on parempi kuin riita.
Vähäisempiä ja lyhytaikaisempia hyvän mielen luojia ovat pidemmän kävelylenkin ja saunan jälkeistä tila, rakkaan lähellä tai hieronnassa olo, kun koti on siivottu tai jokin muu välttämätön työ tehty.
Saatko sinä jostain mielihyvää ja mistä?
34379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Kuule, sain mielihyvää tästä kirjoituksestasi, mukava lukea tälläistä.

Äänestä
  • 🫠(selitys: sulava naama)

    Äänestä

Kiitos että jaoit hyvän mielesi meille muille. Toivottavsti on muita jotka auttavat ja ilahduttavat muita ihmisiä kuten sinä.
Ystävällisyys ja toisten huomioon ottaminen kannattaa aina. Pienikin ele saa vastaanottajalle hyvän mielen.

Äänestä
  • 😊(selitys: hymyilevä naama, silmät sirrillään)

    Äänestä

Elämäsi tärkein kysymys?

Eikö ensimmäinen ja tärkein asia olisi tietää totuus ikuisuudesta! – Mitä Sinulle tapahtuu kuoleman jälkeen? Mihin silloin menet? On kaksi mahdollisuutta: Tuonela ja Paratiisi. Molemmat ovat väliaikaisia paikkoja, joissa odotetaan ikuisuutta:
1. Uskoon tulleet pääsevät Paratiisiin, jossa odotetaan Jeesuksen takaisin tuloa. Paratiisi on onnen ja autuuden paikka, lopullisen Taivaan kodin esikartano.
2. Jumalan armon hylänneet siirtyvät kuolemansa hetkellä Tuonelaan, jossa odottavat lopullista tuomiotaan. Se on kauhujen paikka, kadotuksen eli helvetin esikartano.
Jeesus on sovittanut syntitilasi Goltatan ristillä. Hänen sijaiskärsimyksensä ja verensä kautta voit saada syntisi anteeksi. ”Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.” Joh. 11:25

www.Jeesuspelastaa.com

Äänestä
  • Noin en ole ajatellut vaan että kaikki vainajat ovat samassa välitilassa ja Jeesuksen toisessa tulemisessa vasta on valinta ketkä pääsevät Jumalan valtakuntaan. En tunne raamattua niin hyvin, että tietäisin asian siellä noin kerrottavan. Vaikuttaa oikealta ja uskottavalta versiosi maailmanlopusta.
    On tärkeää päästä ikuiseen iloon mutta sitä ennen elän, en kuin viimeistä päivää vaan jokaisen arkipäivän iloiten, surren, rakastaen, ärtyen, joskus vihatenkin, kaikki tunteet käytössä. Siunauksen voiman tunnen usein, sitä toivotan sinullekin. Rukouksista eniten uskon esirukoukseen. Sallithan että rukoilen sinulle mielihyvää ja tyytyväisyyttä myös matkallasi Paratiisiin. Ei vain päämäärään vaan myös tässä maanpäällisessä tilassa kaikenlaisten ihmisten joukossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Noin en ole ajatellut vaan että kaikki vainajat ovat samassa välitilassa ja Jeesuksen toisessa tulemisessa vasta on valinta ketkä pääsevät Jumalan valtakuntaan. En tunne raamattua niin hyvin, että tietäisin asian siellä noin kerrottavan. Vaikuttaa oikealta ja uskottavalta versiosi maailmanlopusta.
    On tärkeää päästä ikuiseen iloon mutta sitä ennen elän, en kuin viimeistä päivää vaan jokaisen arkipäivän iloiten, surren, rakastaen, ärtyen, joskus vihatenkin, kaikki tunteet käytössä. Siunauksen voiman tunnen usein, sitä toivotan sinullekin. Rukouksista eniten uskon esirukoukseen. Sallithan että rukoilen sinulle mielihyvää ja tyytyväisyyttä myös matkallasi Paratiisiin. Ei vain päämäärään vaan myös tässä maanpäällisessä tilassa kaikenlaisten ihmisten joukossa.

    Ehkä selviämme kaikesta kuten ennenkin.

    Äänestä

Siitä, etten asu Kainuussa.

Äänestä
  • Minä taas siitä, että pääsin pois Raahesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Minä taas siitä, että pääsin pois Raahesta.

    No voi, toivon positiivista muuttoa teille.

    Äänestä

Siitä, etten leiki savinukkien kanssa.

Äänestä
  • En ymmärrä?

    Äänestä

En ainakaan siitä, että mielenhäiriössä tuntisin itseni "hyväksi ihmiseksi".

Äänestä
  • Toivon sinulle mieleesi tasapainoa!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Toivon sinulle mieleesi tasapainoa!

    Aamen.

    Äänestä

Viikko alullaan tiedä mitä tuo tullessaan, sen voi etukäteen todeta ei mitään mullistavaa. Terveydestä saa olla kiitollinen se on paljon.

Äänestä
  • Terveyskin on suhteellista, se on hyvä muistaa.

    Äänestä

Mielihyvää tuo samanlaiset asiat kuin aloittajalla. Ne "pienet" asiat ovat juuri niitä joista elämän onni tulee.

Äänestä

Aika omahyväisen kuuloista itsensä kehumista.
Ei kupillinen mustikoita äiti teresaksi tee.

Äänestä
  • No mikäs sinulle tuottaa mielihyvää. Siitä ketjussa on puhe. Tämä toisten mielihyväkerronnan mollaaminenko?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    No mikäs sinulle tuottaa mielihyvää. Siitä ketjussa on puhe. Tämä toisten mielihyväkerronnan mollaaminenko?

    Toisten mollaamisestakin voi kai saada mielihyvää, mut se on itsepetosta.

    Äänestä

Ei ole enää aikoihin itse tullut poimittua, voi ostaa jos haluaa.

Äänestä

Puolukatkin alkaa olla kypsiä suurelta osin.

Äänestä
  • Supermarjoja ovat, syötiin jo lapsena metsässä.

    Äänestä

Hyvä ruoka----->hyvä mieli.

Äänestä

Mielihyvää on; ulkona +22 upea lämmin elokuun lopun sää!

Äänestä

Jotkut kaukana mielihyvästä tällä palstalla, joka päivä ilkeilevät ja pottuilevat hallitusta vastaan. Mikä näitä paappoja OIKEASTI vaivaa?

Äänestä
  • Raskasta on joillakin, selvästi.

    Äänestä

Harvoin palstalla on mielihyvää ja tyytyväisyyttä, katkera tyyppi jaksaa mollata hallitusta joka päivä, täyttää palstan valituksillaan.

Äänestä
  • Eipä käy kateeksi yhteen asiaan kiinni jäänyttä.

    Äänestä

Hieno asia. Itselle pieni asia on hyvin usein saajalle isoa asia ja erityisesti, kun itse ei jotakin voi tehdä. Molemnat saivat hyvän mielen.

Äänestä
  • Pelkkä katse voi tuoda hyvää mieltä katuvilinässäkin.

    Äänestä

Toiveikas on hyvä olla, asenne näkyy naamasta.

Äänestä

Kävlylle voi myös kaupungin kaduille mennä ja löytää rauhaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Keräsin hissukseen metsässä kävellen vähän mustikoita. Siinä mietin, mistä koen mielihyvää. Saan sen antamisesta tarvitsevalle. Olen antanut pieniä määriä mustikkaa pyörätuolilla kulkevalle, kiireiselle työssäkäyvälle perheenäidille. Laitoin jo jääkaappiin litran annettavaksi huomenna toiselle liikuntavammaiselle. Saan siitä itselleni tavattoman hyvän mielen.
Tuli mies koiran kanssa. Kerroin ettei tässä oikein marjaa ole mutten kauemmaksikaan arvaa lähteä. Hän katsoi kännykkänsä sovelluksesta lähellä olevat mustikkamestat ja neuvoi ne minulle. Uskon että hänkin koki mielihyvää siitä että sai auttaa. Menen niihin lähipäivinä.
Ja sitten mietin, mistä teostani olen elämässäni tyytyväinen. Ihme ja kumma, niistä kun olen antanut periksi riidassa. Jättänyt sikseen ja jatkanut arkea. Pari asiaa on sellaista ollut. Koen että olen tehnyt oikean ratkaisun. Rauha on parempi kuin riita.
Vähäisempiä ja lyhytaikaisempia hyvän mielen luojia ovat pidemmän kävelylenkin ja saunan jälkeistä tila, rakkaan lähellä tai hieronnassa olo, kun koti on siivottu tai jokin muu välttämätön työ tehty.
Saatko sinä jostain mielihyvää ja mistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu