MISSÄ POLIISI? Turun länkkärissä meluterroristit kiusaavat asukkaita

Anonyymi-ap

Turun Länsikeskus oli joskus viihtyisä ja rauhallinen asuinpaikka. Kyseessä on taajama-alue. jossa sallittu maksimiajonopeus on 50. Kuulostaa ihan vitsiltä, koska useimmat mopotkin jo ylittävät tuon nopeusrajoituksen kevyesti. Länsikeskuksessa terrorisoivat kaikenlaiset mahdolliset äänekkäät kulkuneuvot alkaen viritetyistä mopoista rämiseviin ja paukkuviin pakoputkiin. Liekö monikaan liikennekelpoinen noista kulkupeleistä? Meluterrorisointia tapahtuu myös arki-iltoinena ja öinä. Rallikuskia leikitään yöaikaan Markulantiellä, siinä kun on kiva pitkä pätkä kiihdytellä ilman hidasteita. Lienee jonkin ainen muoti-ilmiö tämä kulkuneuvon viritys mahdolliimman äänekkääksi ja kun pakoputki vielä paukkuu niin sehän lienee elämän tärkein saavutus näillä noloilla kaahareilla. Cittarin pihalle kokoontuu iltaisin ja öisin näitä kaasuttelijoita ja siellä kiihdytellään jopa parkkialueella. Tööttäyskonsertteja on usein varsinkin iltamyöhään. Tööttäilyyn osallistuvat myös mopokuskit hieman vaisummalla piipityksellä ja sirinällä.
Melu on jatkuvaa ja erittäin häiritsevää, kiitos Cittarin, joka on auki 24/7.
Ajokortti, jos sellainen vielä näillä kiihdyttelijöillä on lähtisi taatusti, mikäli virkavaltaa yhtään kiinnostaisia tämä villinlännen meininki. Vielä ei ole näytä kiinnostavan :( kun sama meno on jatkunut jo usean vuoden.

22

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kuulu sulle boomeri

      • Anonyymi

        Se koira älähtää..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se koira älähtää..

        Rakit räksyttää, karavaanit kulkee


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakit räksyttää, karavaanit kulkee

        Länsikeskuksen asukkailla ei ole kotirauhaa. Addressi kiertoon niin loppuu meluterrorisointi kuten loppui Artukaisissa taannoin 💪


    • Anonyymi

      Cittarihan sulkee parkkihallin yöksi ajalla 22-06 juuri häiriökäyttäytymisten vuoksi, kun nämä meluterroristit kiusasivat siellä asiakkaita.

      • Anonyymi

        Jep ja nyt keräännytään pihalle klo 22 kiusaamaan lähitalojen asukkaita.. :(


    • Anonyymi

      Länsikeskus olisi aikamoinen sakkorysä. Moniko noista melumopoista on edes liikennekelpoinen tai kuskilla edes riittävää ajo-oikeutta?

    • Anonyymi

      Suikkilantie toimii myös kilparatana, johon pitäisi puuttua

      • Anonyymi

        Markulantie on Suikkilantie jatkumo tai päin vastoin. Taajama-aluetta kuitenkin, jolla jopa satasen vauhtia ajellaan surutta. Äänet kuuluvat kauas.
        Huvittavaa kun lehdestä luin valituksia Ruisrokin bassoista, jotka häiritsivät asukkaita laajalla alueella yhtenä viikonloppuna. Tämä kaahareitten melu kun on päivittäistä ja öisin kuuluvaa ympäri vuoden. Jatkunut jo korona-ajoista alkaen.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tänään n. klo 13 onnettomuus Länkkärin Cittarin Nuijamaankadun puolella. Ambulanssi ja poliisi paikalla. Mitä tapahtunut?

      • Anonyymi

        Matu ajanut kännissä.


    • Anonyymi

      TS:ssa kommentoitiin näiden motoristien häiriköintiä osuvasti. Lainaan tähän aiheeseen sopivan tekstin, jonka kirjoitti nimimerkki Masi 2.8.2024

      "Ravintolalaivojen musiikin
      kovia volyymeja kritisoidaan
      tällä hetkellä paljon. Hyvä.
      Mutta kukaan ei puhu näistä
      narsisteista, jotka koko kesän
      24/7 päristelevät pitkin kes-
      kustan katuja.
      Hirveän metelin kanssa aje-
      taan ja poltetaan kumia kort-
      teliväli kerrallaan vanhojen
      bemareiden ja isojen mootto-
      ripyörien kanssa. Linnankatu
      on oikein suosittu kuskien
      keskuudessa.
      Mikä siinä on, että normaa-
      lit ihmiset joutuvat kestä-
      mään noiden tyhjäpäiden
      toimia?"

      Ei tuota ongelmaa voisi paremmin sanoiksi pukea.

    • Anonyymi

      Jos liikenteen melu ottaa pattiin, miksi ihmeessä asuu länkkärissä? Vilkasliikenteisia teitä ristiin ja rastiin ja päivänselvää että isot kauppojen parkkialueet ovat magneetteja päristelylle illalla ja yöllä. Seuraavaksi muutat lentoaseman viereen asumaan ja valitat lentomelust…

      • Anonyymi

        Länsikeskus on asuntoalue. Se ei ole tarkoitettu vajakkien romuille vaan asumista varten.


      • Anonyymi

        Normi tervejärkisten kuskien aihettama ääni ei häiritse mitenkään, vaikka nukkuisi ikkunat auki. Vajakit ei tietenkään ymmärrä olevansa ongelma meluavine romuineen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Normi tervejärkisten kuskien aihettama ääni ei häiritse mitenkään, vaikka nukkuisi ikkunat auki. Vajakit ei tietenkään ymmärrä olevansa ongelma meluavine romuineen.

        Vajakit ei tunne liikennesääntöjä. Länsikeskuksessa on 50 :n nopeusrajoitus. Se on taajama-aluetta kokonaan 💪


    • Anonyymi

      Tänään on taas kirjoitus TS:ssa häirikkömotoristeista Turun kaduilla.

      • Anonyymi

        Melumopot otettava pois vajakeilta.


    • Anonyymi

      Missä matu, siellä ongelma.

      • Anonyymi

        Missä turkulainen siellä ongelma


    • Anonyymi

      "Poliisin mukaan meluhäiriöitä aiheuttavat moottoripyörät, joissa pakoputkia on muunneltu tai vaihdettu toisenlaisiksi, jotta niistä saadaan lähtemään enemmän ääntä kuin säännökset sallivat."

      "Poliisi valvoo mopojen melua tehostetusti – "Jos pakoputki on laiton, pyörässä on usein muitakin vikoja"

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2880
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2145
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      1013
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe