Hirvittää Pohjanmaan maakuntien tilanne, kun ei kohta ole maisemaa, jossa ei heiluisi tuulivoimaloita. Miten on käymässä Pihtinevalle? Eikö olisi jo aika lopettaa metsien raiskaaminen seudulla.
Mitä kuuluu Pihtinevan tuulivoima-aluehankkeelle?
Anonyymi-ap
17303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tuulivoima on kaunista, siinä on voimaa
Metsätuulivoimalat ovat rumia itsessään, mutta tekevät maisemat erittäin vastenmielisiksi ja lähiympäristönsä kuumaisemaksi, tuhotuksi metsäluonnoksi. Sellaista ei järki-ihminen voi hyväksyä.
Se on kuule niin kun Suomi on velkaa 160 miljardia jota se ei koskaan saa maksettua, niin EUn agenda määrää ja pelisäännöt sen mukaan. Näettehän miten Suomea pilkotaan ja määräysvalta siirtynyt EUlle. Me saimme sen mitä tilasimme. kohta teillä on Nato joukot samassa sopassa
EU:ssa voi hyvinkin vaikuttaa. Kohuttu pakkoremonttisäädöskin on poistunut ja siihen olivat vaikuttamassa myös ihan suomalaisiakin parlamentin jäseniä. Natossa myös toimimme yhteistyössä ja yhtenä vaikuttajana.
"teillä", ootko NATOn ulkopuolella?
Oltaisiin "itsenäisenä" ja yksin vahvasti ryssähallinon vaikutusvallan alla.
Mitä Suomen velka kuuluu tähän ketjuun. Ei mitenkään. Suomen luontoa tuulivoimaloilla haluavat tuhota ymmärtämättömät kuntapoliitikot ja ahneet metsänomistajat, jotka osaavat rahan kieltä. Mitään pakkoa tuhota metsiä tuulivoimaloilla ei ole.
Tuulivoimalat ovat cool, jököttävät niin miehekkäästi pystyssä
Prosessi etenee odotusten mukaisesti. Persujen ujellus on voimakkaampaa kuin keksitty infra- ääni
Ei taida edetä. Tuulivoiman hullut vuodet ovat ohitse ja hyvä niin. Nyt alkaa olla trendikästä vastustaa tuulivoimaloita metsissä. 👍👍 järki voittaa, luonto voittaa, ihmiset voittavat, hurraa, hurraa, hurraa!
Lisää tuulivoimaa ja heti, 70m etäisyys riittää taloihin, olihan kettutarhoillakin pyhä oikeus tuhota lähellä asuvien elämät hajulla niin miksei nyt ujellusta saisi olla
Sorry, tuulivoimabuumi oli ja meni ja hyvä niin.
Ei vielä on alueita infraa pystyyn ja tiuhaan myllyjä nyt vaan
Kansallispuisto on tärkeämpi kuin tuulivoima-alue.
Miettikääpä, metsänomistaja pitää metsittää jokaisen aarin aukon, mutta yksi tuulivoimala vaatii ainakin 10 hehtaarin aukon hultoteineen ja voimalinja käytävineen.
Tuulivoimala puistot ovat aukkometsiä ja vaikuttavat maisemaan merkittävästi.
Ei ole luonnonmaisema enää entisellään, kun siellä korkeat tuulivoimalat seisovat ja lavat huitovat ilmaa....
Niinpä. Tuulivoimalat vaativat aivan hirveästi tilaa kun otetaan huomioon maisemat, jotka ne pilaavat.
Tästä olisi kiva lukea jokin puolueeton tutkimus. Tähän mennessä tuulivoimaloiden viemää tilaa on vähätelty.
Lisää tuulivoimaa ja sassiin! Mukava hurina niissä